Työvoitto!

Juonittelin vähän. Kuje kävi ensin 1,5 tunnin metsälenkillä kaverien kanssa, sen jälkeen otettiin mattotreeni ja tadaa, siihen nukahti :)

Tänään sama juttu. Ja ei, ei se niin lopen uupunut ole, että heti nukahtaisi. Möllötteli hereillä ensin pitkän tovin maton päällä, mutta rauhallisena. Pystyin jopa menemään hetkeksi pois näköpiiristä ja jatkoi silti matolla hengailua. Kunnes lopulta nukahti siihen. Jei :)

Sanikin halusi tulla seuraksi köllöttelemään, koska sellaisia ystävät on :)

Ihanaa Ystävänpäivää tutuille ja tuntemattomille!

Taitava pentu

Kuje aloitti taas koulunkäynnin kun ilmoitin poitsun Nauravan koiran taitava pentu-kurssille. Tammikuun lopussa oli eka kurssikerta ja ihan tosi kivalta kurssilta vaikuttaa. Tuntuu, että treenaillaan juuri sellaisia asioita, jotka tässä vaiheessa hyödyllistä opettaa. Kurssin vetäjänä toimii Lotta Vuorela.

Alkuun treenattiin kontaktia. Lotta laittoi oman aikuisen Kille-koiransa paikallamakuuseen ja me ohiteltiin Killeä niin läheltä kuin pystyttiin. Kuitenkin tarvittavan etäisyyden päästä, että pennun kontakti pysyisi ohjaajassa. Kujeen kontaktinpito häiriössä on oikein hieno, pystyttiin menemään ihan Killen vierestä. Mutta pentumaiseen tyyliin keskittyminen ei vielä riitä kovin pitkään. Muutaman askeleen verran keskittyy ihan täpöllä ja sit unohtuu. Kontaktin alkutilanne meillä siis tällä hetkellä: hyvä, mutta lyhyt :D Tavoitteena on, että vikalla kerralla pennut tulevat halliin vapaana, ilman hihnaa. Eivät noteeraa muita hallissa olijoita ja keskittyvät täysin ohjaajaansa. Hymyilyttää, koska tää tuntuu nyt vielä aika haastelliselle ja kaukaiselle tavoitteelle...mutta onhan meillä nyt muutama kuukausi aikaa, ehkä Kuje yllättää :)

Seuraavaksi tutustuttiin rauhoittumisalustaan. Eli jonkinmoinen alusta, matto, peite tms. jonka päälle koira opetetaan menemään makaamaan ja odottamaan rauhallisena. Toimii erinomaisesti esim. treeneissä odotteluajat, mutta käyttökelpoinen myös arjen tilanteissa. Alkuun voi opettaa temppuna, mutta tarkoitus on, että matto ei olisi temppu vaan mielentila. Paikka missä koira rauhoittuu myös henkisesti, eli ei esim odota koko ajan käskyä tai lupaa lähteä, vaan olisi rentona ja rauhallisena. Treeneissä aloitettiin sillä, että syöttelin Kujetta tiuhaan tahtiin, matolle. Kotona jatkettiin samaa, tyhmänä tosin tein tätä alkuun iltaruuan kanssa. Tyhmää siksi, että ruoka-aika on Kujeesta maailman parasta, joten sehän oli ihan intopiukeena koko ajan...Ja nyt kuitenkin haettiin sitä rauhallista mielentilaa. Kun tajusin, niin ruvettiin treenimään eri tavalla, leipomisen yhteydessä, telkkaria katsoessa, tiskatessa jne. Nyt me ollaan siinä vaiheessa, että Kuje menee alustalle ja aika nopsaa myös makuulle, mutta edelleen mielentila on liian innokas ja odottava. Nyt on myös mennyt muutama päivä, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt yhtään treeniä. Mutta vaatii siis vielä vahvistamista ennenkuin voin alkaa viedä häiriöön. Tosi suloista kuitenkin miten Kuje aina riemastuu kun kaivan alustan esille. Lotan sanoin "kun pennut tajuaa alustan idean, siitä tulee niille kovaa valuuttaa" :D

Viimeisenä otettiin leikkimistä. Kuje oli kovin innokas lelun perään; jahtasi ja repi lelua niin antaumuksella, että leikkihetken jälkeen kieli vaan roikkui ulkona :D Lotta sanoi, että leikkiminen on koiralle fyysisesti erittäin kokonaisvaltaista ja väsyttävää ja koirat onkin monasti leikkihetken jälkeen aika kuumissaan. Ja koska väsynyttä pentua ei kannata leikittää, niin alkuun vain lyhyitä hetkiä kerrallaan. Innokkuudesta huolimatta Kujeen puruote ei ole tarpeeksi vahva, joten sitä pitää vahvistaa. Mullakaan ei oikein ollut leikkiminen hallussa...Heiluttelin lelua (ja siinä roikkuvaa pentua) edestakaisin, kun tarkoitus olisi, että pentu on se joka repii ja riuhtoo ja minä vain roikun mukana. Ei siis heiluttelua, vain pieniä nykäisyjä, vähän kuin saalis rimpuilisi suussa. Kuje myös innostui ja paransi puruotetta, kun sitä vähän työnteli kädellä kyljistä, joten sitä siihen lisäksi. Tavoitteena vahva ote lelusta. Lotta ohjeisti myös, että alkuun kaikki kotona olevat lelut kannattaa laittaa pois. Mä vähän nikottelin tätä, koska lelut on mun koirille tosi tärkeitä ja olleet iso osa niiden arkea tähän asti(nää leikkii paljon myös itsekseen). Lotta sanoi, että voin miettiä sen niin, että jos itse saisin 20 000e joka kuukausi, niin kävisinkö töissä? Jos mun koirat saa koska vaan leikkiä just silleen kun itse haluavat, niin viitsiikö ne leikkiä silloin kun mä haluan, silleen kun mä haluan? No totta! Silti en ole vielä hennonnut kerätä leluja pois. Mä ehdin ehkä yhden kerran päivässä leikittää noita, joten tuntuu tosi epäreilulle ottaa lelut muuksi ajaksi kokonaan pois. Saavat siis toistaiseksi pitää lelut vapaassa käytössä. Jos Kujeen puruote ei treenillä parane, niin sitten harkitsen asiaa uudestaan :)

Kotiläksynä saatiin, että näitä kaikkia kolmea (kontakti, matto ja leikkiminen) pitää alkuun vahvistaa kotona. Kun kotona onnistuu hyvin, niin sitten viidessä eri paikassa jotka on muualla kuin koti ympäristössä. Nämä pitäisi siis olla suoritettuna ennen seuraavaa kurssikertaa, joka on helmikuun lopussa. Ensi viikolla ollaan menossa ekaa kertaa treenimään JAUn uudelle hallille..Ehkä siellä on meidän eka vieras-paikka kokeilu :)

Treeni-iloa!

Normi arkea taas. Tipi sai tikit pois muutama viikko sitten. Haava oli, tikit poistaneen hoitajan mukaan, tosi siisti ja hyvännäköinen :) Nyt arpea ei enää edes huomaa ja karvaakin on jo kasvanut nätti kerros takaisin. Tipi on niin onnellinen kun saa taas olla lenkeillä mukana! Fyssarilla käytiin viime viikolla. Sanilla oli yksi isompi "mutka?" joka tullut todennäköisesti joko liukastumisesta tai joku törmännyt päin. Lisäksi Sani oli kauttaaltaan jähmeä. Patricia epäili, että Sani on ehkä palellut :( Onneksi nuo kuitenkin kaikki hoitui helposti. Tipi oli ihan tosi hyvässä kunnossa. Pientä kireyttä etuosassa, johon Patricia totesi, että muista, kaikilla on aina jotain. Patricia kokeili myös sterkka-arven, joka onneksi ei kinnannut tai kiristänyt mistään kohden. Kujekin pääsi nopsasti käymään pöydällä, ihan harjoituksen vuoksi vain. Patricia tuumasi, että Kujeella on ihan pätevä rakenne, kyllä näyttelytuomarit varmasti tykkää siitä...No jos sitä toista pallia ei tule, niin onneksi pätevästä rakenteesta on iloa muuallakin kuin näyttelykehissä :) 

Ilmosin Piipan pitkästä aikaa seuran ohjattuihin aksatreeneihin. Aksailut aloitetaan kuitenkin vasta helmikuun puolivälissä, että sterkkahaava on varmasti kaikin puolin täysin parantunut. Ootellaan kyllä jo kovasti radalle pääsyä. 

Tokoiltu sen sijaan ollaan ja voi että Tipin kanssa tokoilu on tällä hetkellä yhtä nautintoa :)

Mun hiomaton timantti ei ole enää ihan hiomaton!

Saniin verrattuna Tipi on niin mutkaton ja konstailematon. Ei kikkaile, eikä kyseenalaista..tekee vaan parhaansa ja vielä vähän enemmän. Saninkin kanssa tokoilu on kyllä kivaa, se on haastellista, eikä ikinä tylsää ;) Mutta Tipin kanssa tokoilun helppous on on kyllä ihanan virkistävää vaihtelua! 

Ihana Merja tarjosi meille parille maanantaille treenipaikan Sirke Viitasen oppiin, kun ei Ainon juoksujen takia päässyt itse osallistumaan. Kiitos vielä ihan tuhannesti! Ja on se vaan kyllä uskomatonta miten paljon voi saada irti kahdesta 15 minuutin koulutuspätkästä. Pari juttua haluan laittaa muistiin näistä treeneistä itseäni varten.

Ensinnäkin meidän seuraaminen. Seuraamisessa olen liian aktiivinen; touhuan ja innostan koiraa liikaa, kun oikeasti mun pitäisi olla passiivinen ja muuttua aktiiviseksi vasta sitten kun koira tekee oikein ja haluan palkata sen. Näinhän se on koetilanteessakin. Sirke totesi myös, että todellakaan en saa jäädä odottelemaan jos koira katselee viereiselle kentälle. Ei niin, että mä odotan koska koira on valmis aloittamaan hommat. Vaan niin, että koira on koko ajan skarppina ja jos vilkaisee muualle niin samantien katse takaisin ohjaajaan ettei vaan mene mitään ohi. Sirke sanoi, että koiraa pitää haastaa, eikä tarjoilla kaikkea valmiina. Koirista on ihanaa kun niille annetaan mahdollisuus näyttää miten hienoja ja taitavia ne on! Ja jos virheitä tulee, niin se on vaan hyvästä, koska niissä tilanteissa koira oppii. 

Otettiin sitten Tipille tällainen treeni: 

Koira perusasentoon ja Sirke ryhtyi houkuttelemaan Tipiä luokseen. Tipi lankesi samantien ja meni Sirken luo, jolloin sanoin "seuraa" ja lähdin liikkeelle. Tipi oli aivan kysymysmerkki ja ymmärsi tulla seuraamaan vasta kolmannesta käskystä. Toka kerralla Tipi lähti ihan yhtä helposti houkutukseen, mutta nyt riensi seuraamaan jo ekasta käskystä. Kolmannella kerralla Tipiä ei enää pystynyt huijaamaan. Tuijotti mua täysin intensiivisesti, vaikka Sirke miten houkutteli. Huikeeta :) Häiriötreeniä en ole pystynyt tekemään, mutta tällä ohjaaja passiivinen tehdessä-aktiivinen palkatessa linjalla ollaan nyt jatkettu  ja se kyllä toimii! Tipi parantaa koko ajan. Olen ottanut jo melkoisen pitkiäkin palkkaamattomia pätkiä ja ei mitään ongelmaa! Tuntuu, että mitä passiivisempi mä olen, sitä aktiivisemmin Tipi yrittää tehdä parastaan. Hassua mutta ihanaa :) Yritän nyt jatkossa muistaa niin seuraamisessa kuin muissakin liikkeissä antaa enemmän vastuuta koiralle, luottaa Tipiin ja Tipin osaamiseen. Ja olla pelkäämättä niitä virheitä ;)

Merkin kierto sitten ja miten koiran saa bongaamaan merkin ennen lähetystä. Nyt olen monasti joutunut käydä näyttämässä merkin ensin Tipille, muuten Tipi on saattanut lähteä kiertämään mitä vaan kohdetta. Sirke sanoi, että hän treenaa laittamalla kentällä kaksi tai usempia merkkejä ja lähestyy niitä eri kulmista. Kävelee koiran kanssa merkkiä kohti ja sanoo samalla jotain vihjesanaa, esim "tehdäänkö merkki". Kun koira bongaa merkin, otetaan se perusasentoon ja siitä lähetys. Tehtiin muutama kerta ja tosi hyvin Tipi tuntui ymmärtävän idean :) Into puhkuen mietin miten kiva tätä on treenata kotona. No, ensin oli ne paukku-pakkaset ja sitten jäät, joten kertaakaan Sirken treenien jälkeen ei pystytty treenimään tätä. Kunnes perjantaina ohjatuissa otettiin merkkiä. Ei ollut Tipi unohtanut, vaan hyvin muisti ja osasi. Eri kulmista ja kisamatkalta. Jeee!

Perjantai treeneissä otettiin myös pitkästä aikaa ruutua. Ajattelin, että otetaan helpompi harjoitus alkuun, kun edellisestä kerrasta jo aikaa, joten kun Helena-kouluttaja ehdotti, että hän veisi kosketusalustan ruutuun Tipin näkemättä, niin kieltäydyin ensin. Kunnes muistin mun uuden mantran "haasta koiraa, älä pelkää virheitä". Totesin, että kokeillaan vaan. Ja eihän Tipillä todellakaan ollut mitään ongelmaa löytää ruutuun. Treenien lopuksi otettiin vielä ruutu uudestaan, nyt eri suunnasta. Helena vei taas alustan Tipin näkemättä. Nyt kun virittelin Tipiä, niin vilkaisi kyllä ruutua, mutta katteli vähän turhan kiinnostuneena sivummalla olevaa pikku merkkiä. Totesin, että nyt en kyllä tiedä mihin se lähtee. Helena sanoi, että hänkään ei ole ihan varma. Mutta Tipi on just niin kiltti, kultainen ja mutkaton, että sinne se viiletti suorinta tietä ruutuun. Mun pieni sininen murunen! Helena totesi, että Tipin ruutu on nyt niin varma, että voidaan alkaa laittaa erilaisia häiriöitä siihen lähistölle. Olin niin onnellinen onnistuneiden treenien jälkeen, että oli pakko käydä vähän kurkkaamassa koekalenteria. On meillä vielä tekemistä, mutta maalis- tai huhtikuulle voisi ehkä tulla valmista...Katsotaan.

Kuje aloitti lauantaina Nauravan Koiran taitava pentu kurssilla. Siitä laitan oman postauksen myöhemmin. Nyt nukkumaan.

Lahden pentunäyttely

Lahden pentunäyttely nähty ja koettu. Kivaa oli!

Yksikään mun aikaisempi pentu ei ole mennyt näin vähäisellä kokemuksella ekaan näyttelyynsä. Ei yhtään mätsäriä. Kerran vieras ihminen käsitellyt pöydällä (tai kolme jos eläinlääkärien koplailut rokotusten yhteydessä lasketaan). Kaksi kertaa harjoiteltu juoksemista näyttelyhihnassa. No seisomista sentäs oltiin ihan oikeesti vähän treenattukin. Kaksi hallikokemusta ennen tätä, molemmat agilitykisoja. Mutta ei ees jännittänyt. Mä niin luotin, että kyllä Kuje handlaa tämänkin tilanteen, enkä turhaan.

Kujeella oli itseasiassa tosi hauskaa. Se liehitteli tyttöjä (ja vähän poikiakin) kehänlaidalla, treffaili ja suukotteli ihania ihmisiä ja jostain kumman syystä tuntui viihtyvän siellä melussa ja ahtaudessa. Tuttujakin oli paikalla, Kati-kasvattaja, Valma, Sumi, Nyx ja Anna, serkkutyttö Cheri. Ja paljon, paljon muita niin tuttuja ja tuntemattomia. Kati harjasi Kujeen ennen kehää ja kylläpäs vedelle ja Roger Paralla saa pienemmänkin turkin kauniin pöyheäksi, kiitos vielä!

Tuomarina oli Karin Bergbom. Oikein miellyttävä tuomari, joka käsitteli koiria kauniisti. Kun tuomari tuli tutkimaan Kujetta hän totesi, että onpas se terhakka. Johon kehäsihteeri jatkoi, että hän katsoi ihan samaa, että onpas ihanan terhakka ja valpas pentu. Hih, mitään harjoitusta tarvita, hää on showmies syntyjään :) Kaikki näyttelykuvat on ottanut Kirsi Tuominen.

Tuomari tutki hampaat tosi tarkkaan poskihampaita myöten ja koko koiran muutenkin. 

Toista kivestä tuomari koitti kovasti etsiä, mutta ei sitä siellä ollut :( Mutta kyllä oli pikkutyyppi hienosti pöydällä tutkittava. Rento ja iloinen koko ajan, vaikka pallien kanssa varsinkin kesti aika tovi. Liikkeet meni vähän maton haisteluksi, niitä olisi tarvinnut treeniä enemmän etukäteen. Liikkeiten jälkeen tuomari pyysi, että otan Kujeen syliin ja hän kokeilee pallit vielä uudestaan. Totesi, että "ei sitä toista nyt löydy, mutta olet sinä silti ihana! Kyllä se toinenkin vielä ehtii tulla."

Ja koska Kuje on herrasmies, hää suukotti tuomarin kiitokseksi noin kauniista sanoista :D

Sit me vähän pönöteltiin

Huomaatteko, ei enää kengurumeininkiä :D Seisotustreenit on tuottaneet tulosta!

Näin suloinen arvostelu saatiin:

Iloinen, reipas ja ryhdikäs pentu, jolla kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat. Kaunis niska- ja ylälinja. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Turhan lyhyt rintakehä. Hieman jyrkkä lantio ja korkea-asentoinen häntä. Kaunis merleväri. Liikkuu melko hyvin. Valitettavasti vain toinen kives. 

Kiveksen puuttumisen tähden tuomari ei sijoittanut Kujetta ollenkaan, mutta se ei haitannut yhtään. Olin niin iloinen hienosti menneestä esiintymisestä ja mun iloisesta ja reippaasta pennusta :) Saatiin taas yksi kiva kokemus lisää ja aina ihanaa nähdä kaikkia tuttuja. Kiitos kehänlaitaseurasta ja rattoisasta päivästä kaikki te ihanat! Ja kiitos kyydistä ja parhaasta tsemppauksesta Reetalle ja mun äidille. Kiva kun jaksoitte tuhlata kauniin, aurinkoisen talvipäivän sisällä ja tulitte kannustamaan ja todistamaan Kujeen depyyttiä :) 

Ennen kotiinlähtöä nappastiin vielä kuvat hulivili-kaveruksista Kujeesta ja Nyxistä. 

Molempien eka näyttely. Vähänkö oltiin taitavia :)

Niin ihanat pojat!

Taas kokemusta rikkaampina :)

Sunnuntai

Neljäs päivitys viikon sisään, vähänkö oon reipas :D En lupaa jatkaa samaan malliin...

Kuje 6kk säkä on 34,5cm. 

Hmm, tuleeko pikkutyypistä sittenkin keskikokoinen tyyppi? Aika näyttää...Mutta sen voi jo nyt varmana sanoa, että hän on ISO ilopilleri :D

Raitapaita (Tipi) pääsee paidastaan huomenna, kun mennään tikkien poistoon, jeee! Normi-arki alkaa taas, kyllä ollaankin ooteltu! Olin luvannut Tipille juhlan kunniaksi metsälenkin illalle, mutta lenkki taitaa siirtyä tiistaille. Saatiin meinaan tuurauspaikka Sirke Viitasen tokotreeneihin. Sininen pääsee treenimään! Jotain kevyttä ja ei vauhdikasta, mutta treenimään kuitenkin :D

Ei saa häiritä!

Lämpöisiä unia

Hyvin mahtuu!

Tänään oli vapaapäivä, joten päästiin valoisalla lenkille. Kylläpä -15 tuntuu leppoisalle ja lämpimälle niiden 30 asteen pakkasten jälkeen! Aurinkokin paisteli, joten nappasin kameran matkaan mukaan. Metsän siimeksessä valo ei kuitenkaan oikein riittänyt, joten saalis jäi aika pieneksi...

Yhdessä mennään

Kuje ja uusi Pomppa-takki

Ei haittaa takki ja töppöset menoa :)

Kujeen tytöt: Neve ja Hertta :D

Pieni punahilkka talvisessa metsässä. Ei näkynyt susia. Eikä mummoja :D

Mitähän Tillillä mielessä ;)

Kaneli tulee töppöset tömisten :)

Nyt jaksaa taas uuteen viikkoon!

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Sani-toko on aina ollut hieman haastavaa ;) Pieni partiolainen on vähän liian utelias, vähän liian itsepäinen, "minä tiedän paremmin"-asenteella varustettu pieni kikkailija, jonka toilailuille ei voi kuin nauraa ja jonka kanssa on pakko harrastaa aina pieni pilke silmäkulmassa.

Kuva Marianne Timonen

No meillä on jälleen uusi haaste Sanin kanssa ja tää onkin vähän erikoinen. Sani ei nimittäin kuule ihan kunnolla. Se ei ole täysin kuuro, mutta se ei myöskään kuule ihan täysin. Ja mulla meni kuulkaa aika kauan aikaa tajuta tää. Esimerkkinä Sani lakkasi aina välillä tottelemasta luoksetulon pysäytyskäskyjä (tää on kuitenkin ollut meille vahva liike). Edes korva ei värähtänyt, kun neiti juoksi pysäytyskäskystä(istä) huolimatta läpi. Tai ruudussa ei ottanut kuuleviin korviin mun "seiso".käskyä. Ja toisaalta taas välillä reagoi vaikka en ollut antanut mitään käskyä. Alkuun ajattelin, että neiti on vaan itsepäinen ja tein kuunteluharjoituksia, jotka ei kyllä kummemmin auttaneet. Muistan nauraneeni kaverille, että välillä tuntuu kuin tuo koira olisi kuuro. Kunnes yhtenä päivänä (oisko joskus viime keväänä) aloin pohtia, että mitä jos kyse onkin siitä, että Sani ihan oikeasti ei kuule. Vaihdoin pysäytyskäskyt käsimerkkeihin ja kas, koira alkoi jälleen pysähtyä. Eikä vaan silloin tällöin vaan joka kerta. Aloin seurailla Sania sillä silmällä myös arjen jutuissa ja nyt kun osasin "katsoa", niin kyllähän se huono kuulo sielläkin näkyi. Yhtäkkiä aika moni meidän ongelma muuttui ymmärrettäväksi, oli aika huojentavaa. Ja nyt jos koska olin onnellinen, että oon tällainen kukkahattu-kouluttaja. Jos olisin lähtenyt rankomaan Sania tottelemattomuuden takia, niin miten huono omatunto mulla olisikaan nyt!

Kuva Marianne Timonen

Moni varmaan miettii, että miten 10-vuotiaan koiran kuulo voi heiketä, mutta kyllä se vaan voi! Ja melkein väittäisin, että voipi olla yleisempää kuin luullaan. En usko, että tajuaisin asiaa vieläkään jos ei harrastettaisi tokoa. Arjessa Sani pystyy kompensoimaan niin paljon seuraamalla muuta laumaa ja loppu menisi helposti itsepäisyyden piikkiin. Sanihan siis kuulee kyllä, mutta miten paljon, niin en osaa sanoa. Tuuli, ympäristönmelu ym ainakin selvästi vaikuttaa..

Nyt mulla on treenatessa (ja kisoissa) käytössä kaikenlaisia pieniä juttuja, jotka auttaa Sania. Esim. luoksetulossa katson koiraa vasta kun kutsun sitä, muuten katson sivuun. Sama kaukoissa, jotta Sani ei kuvittelisi mun antaneen käskyä ennen aikojaan. Käsimerkit kaikissa liikkeissä missä ne on sallittuja. Ruudussa olen opettanut (yritän opettaa) Sania menemään ruutuun ja siellä maahan mahdollisimman omatoimisesta, jolloin mun käskytys on vain näennäistä. Ruudun kävelyssä käännän pään Sania kohti vain kutsuessani sen seuraamaan ja muita pikkujuttuja, jotka sääntöjen sallimissa rajoissa. Nimenomaan nuo kaukana tapahtuvat liikkeet ja ohjaukset on niitä haastellisia. Läheltä tulevat ohjaukset Sani kyllä kuulee. Voin sanoa, että paaaaljon on tullut tehtyä ajatustyötä ja pohdittua näitä asioita. Enkä oikein vieläkään tiedä miten paljon voin vaatia? Mistä asioista voi huomauttaa? Ja koska Sani on edelleen myös melkoinen kikkailija, niin kaikissa tilanteissa en aina osaa sanoa onko kyse siitä ettei neiti kuule vai ei vaan halua kuulla ;)

Kuva Marianne Timonen

Realisti mussa tietää, että me tuskin voidaan enää ykköstuloksia saavuttaa. Optimisti-minä taas haluaa uskoa, että pienellä onnella se ykkönen olisi ihan mahdollinen. Ja loppujen lopuksi niillä tuloksilla ei ole edes niin väliä! Tärkeintä on, että meillä on edes mahdollisuus yrittää, sekin on paljon se! :)

Mun on pitänyt kirjoittaa tästä monta kertaa blogiin, mutta aina on niin paljon päivitettävää ja tätä asiaa on vaikea kirjoittaa parilla lauseella. En ole surullinen, kuin korkeintaan siitä, että tuo koira vanhenee. Sania huono kuulo ei tunnu haittaavan, ja ainakaan vielä se ei treenejä lukuunottamatta juurikaan vaikuta meidän arkeen. No korkeintaan sen verran, että lenkkeillessä hämärällä Sani on joko hihnassa tai pidän sitä silmällä ettei erkani kovin kauas. Muuten Sani on yhtä iloinen, energinen ja innokas kuin aina ennenkin! Joten jos asia ei haittaa Sania, niin miksi sen pitäisi haitata muakaan! Olen miettinyt, että jos toko käy jossain vaiheessa vaan yksinkertaisesti liian vaikeaksi, niin sitten siirytään Rally-Tokoon. Tokoillaan kuitenkin niin kauan kuin se suinkin on mahdollista, koska laji on vaan niin mahtava ja Sanin kanssa tokoilu on kaikista haasteista huolimatta vaan niin hurjan kivaa!

"Perillä on tuolla, edessämme jossain,

mennään, mutta ajetaan hiljempaa,

toivon että matka jatkuu, jatkuu vaan..."

Kuva Marianne Timonen

Mun piti kirjoittaa niistä Pulliaisen treeneistä, mutta tuli niin pitkä vuodatus, että jääköön seuraavaan kertaan...

Hrrrrr

Onpas vaikeaa taas tottua tällaisiin pakkasiin, pitkästä aikaa. Mutta en valita. Kyllä talvella ennemmin pakkasta kuuluu olla kuin märkää ja plus-asteita :D Ja voi tuota aurinkoa, se on niin ihana! Loppiaisen ja vapaapäivän kunniaksi suunnattiin porukalla lenkille. Autonmittari näytti -21, mutta ei annettu sen haitata! Hyvä seura ja oikeanlaiset varusteet, niin mikään sää ei ole mahdoton!

Sani tuumailee

Uskallettiin jäällekin ja voihan juoksemisen riemu ja onni

Jeeee!

Pomppa-tytöt

Rinta rinnan mennään

Kuje, Helmi, Kumpa ja Kuura. Ja taustalla Nuppu

Kumpalla hirtti kaasu kiinni :D

Pojoing

Tilli, Kuje ja poikien jutut :)

Ihanaa kun saa haukkua ja juosta, hihkui Kaneli

Huljat huljimukset Sani ja Kumpa

Yhteinen keppi

Kulkuri ja kaunotar :)

 Kiitos taas kerran parhaimmille lenkkikamuille!

Loppuun aktivointivinkki toipilaille tai muuten aivojumppaa kaipaaville :)

Sain vinkin työkaverilta ja koska se toimi niin hyvin, niin annetaan hyvän kiertää. Eli reikäpallon sisään kun laittaa jotain kuivaherkkua (tässä on sian sydäntä), niin riittää puuhasteltavaa hyväksi toviksi. Tosin tämäkin taitaa olla tekniikkalaji, koska ekalla kerralla Tipillä kesti 1,5h saada herkku syödyksi. Toisella kerralla enää 40 minuuttia. Mutta se on silti reilusti kauemmin kuin mikään aktivointilelu tähän mennessä on kestänyt. Ei sovi koirille, jotka pistää kaiken tuhannen päreiksi, mutta muille Tipi suosittelee!