Lääkärissä, taas...

Ajattele kuinka onnellinen olisit,

jos juuri nyt menettäisit kaiken 

mitä sinulla on - ja sen jälkeen 

saisit sen kaiken takaisin

-Frances Rodman

Tipi söi sunnuntaina metsässä raadon, näytti linnulle mitä ehdin näkemään. Se tekee sitä aina silloin tällöin, siis löytää ja syö raatoja metsästä. Se on salaman nopee ja julmetun ahne, joten yleensä en ehdi väliin. Ikinä ei ole mitään jälkiseurauksia tullut, joten en sen enempää asiaa ajatellut. Illasta Tipi kuitenkin muuttui tosi väsyneeksi ja oli selvästi kipeän oloinen. Aamusta se oli edelleen ihan epätavallisen väsynyt, söi aamuruuan mutta ei huolinut joka aamuista tuorekurkkupalaa (kurkkupala on näiden "koiravero" mun aamuleivistä). Vatsa oli kyllä kunnossa, mutta kakka oli ihan mustaa. Verta? Marjassa ei oltu oltu koko viikonloppuna (eikä kyllä viikollakaan) ja meijän lenkkivauhti on sen verta reipas että siinä ei satunnaisia mustikoita enempää ehdi napsimaan. Joten mustikasta tuo väri ei oikein voinut olla...Hetken asiaa tuumailtuani totesin että maksan mieluummin vaikka turhasta kuin jään katsomaan miten tilanne etenee. Joten soitto eläinlääkäriin ja siellä(kin) oltiin sitä mieltä että hyvä tulla näyttämään. Mulla oli työreissu Turkuun, mutta onneksi mun äiti pääsi viemään Tipin, kiitos!! Ennen lääkäriin menoa Tipi ehti vielä oksentaakin, jotain valkoista rasvan? näköistä mönjää kuulemma. 

Tipiltä otettiin verinäyte ja röntgenkuvattiin. Paksusuolessa näkyi pitkin matkaa pieniä luunpaloja ja ja lääkäri sai niitä "ongittua" muutaman myös Pipan takapuolesta. Siellä näkyi myös pari kaasukertymää. Verinäytteessä munuaisarvo oli lievästi koholla. Epikriisissä luki että arvoa voi kohottaa kuivuminen, infektio, sisäinen verenvuoto tai alkava munuaisvika. Punasolu arvo oli ok, joten ainakaan isoa vuotoa ei sen perusteella pitäisi olla, mutta täysin sitä ei voinut poissulkea. Tipi nesteytettiin ihon alle ja se sai oksennuksenesto lääkkeen sekä kotona annettavaksi vatsansuoja lääkettä. Lääkäri oli painottanut, että jos Tipi vielä oksentaa tai menee huonompaan, niin sitten pitää tulla heti takaisin. Tai vaikka keskellä yötä päivystykseen. Ilmeisesti sen sisäisen vuodon riskin takia? 

Tänne päin!

Loppu maanantai Tipillä meni aika lailla nukkuessa. Se ilahtui ja virkistyi kun palasin työreissulta ja oli kyllä aamuista paremmassa kunnossa, mutta ei se edelleenkään normaali ollut. Venytteli koko ajan (ilmeisesti vatsaan sattui), irvisteli Kujeelle ja lepäsi vaan. Tänään on onneksi ollut jo ihan erilainen päivä! Aamusta kakkasi vielä aika mustan kakan, mutta nyt illasta mustaa oli enää vain osittain ja muuten normaalin väristä. Ja mikä parasta Tipi on taas oma riehakas itsensä :) Iltalenkillä käytiin pellolla rallaamassa ja voi sitä ihanaa näkyä kun koira juoksee miljoonaa, onnellinen ilme naamallaan ja haukahtelee mennessään. Niin arkista ja niin korvaamatonta. Melkein itketti :')

Kököttäjä

Että semmonen episodi. Ikinä ennen ei oo noista raadon syömisistä tullut mitään, edes löysää vatsaa. Ja nyt sitten tämmöinen. Onneksi kaikki nyt kuitenkin näyttää hyvälle ja normaalille, joten eiköhän tässä uskalla jo huokaista helpotuksesta. Toi munuaishomma täytyy vielä käydä kontrollitsekkaamassa muutaman viikon päästä. Toivottavasti olisi vaan ollut jotain tähän sairasteluun liittyvää!!!

Suuri raadonsyöjä...joka ei taatusti lupaa parantaa tapojaan, huoh!

Edelliseen postaukseen kirjoitin tuosta Kujeen mystisestä ontumisesta. No syy sitten selvisi. Tassusta (pari senttiä kintereen alapuolelta) löytyi rupi, semmoinen halkaisijaltaan joku 2-3mm. Joku siihen on siis pistänyt/osunut. Tutkin kyllä tassun (ja lääkäri tutki), mutta mitään siellä ei näkynyt/tuntunut. Ampiaisenpisto tuli mieleen. Se ois ainakin tosi kipeä, en tosin tiedä tekisikö rupea. No aiheuttaja ei varmasti ikinä selviä mutta onneksi syy kuitenkin. Niin on terveet koirat olleet, eikä oo lääkäreissä tarvinnut ravata, että nähtävästi kun kosahtaa, niin kosahtaa sit kerralla kunnolla :( Lompakko kiittää (not!), mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Tässä on tuttavapiirissä ollut viime aikoina ihan liikaa myös niitä surullisesti päättyneitä eläinlääkärireissuja, joten onnellinen olen että kaikki on kunnossa. Jos rahalla selviää, niin asiat on hyvin!

Terveeksi todettu, tuplasti :)

Hymyile ja maailma hymyilee kanssasi!

Ja nyt on kyllä aihetta hymyyn! 

Kuje kävi luustokuvauksessa ja muissa terveystarkeissa 22.elokuuta Mevetissä, Per Axelssonin tutkittavana. Ja voi miten hyvä reissu meillä oli! Kaikinpuolin terve poika, joka saa jatkaa riemukasta elämäänsä ja touhuilla just niin kaistapäisesti kuin haluaa!

Tällainen rivi saatiin koiranettiin:

Lonkat B/B (melkein A, mutta B oli Axelssonin kommentti) 

Kyynärät 0/0

Polvet 0/0

Silmät oik. silmässä 2 ripseä, muuten terveet

Sydän terve

Selkä LTV1 (viimeinen kylkiluupari vajaakehittynyt) ja VA0

Axelssonin kommentti selästä oli, että ei vaikuta koiran elämään niin millään lailla. Kysyin vielä kennelliiton Lappalaisen mielipiteen ja hän vastasi, että ei ole vakava muutos ja voidaan harrastaa ja touhuta ihan kaikkea mitä ikinä halutaan.

Niin ihana juttu!

Joskus tekee mieli pomppia ilosta ilmaan :)

Kolmisen viikkoa ehdin nauttia mun terveestä koirasta, kunnes viime perjantaina tultiin illan vikalta lenkiltä ja Kuje ontuu oikeaa takajalkaa :( Jokainen sheltinomistaja tietää varmaan mikä on se ensimmäinen ajatus kun reilu vuotias sheltti ontuu takajalkaa...Juu, kinnervika. Koitin kokeilla onko turvonnut mutta enhän mä semmoista osaa tuntea. Sen illan mulla oli niin lohduton olo, etten oikein meinannut saada untakaan. Aamulla Kuje enää hieman kevensi (ja nosti jopa jalkaa nojaten nimenomaan tuohon kipeään jalkaan) ja munkin mieli oli keventynyt, kyllä me tästä selvitään! Päivän kuluessa käyttikin sitten jalkaa jo ihan normaalisti. Sen jälkeen ei ontunut/keventänyt enää ollenkaan (ja menohalut oli valtavat kun en tietenkään päästänyt yhtään rallaamaan). Kinnervika (oikea termi varpaan pinnallinen koukistajajänne, mutta helpompi laittaa näin) ymmärtääkseni voi oireilla vain satunnaisesti, joten heti maanantaina tilasin ajan ortopedille. 

Päästiin onneksi heti tiistai iltana Mikael Moreliukselle Sipooseen. Ensin lääkäri katsoi liikkeet, jotka ihan puhtaat, ei mitään ontumista. Sen jälkeen kävi Kujeen läpi. Kintereiden lisäksi taivutteli, paineli ja venytti niin polvet, lonkat, selän ja kaulankin. Missään ei mitään. Totesi, että voi olla venähdys (revähdys tuskin kun meni niin äkkiä ohi), joku terävä osunut/ollut tassussa tai mitä vaan. Jos oireet palaa, niin sitten pitää tutkia tarkemmin. Lisäsi kuitenkin, että kinner se ei ole, niiden suhteen mun ei tarvitse olla yhtään huolissani. Sanoi ettei voi tietenkään luvata, ettei kintereet ikinä menisi, mutta tällä hetkellä ne on täysin kunnossa, joten ne ei ole tuota ontumista aiheuttaneet. 

Juteltiin siitä yliopistolla olleesta shelttien kinnertutkimuksesta (tää lääkäri oli ollut mukana siinä) ja kuulemma yliopistolla on nytkin yhden väitöstyön aiheena shelttien kinnervika. Sanoi, että tän hetkinen tieto on, että n. 10% shelteistä on tämä vika. Joka kymmenes, surullista :( Sanoi myös että aiheesta on tällä hetkellä tosi vähän tieteellisiä artikkeleitä, jotain alta 10 ja nekin liki kaikki taitaa olla suomalaisia. Huomasin ja yllätyin itsekin miten vähän googlettamalla löytyi mitään!! Suurimmaksi osaksi vaan ihmisten blogikirjoituksia. Ja kuitenkin kyseessä tän rodun ns tyyppivika, joka tosi yleinen. Joka suvusta tuntuu löytävän tätä, joten kukaan ei voi todellakaan sanoa olevansa "turvassa" :( Hienoa, että tätä jaksetaan tutkia, toivottavasti viasta ja sen periytyvyydestä saataisiin jossain vaiheessa lisää tietoa. 

Vaikka tää vika on onneksi leikkauksella hoidettavissa kuntoon, niin olin kyllä äärettömän onnellinen, että sain palata kotiin terveen koiran kera!! Pitkä toipumisaika nuoren koiran elämässä tuntuu niin kohtuuttomalle! Lääkäri muuten sanoi että se laskeutumaton kives saattaa olla kanavassa? Mäkin kokeilin ja siinä tosiaan tuntuu sellainen kohta missä se saattaa olla!? Olisi kyllä niin hienoa, koska silloin poistoleikkaus olisi huomattavasti pienempi ja helpompi kuin vatsaontelosta. Pitäkäähän peukkuja! Kastrointiin poju pääsee ensi talvena, kunhan syksyn kurakeleistä on ensin päästy. 

Tukka hyvin ja näkyyks kieli :D

Hipusen kanssa pyörähdettiin elokuun lopussa näytelmissä Tarja Löfmanilla. Tipi sai EH ja ihan itsensä näköisen arvostelun:

"7-vuotias feminiininen, oikean kokoinen narttu, jolla tyypilliset rungon mittasuhteet. Hyvä purenta, oikeat päänlinjat. Riittävän pituinen kaula. Hieman taipuneet välikämmenet. Hyvä rungon tilavuus ja kulmaukset. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella. Väritys voisi olla puhtaampi"

Kaikki hampaat tallella :)

Intensiivinen katse...namiin :D

Muru posettaa

Kaikki Tipin kuvat on ottanut Kirsi Tuominen, kiitos!

Siinä oli tän vuoden vikat näytelmät. Nyt keskitytään taas tokoon ja muuhun hauskaan :) 

Niinkun vaikka lentämään pallo suussa :D

Tipi elementissään: ILMAssa! 

Tajuskohaan kukaan? ;)

Iloisen poppoon myötä, hyvää yötä!

Pitkästä aikaa

En ole ehtinyt päivittämään blogia aikoihin, joten tässä kesän kuulumisia :)

Eka "virallisemmat jutut"...

Heinäkuun alussa pikku KuiKui täytti jo vuoden!

Pikku-piiperönä

Kuva Niina Kaanela

Isompana piiperönä :)

Kuje on kyllä ihan nimensä veroinen, hassun hauska pieni poika! Ilmeisesti syntymälahjana on tullut joku iloisuus-geeni, koska tää koiruus on yhtä hännänheilutusta, hyvää mieltä ja elämän iloa :) Kerrassaan valloittava tyyppi! Kiitos kasvattaja Katille parhaasta mahdollisesta pennusta :)

Reilu viikko sitten Tipi pyörähti jenkkituomari Edy Dykstra-Blumin kehässä saaden erittäin hyvä (AVO EH)

Tipillä oli tuomarin makuun liian pitkä kroppa.

Kuva Eija Tienhaara

Seuraavalla viikolla Sani kävi käväisi eläinlääkäri Mikael Moreliuksella Sipoossa tutkituttamassa kyljestä löytyneen patin. Senkin reissun anti oli erittäin hyvä tai oikeastaan erinomainen! Neljän ohutneulanäytteen, ultrauksen ja käsin tunnustelun jälkeen patti vaikuttaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä olevan rasvapatti, jippii :)  Jos se alkaa vaivata tai kasvaa, niin sitten se kannattaa poistaa. Muuten voidaan jatkaa entiseen malliin. Huh ja helpotus!

Sani sai erikoismaininnan miten rauhallinen ja rento tutkittava se on. Me käydään samassa paikassa fyssarilla joten Sani taisi aatella et tää on vaan vähän erilainen fyssarin käsittely...Vähän akupuntiota ja silleen :D

Sit niitä höpö-höpö kuulumisia :D

Ensinnäkin me ollaan nyt lomalla, jeee!

Kytäjän reissulla oli näin iloista porukkaa!

Loman kunniaksi alkoi myös hienot ilmat joten me ollaan uikkailtu. PALJON! :)

Kyllä tarkenee

Sani pitää joka kesän alussa "sytytellä" uudestaan uimiseen, mutta sitten kun neiti muistaa miten ihanaa uikkailu on, niin hää vaan uisi ja uisi ja uisi :) Sani pystyy kevyesti uimaan 15-20 minuuttia putkeen käymättä kertaakaan välissä rannalla ja kun Sanin uintitekniikka ja -asento on vallan optimaalinen, niin täähän on mitä parasta liikuntaa :)

Pientä päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin neidin sterkkatukka, joka vaan paksuuntuu vuosi vuodelta. Ennen Sanin turkki kuivui kuin itsestään, mutta nyt pohjavilla on niin tiheää ja runsasta, että turkki saattaa olla pohjasta märkä vielä aamulla :( Vielä en ole fööniin tarttunut mutta liki joka uinnin jälkeen olen käynyt turkkia vähän kammalla läpi, että kuivuisi nopeammin. Mun koirilla ei oo koskaan ollut mitään iho-ongelmia mutta hotspot-tapauksia vierestä seuranneena teen kyllä kaikkeni ettei sellaista tulisi. Hemmetin sterilointi joka pilaa hyvät turkit :(

Semmoisella veden alla kuvaavalla kameralla voisi saada aika hienoja kuvia :D

Tipi pysyy tyylilleen uskollisena myös vedessä, täysillä vaan.

Silmät kiinni ja tyrskyjä päin :D

Krokotiili ja saalis

Tipistä saa vallan hauskoja kuvia, kun meno on niin lennokasta

Näyttää, että Pipa lipuu rauhallisesti eteenpäin, mutta korvien asento (pystyssä) paljastaa, että aika haipakkaa tässäkin mennään...

Niin hyvää liikuntaa kuin uinti onkin, niin Tipillä uinti-asento tuppaa tuon kiireen ja vauhdin takia olemaan monasti hiukan liian pysty eli etupää korkeammalla kuin takaosa (=jumiuttaa helposti niskan aluetta ja ehkä selkää?). Se vähän vesittää ne uinnin hyvät vaikutukset :/ Tipin kanssa kaikista paras onkin kun itse olen uimassa ja me vaan uikkaillaan yhdessä ilman lelun heittelyjä. Kun Tipi on rauhallinen niin asento on heti suorempi ja parempi. 

Kyllä minäkin osaan kunhan maltan :)

Uikkailu on saanut Tipin karvanlähdön vallan villiitymään ja karvaa lähtee joka uinnin jälkeen roppakaupalla. Ei siinä muuten, mutta meillä ois näyttely vajaa kuukauden päästä. Saanen jälleen mennä sporttitukka-Tipin kanssa kehään :D No mulle on sinänsä herttaisen yhden tekevää mikä laatuarvosana me saadaan, toivoisin vain koiran näköistä arvostelua. Ja sehän on sitten enemmän tuomarista kuin turkista riippuva asia, joten katotaan miten meidän käy :) 

KuiKui on plutaaja:)

Kujeesta vesi on tosi jees elementti, mutta uimaan se ei lähde vapaaehtoisesti. Se ensimmäinen askel kun jalat ei otakaan enää pohjaan on vielä toistaiseksi liian iso...No mulla ei ole kukaan koira ollut syntyjään vesipeto, kaikki nää on kannustamalla ja innostamalla opetettu nauttimaan uinnista, joten uskon vakaasti, että Kujekin oppii vielä :)

Puli, puli

Sainpas!

Uikkailun lisäksi ollaan viime vuoden tapaa kierretty metsiä ahkerasti marjojen ja sienien perässä :)

Mums

Mouskis

Slurps

Me ollaan kaikki yhtä koukuttuneita mustikoihin :D

Välillä ehtii vähän söpöstelläkin

Ja hoitaa "metsätöitä"

tai pysähtyä vaan nauttimaan hetkestä

Treenikärpänenkin ollaan kaivettu naftaliinista ja päästetty vallan valloilleen. Mut niistä sit seuraavan postaukseen ehkä :) Kivaa kesänjatkoa kaikille!