keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Ikävä

Saanan lähdöstä on melkein viikko. Tuntuu, että paljon enemmän. Ihan liian kauan! Ikuisuus! Ikuisuus viimeisestä halista ja rapsutuksista. Saana on mielessä ihan koko ajan, kaikki muistuttaa.

Saana oli toipunut niin hienosti. Kulki taas muun porukan mukana pidemmilläkin metsälenkeillä. Kunnes tasapaino taas huononi, kolmatta kertaa. Ehkä se olisi jälleen ajan kanssa tasaantunut, mutta olisiko seuraava romahdus ollut edessä taas muutaman kuukauden päästä? Nyt Saanan ei tarvitse käydä läpi enää yhtään toipumisjaksoa. Eikä jäädä yhdeltäkään lenkiltä pois. Nyt Saana saa kulkea aina mukana, sydämessä.

Mulla ei pitänyt olla torstaina vapaapäivä, mutta onneksi mulla on ihana työpaikka ja maailman paras työkaveri. Ei me mitään ihmeellistä tehty. Käytiin heittelemässä frisbeetä koko poppoon kera. Saana oli niin innolla mukana, eikä edes juurikaan kompuroinut. Ehkä vauhdissa on helpompi pitää tasapaino kun rauhallisessa menossa? Syötiin herkkuja, otettiin kuvia ja nukuttiin päikkärit vierekkäin. Kerroin Saanalle uudestaan ja uudestaan kuinka hieno ja rakas koira se on. Illalla mentiin eläinlääkärille viimeistä kertaa. Nyt Saana saa kirmata nuorena ja terveenä siellä jossain. Oma sydämeni särkyi, mutta Saanun on hyvä olla ja se on pääasia!

Aika erikoinen juttu muuten tapahtui eläinlääkärillä. Äitini rannekello pysähtyi Saanan kuolinhetkeen. Sama tapahtui kerran aikaisemmin, kun mummoni kuolessa meidän seinäkello pysähtyi siihen aikaan. Uskon, että se oli jokin merkki. Ehkä joku oli Saanaa vastassa? Sissi? Tanu? Birka ehkä? Ja ehkä se joku halusi kertoa, että Saanasta pidetään kyllä huolta. Niin haluan uskoa!

Sani on ollut Saanan lähdön jälkeen jotenkin vaisu. Liikuttava tapaus kävi oisko ollut Saanan kuolemaa seuraavana päivänä. Lenkille lähtiessä, Sani oli jo ulko-ovella, kun se yhtäkkiä kääntyi, juoksi olkkariin ja haukahti pari kertaa. Ihan kuin se olisi huikannut Saanalle, että "tuu jo, me mennään!" :') Tipi taas on ruvennut pomottamaan Sania. Aina se on ollut dominoiva, mutta nyt saa olla vähän väliä komentamassa. Meillä kaikilla taitaa olla ikävä...Saana lempparipetikin on ollut viime torstaina lähtien käyttämätön. Aikaisemmin se on kyllä ollut kaikkien käytössä, nyt se vaan odottaa illasta toiseen tyhjänä...

"Yritä muistaa ne iloiset asiat, hauskat hetket, hullunkuriset jutut ja muista hänet lämmöllä."

Näin kirjoitti Saanan kasvattaja kun kerroin surulliset uutiset. Viisaita sanoja. Kaiken surun keskellä pitää muista iloita kaikista niistä lukemattomista ihanista muistoista, joita saatiin yhdessä. Onneksi saatiin niin monta yhteistä vuotta aikaa kerätä niitä. Niistä jokaisesta olen kovin kiitollinen.



"Sä ehkä tiedät, että mitään ei saa pitää.
Et toista lopulta ei voikaan omistaa.
Ja onni vaihtelee, mut jos vain toivo itää,
se ehkä huomenna taas alkaa versomaan.

Minäkin halusin pitää kaikesta kiinni ja omistaa.
Minäkin menetin jotain kaunista oikeaa.
Jota en takaisin enää luokseni milloinkaan saa.
Mulla arpeni on ja ne muistuttaa kuinka onni on lainassa vaan."
-Hauli Bros

Laulu, joka soi radiossa kun Sissin kanssa ajettiin viimeistä kertaa eläinlääkäriin. Siellä ne nyt on yhdessä taas, Sissi ja Saana, mun ihanat tytöt. 


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Rakkaudella Saanalle


Voi Saana-kulta.

Arvaatkohan ollenkaan miten kova ikävä meillä on? Miten suuren aukon jätit jälkeesi? Meidän lauma ei pienentynyt yhdellä koiralla. Ei, vaan paljon enemmän tapahtui, me ei olla enää Me! 

Haluaisin kirjoittaa jotain kaunista. Jotain joka kertoisi miten aivan erityisen hieno koira olit. Miten mahdottoman rakas ja tärkeä. Kaikkea ja vielä enemmän. Mitkään sanat ei vaan riitä. 

Kiitos kultamuru ja hyvää matkaa. Ajatuksissa suukotan sinua kuonolle ja sinä heilutat häntää, niinkuin aina. Minun iloinen tyttö.

Vie terveiset Sissille ja Tanulle. Ja kaikille muilla rakkaille ystäville sinne jonnekin.

Kiitos ihan kaikesta!

TK3 Dalimattas Lilla Monna 15.3.2001 - 23.4.2015



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Koira parhaassa iässä!

Pääsiäisen alla 2.4 yks ihan speciaali pääsiäistipu täytti 6-vuotta!
Onnea, onnea, onnea pieni sininen!
Ei kyllä uskoisi ikäisekseen, mutta ehkä tää neiti ei vaan meinaa koskaan kasvaa aikuiseksi :)


Treasure,
that is what you are.
Honey, You're my golden star
I know you can make my wish come true
-Bruno Mars-



Vain taivas on rajana... :)

Pari viikkoa sitten aksailtiin taas Jennan opissa. Motivaatio tähän lajiin on ollut aika hukassa ja olin päättänyt, että ainakin tuleva kesä ja syksy taukoillaan lajista. Ollaan muutenkin jo pitkään treenattu agilitya ihan äärimmäisen vähän, lähinnä vaan noissa Jennan treeneissä eli noin kerran kuussa. Näillä ajatuksilla menin treeneihin ja enpä olisi ikinä uskonut miten täynnä aksa-intoa lähdin treeneistä pois. Jenna on vaan ihan uskomaton tsemppari ja kannustaja! Joo, osattiinhan me vaikka mitä ja treenit sujui hienosti, mutta parasta on kuitenkin se fiilis!! Jotain taikoja Jenna varmaan tekee, kun saa mut aina uskomaan, että meistä on ihan mihin vaan :) Näitä treenejä ennen olin kuitenkin jo niin asennoitunut taukoiluun, etten ollut hakenut meille kesätreenipaikkaa enkä edes vapaatreeni oikeutta :( Ja hakuajat oli tietysti menneet umpeen jo ajat sitten. Että kyllä me nyt sitten vaan joudutaan taukoilemaan...No syksyllä taas uudella innolla! Tää oli kuitenkin ihan paras tapa ja parhaat treenit aloittaa taukoilu. Ihan niinkuin koiran koulutuksessakin, pitää lopettaa silloin kun on kaikista hauskinta, niin seuraavalla kerralla sitä on jo valmiiksi intoa täynnä :D

Ja jos aksailu nyt jääkin hetkeksi ohjelmistosta pois, niin tokon kanssa meillä riittää kyllä puuhasteltavaa. Olen pähkännyt ja pohtinut, että yritettäisiinkö saada avo läpi vanhoilla säännöillä vai odotetaanko elokuuta ja uusia sääntöjä. Uusi avo-luokka vähän helpottuu, ainakin osan liikkeiden osalta, mutta toisaalta vanhat säännöt on tutut ja ei tarvitsisi jännittää sitä osaanko itse toimia kehässä oikein. Päädyin, että yritetään saada paketti kasaan ja koevalmiiksi pikapuoliin. Ja koulari tavoitteeksi ennen elokuuta. Jos ei onnistu, niin nou hätä, meillä ei ole kiire mihinkään :) Tällä hetkellä eniten työtä on paikallaanolossa (isoin ongelma on se etten treenaa tätä liikettä) ja seuraaminen (tähän saatiin hyvät vinkit kaverilta, joka kävi huippu opissa). Muiden liikkeiden osalta tarvitsee lähinnä liittää palasia yhteen, hienosäätää ja vahvistaa. Kova on usko, että saadaan valmista aikaan! Onneksi meillä on huisasti treeni-intoa ja muutamakin innokas treenikamu, jotka jaksaa kannustaa, potkia eteenpäin ja ennenkaikkea innostaa lähtemään kentälle silloinkin kun sää on huono tai muuten vaan laiskotuttaa! Treenikaverit on oikeesti tässäkin lajissa ihan kullan arvoisia! 
Seuraavat tokokuvat on ottanut Marianne Timonen, kiitos :)

Täysiiii!!

Valmiina hommiin!

Tämähän käy kuin tanssi vain!

Tältä siis näyttää kun koira nappaa kapulan..Jaa-a, missähän sen etujalat on? :D

ps. tänään treeneissä tehtiin 1 minuutin mittainen piilo paikallaanolo onnistuneesti. Pidempikin aika olisi varmaan sujunut, mutta halusin pelata varman päälle. Ja treeni-into vaan kasvaa!

Hymyssä suin kohti uusia haasteita!