sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Näytelmissä

Piipanen on tässä kevään mittaan kasvatellut itselleen jonkinmoista näyttelytukkaa. Liekö syynä sterkkaus vai sinkkilisä, jota on nyt syönyt parisen kuukautta, mutta turkkia on kyllä tullut lisää. Näyttelymaailmassa tää varmasti edelleen luetaan sporttitukka-kategoriaan, mutta Tipiksi sitä on paljon. Ja mun silmään tuo määrä on edelleen just ihanan täydellinen, kun oon tällainen maltillisten turkkien ihailija :)

Vuosaari valloitettu

Eilen käytiin Piipan kanssa pyörähtämässä sateisessa Tuusulan ryhmiksessä. Ensin ihanat kaksi viikkoa aurinkoa, poutaa ja kevättä parhaimmillaan! Ja näyttelypäivänä liki taukoomaton sade, kuinka mahtavaa :/ Mun äiti lähti seuraksi ja avuksi, joten koko apina-orkesteri pääsi matkaan mukaan. Sani käytti aikansa kerjäten namia, rapsutuksia ja välillä sadetta pidellen häkissä. Kuje ois jälleen halunnut syleillä koko maailmaa tai ainakin kaikkia ihania kavereita kehän laidalla. Tää on kyllä tähän asti isoin ero nartun ja uroksen välillä. Mulla ei yksikään tytöistä ole ollut näin kovasti kavereiden perään, kun i-h-a-n joka ikinen iiiiihana tyttö (ja pojatkin) pitäisi päästä moikkaamaan!

Esitin myös ihanaisen Cooperin avo-uroksissa. Cooper on muuten vallan helppo esitettävä, mutta liikkeissä pojalla meinaa välillä vähän mopo lähteä keulimaan. Ja kun tystäilee, niin sitten alkaa komennus. Sari oli kuitenkin tehnyt mahtavaa työtä etukäteen ja Cooper liihotteli vallan ammattilaisen ottein läpi kehän (muutamaa haukahdusta lukuunottamatta). Cooper sai EH:n ja omistajansa sanoin arvostelu oli hyvinkin pojan näköinen. Mulla kyllä pisti silmään lause "not in full coat". Ottaen huomioon, että Cooperilla oli oikeasti ihan paljonlaisesti tukkaa. Tää on tää näyttelyiden vinksahtanut puoli, kun kohtuullinen ei riitä vaan pitää olla valtavasti...

Onneksi narttujen kohdalla arvostelu järkevöityi ja kevyempi, jopa kesäinen tukka sallittiin. Avo-narttujen luokka taisi olla taas se isoin, vissiin 17 koiraa. Joten ahdasta oli. Piipanen esiintyi aivan hurjan hienosti. Ei haistelua, hyppimistä, vetämistä. Mutta kuitenkin reipasta ja energistä menoa. Aina hetkittäin tuli jopa tunne kuin olisin Saanan kanssa kehässä, niin helppoa ja harmonista oli :) Tuomari Kevin Young saneli Tippanasta seuraavanlaisen arvostelun:

Like her size and substance. Well balanced head. Good ears. Nice topline and tailset. Good front and rear angulation. Moves well. 
AVO ERI

Kilpailukehässä ei sijoitusta, mikä oli vaan helpotus, koska oli ihana päästä pois sieltä sateesta :) Sateesta huolimatta kiva päivä ja meillä oli Tipin kanssa niin kivaa kehässä, että täytynee katsoa joku kehäkekkulointi-koitos vielä tuohon kesälle, joko näyttelyyn tai edes mätsäriin. Seuraavaksi kuitenkin ihan muihin touhuihin, kun Tipille on nyt eka TOKOn avo-luokan koe katsottuna ja ilmottuna. Hui, miten jännää :D

Pipa paistettelee päivää (kuva ei ole näyttelypäivältä)



1 kommentti:

  1. Kiva oli lukea tästä varmasta ERIstä! :D Upea Tipi on sen ehdottomasti ansainnut!!!

    VastaaPoista