maanantai 12. elokuuta 2013

Jos iloitsee pienistä asioista, voi iloita useammin :)

Me iloittiin kisaviikonloppuna meidän hienosta hyl-radasta :D Se olisi ollut nolla, jos ei olisi jätetty yhtä hyppyä suorittamatta matkalla..hups :) Jos haluaisin, niin löytäisin radasta paljonkin epäonnistunutta..mutta nyt haluan nähdä sen vain melkein nollana ja melkein onnistumisena ja nauttia siitä, että saatiin noinkin ehjä kokonaisuus aikaan kisatilanteessa :) Fannylle kiitos videoinnista!

video

Toinen rata oli sellainen meidän perinteinen hylly eli huono :D Tätä rataa en saanut videolla, mutta Saaren Sirpa ikuisti Piipan menoa kuvien muodossa. Kiitos Sirpa, jälleen kerran! :)




 
Kisan jälkeen Piipa suoritti vielä päivän hyvän työn antamalla verinäytteen Hannes Lohen geenitutkimukseen:) Kunhan joku sopiva näytteenottotilaisuus vielä osuu kohdalle, niin Saanakin pääsee antamaan näytteen. Sitten mun tytöt onkin antaneet panoksensa shelttien terveemmän tulevaisuuden puolesta :)
 
Viime perjantaina käytiin Mikaelan, Taon ja Taavin kanssa tokoilemassa, lenkkeilemässä ja parantamassa maailmaa siihen malliin, että kotiuduttiin jälleen puolen yön aikaan:) Loistotreenit, vaikka kaikki ei putkeen mennytkään :) Tää yrittää nyt muistaa, että katse eteen ja ei hötkyilyjä :D Kiitos taas kivasta illasta Mikaela ja pojat!   
 
Tänään töitten jälkeen kierros Märkiössä Ilsen ja issikoiden kanssa ja lenkin päätteeksi tokoilut parkkiksella rekkamiehien taukohetkeä ilahduttaen ;) Eräs rekkamies totesi kovin kauniisti, että Tipihän on jo ihan valmis kokeeseen :D Hih, otin kohteliaisuuden vastaan hymyillen, mutta ehkä me kuitenkin jatketaan vielä treenailua :D Ilselle kiitokset rattoisasta illasta!
 
Loppuun vielä vähän kiusaa pentukuumeisille..Kärsikää :D
 
Hei vaan kaikille!
 
Nää oli ihan petoja :D
 
Ihan mukkelis makkelis :D

Täältä tullaan elämä!

Matkalla huipulle...!
 
Tuleeko minustakin isona yhtä kaunis ja viisas?

Tää sandaali vaan käveli suuhun :D

Kesän "satoa" :)
 
Kyllä ne joskus nukkuikin ;)

Rakkautta..

Mums!
 
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin....
 
Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!
 
:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti