maanantai 23. marraskuuta 2015

Onko mahdotonkin asenne kysymys?

"Kaikkein varmin tapa menestyä on yrittää aina, 
vielä kerran uudelleen!"
-Thomas Edison


Kisat meni ihan hämmentävän hyvin, tehtiin nolla, voitto, SERT ja siirto kolmosiin!
Ihan epätodellista :D 

Maanantaina oltiin Jennan treeneissä. Oli taas ihan hurjan kivaa, Hipsua nauratti ja mulle tuli hiki. Toisin sanoen sujui vallan mainiosti. Oikein positiivisella mielellä jäätiin oottelemaan lauantain kisoja. Olin aika varma että tuskin ne ihan katastrofi tulee olemaan...

Mulla oli lauantaina työpäivä, joten vähän riskillä ilmosin, mutta nuo oli ainoat kisat jotka edes teoreettisesti sopi kalenteriin. Onneksi onnetar oli suosiollinen ja kisojen aikataulu istui just eikä melkein mun aikatauluun. Töistä siis kiireellä kotiin. 10 minuutissa vaatteiden vaihto ja pieni eväs tankkaus. Koirat autoon, koukattiin hakemaan Mari henkiseksi tueksi ja kisapaikalle. Onneksi kisat ei olleet yhtään etuajassa, itseasiassa vähän myöhässä, joten ehdin lämpätä koiran ihan rauhassa. Yksi huoli (tarviiko eka rata jättää välistä) meni siinä. Mariannekin tuli katsomaan meidän ekan radan. Vähänkö meillä on Tipin kanssa ihania ystäviä, kun tuhlaavat vapaa-aikaansa tullakseen ihan vaan tsemppaamaan meitä. Kiitos ihanat :) 

Eka radalta vitonen kepeiltä. Herpaannuin hetkeksi ja yhtäkkiä Tipi oli siinä. Huitaisu kädellä jonnekin ja jonnekin se meni eli oikein "tyylikkäästi" ohi kepeistä. Mutta muuten puhdas rata, kappas! Nyt ei saa nauraa, mutta tiettekö mistä oon kaikista ylpein tolla radalla. No tuosta ennen puomia olevasta hypyn ohjauksesta. Mun niin piti vaan pyöriä siinä, varmaa ja helppoa. Mut sit mun kannustusjoukot kehotti tekemään ton mikälie heitto-veto-kääntö ohjauksen (oisko niisto? mä oon niin huono näissä). Treeneissä tällaiset kyllä onnistuu, mutta kisoissa kaikki yhtään tarkkuutta vaativat jutut on just niitä pakan hajottajia...Arvoin ja arvoin ja arvoin, että uskallanko. Ja uskalsin ja se onnistui. Voi jukranpujut!  Ja pro-harrastajat älkööt yhtään naureskelko, se mikä yhdelle on pala kakkua voi toiselle olla varsinainen rohkeustesti :) 


Toka radalle lähdettiin hyvällä mielellä. Kepeillä varmistelin ja nyt ei niissä mitään ongelmaa. Muukin sujui ja mun suureksi hämmästykseksi tultiin nollalla maaliin!! En oikein osaa sanoa radasta enempää, kun olin niin hämmentynyt että kaikki radan tapahtumat on kaikonneet päästä. Me tehtiin se mihin en oikeasti yhtään uskonut meidän pystyvän, onneksi unohdin kertoa tän Tipille ;) 


"Hän ei tiennyt ettei sitä pysty tekemään, niimpä hän meni ja teki sen :)"

Vaikka nolla ja nousu on hieno juttu ja oon niistä tosi iloinen, niin vielä iloisempi olen, että me ehkä ylitettiin nyt joku henkinen aita. Kisatilanteet on jo pitkään (ellei aina) olleet meille se haastavin osa agilitya ja varsinkin tää vika kakkosten nolla oli niiiin tiukassa. Pieniä onnistumia on toki saatu kisatilanteissa, mutta yhtenäisen onnistuneen radan teko on ollut ihan mahdotonta. Joka radalla on aina törätty jotain. Aikanaan kun Sani nousi kolmosiin, me ehdittiin ottaa kahdet kisat Suomessa ja yhdet Virossa ennenkuin siirsin Sanin eläkkeelle lajista. Tuntuu jotenkin epätodelliselle, että nyt ollaan lopultakin Tipin kanssa siinä, mihin me Sanin kanssa lopetettiin...Keksin sata ja yksi asiaa joita meidän tarttee nyt treenata. Estevarmuutta, irtoomista, radan lukua, koiraan luottamista, liikkumista (mun radalla liikkumista kun katsoo, niin ei ikinä uskoisi että oon koulussa ollut luokan nopeimpia 100m juoksijoita ;)) jne, jne..Ja silti, kaikista noista huolimatta, tekisi mieli ilmoittautua heti kisoihin, ihan vaan siksi kun on mahdollisuus :) Ei meijän taidot ja osaaminen vielä kolmosten ratoihin riitä ja mun tarttis sterkata Tipi piakkoin, joten ehkä kolmosten korkkaus jää ensi vuodelle...Mut aikas mahtavaa olla nyt kolmosten koirakko :)

Tipi voitti kisoista kaksi tuollaista köysilelua ja vietti ihan omat voitonjuhlat syömällä toisesta kaikki hapsut. Seuraavana päivänä oli vähän vatsa kovalla kun piti käkistää noita kankaanpalasia ulos...Onneksi tulivat ulos (toivottavasti kaikki tuli?). Nämäkin lelut on siis jatkossa vain valvotussa käytössä, koska neiti sininen on joskus just niin pöhkö :P




Kuje-Kuikkis oli lauantaina mukana hengailemassa hallilla ja voi että se tykkää. Aina jäähkälenkiltä tullessa, kun lähestyttiin hallin ovea, alkoi semmoinen neliveto kiskominen ovea kohti. En tiedä mikä sen mielestä siellä on niin hauskaa? Muut koirat, pennulle lepertelevät ihmiset vai ratojen seuraaminen? Vai ne kaikki yhdistettynä. No jos pelkästään turistina oleminen on Kujeesta näin mahtavaa, niin oottaa vaan mikä riemu repee kun pääsee itse lajin pariin sitten joskus... On se vaan ihanan hassu pentu :)

Hauskaa viikon jatkoa!


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

You can get it if you really want

But you must try, try and try. Try and try...

Joten eikun yrittämään. Tipi on siis ilmottu aksakisoihin. Ja ihan itse meinaan ohjata :) Itsevarmasta otsikosta huolimatta en odota nollaa, mutta jonkinlaista onnistumista toivoisin kyllä, semmoisia hyvänmielen ratoja, että tekis mieli mennä taas uudestaan! :)

Aikaa sitten kysyin kaverilta haluisiko hän ohjata Tipiä kisoissa. Sanoi, että toki, sitten kun Tipi on kolmosissa. Mutta mun on itse tehtävä se viimeinen luvanolla ja nostettava itse Tipi kolmosiin, koska se on vaan niin ainutlaatuista ja jos joku muu sen tekisi, niin mua varmasti harmittaisi myöhemmin. Viime viikonloppuna Leena melkein nosti Tipin kolmosiin ja mä tajusin, että kaveri on ihan oikeassa! Se ei vaan ois tuntunut ihan samalta...Jotta meni syteen tai saveen, niin yhdessä töräillään :)

You can get it if you really want...
-so don't give up now!

Tää viikko on mennyt aika iisillä aikataululla. Osittain pakon sanelemana, kun mulle iski viikon puolivälissä flunssa, ehkä se viime viikko oli vaan liikaa...Sen verran ollaan kuitenkin ehditty, että Kuje kävi tehosterokotuksilla. Käytiin ottamassa ne vallan Ohkolassa asti, syystä että samalla Kuje pääsi treffaamaan Zombie-iskän. Kyllä niistä samoja piirteitä löytyy ja molemmilla on myös se niin suloinen luonne :)


Kuje näki myös elämänsä ekat hevoset. Oli ne isoja ja hurjan kiinnostavia. Vähän jännittäviäkin...

Tango ja Kuje treffaa

Alkuviikosta meillä töissä kävi ihan huisan pikkuisia vieraita eli russeli-kuusikko Herkkuset. Kuje suhtautui pieniin ihan mielettömän ihanasti ja lempeästi. Kovin erikokoiset pennut on noin yleensä se pahin mahdollinen yhdistelmä, kun on massaa mutta ei järkeä...Mutta Kuje ei yhtään jyrännyt, tai höykyttänyt tai mitään sellaista. Se kävi maahan makaamaan ja leikitti pentuja sieltä käsin. Ihan kuin se olisi tajunnut, että nää on niin pieniä että niiden kanssa ei voi leikkiä mitään rajuja leikkejä. Harmi kun ei ollut kunnon kameraa mukana, nyt ois saanut tosi herttaisia kuvia. Tässä pari kännyräpsyä


"Hei kaverit, me selätettiin se :D"

Loppuun vielä muutama kuva tän päivän lenkiltä

















sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Huh mikä viikonloppu!

Tai oikeestaan koko viikko. Maanantaina Jennan treenit. Keskiviikkona tyttöjen fyssari. Torstaina Kujeen pentukoulu ja sen jälkeen treenailua lemmikkimessuja varten. Perjantaina Tipin ohjattu toko. Lauantaina esiintyminen lemmikkimessuilla ja reissu Ojankoon. Sunnuntaina Tipin aksakisat. Mä oon ehkä tullut vanhaksi, mutta ei meinaa jaksaa tällaista tahtia. Ehkä ensi viikolla käyn vaan töissä ja nukun :)

Torstaina oli vika kerta Kujeen pentukoulua. Hän on nyt valmistunut siis eskarista :)

Rankin näistä oli ehdottomasti tuo lemmikkimessut, tunnetasolla siis. Kolmisen viikkoa sitten sain sähköpostia Christinalta, että saisinko kasaan jonkinlaisen esityksen lemmikkimessuille Etelä-Suomen Shelttien "taitavat shelttimme"-ohjelmanumeroon. Alkuperäinen esittäjä oli estynyt tulemaan ja siksi näin nopea aikataulu. Mun eka ajatus oli: ei ikinä! En oo yhtään mikään esiintyjä. Tuntui kuitenkin kurjalta kieltäytyä ja jättää Christina pulaan, joten kysyin paria kaveria mukaan ideoimaan. Marianne innostui ja sai mutkin innostumaan, joten niin me lupauduttiin menemään, iiiks! Suunnitelmat eli ja muuttui matkalla, mutta lopulta meillä oli jonkinmoinen runko kasassa; vähän temppuja ja vähän tokoa. Yhteiset treenailut jäi vaan muutamaan kertaan, joten perjantaina oli aikamoisen epävarma ja pakokauhuinen olo. Kadutti, että oltiin lupaudutti ja olin varma että saan omalla jännityksellä koirat ihan kipsiin ja lamaantumaan. Eikä Mariannella tainnut olla yhtään paremmat fiilikset...Mutta rohkea rokan syö, joten lauantaina löydettiin itsemme messukeskuksesta koirien kera ja valmiina koitokseen. Kuje oli liian nuori (rokotukset) osallistumaan joten mulla oli vaan Sani ja Tipi matkassa. Onneksi mun äiti lähti mukaan tsemppaamaan ja avustamaan, siitä oli iso apu, mm. koirien vaihdot sujui tosi jouhevasti.


Esitys tuli ja meni ja me selvittiin!! Kukaan ei lamaantunut tai pyörtynyt tai mitään. Sani oli ihan oma itsensä, se on niin konkari. Tipin osaaminen näiden liikeiden osalta ei vielä täysin riittänyt näin haastavissa olosuhteissa, mutta Tipikin teki ja oli läpi esityksen iloinen ja innokas. Liikkeet ei olleet niitä Tipille vahvimpia ja tutuimpia ja ehdittiin treeniä niin vähän ennen koitosta, joten sinänsä ei ihme, ettei kaikki mennyt ihan putkeen. Ja asiaa ei varmasti auttanut, että olin itsekin välillä vähän epävarma missä olla ja miten päin. Jälkikäteen mietin, että olisiko Sani handlannut tuon Tipin osuuden varmemmin ja varmaan olisi. Sanilla on vahvempi osaamispohja noille liikkeille ja se on myös kokeneempi. Mutta olen silti iloinen, että otin Tipin. Saatiin arvokasta kokemusta ja uskon, että pienestä epävarmuudesta huolimatta kokemus oli Tipille positiivinen. Marianne ja Robinkin handlasivat oman osuutensa hienosti, joten hirmuisen hyvä mieli jäi esityksestä. Me uskallettiin mennä sinne omalle epämukavuusalueelle ja homma pelitti silti! Itsensä voittamisesta saa aika huikean fiilikset, pitäisi ehkä harrastaa sitä enemmän! Kiitos Marianne ja Robin! Kaikki hyvät asiat ovat vielä parempia ystävän kanssa jaettuina!

Tässä siis meidän "taitavat sheltit" messarissa. Ei täydellistä, mutta ehkä tärkeintä ei ole onnistua täydellisestä, vaan että uskaltaa edes yrittää :) Kiitos Jennille videoinnista!

Lemmikkimessujen TOKO- ja temppunäytös

Iltapäivästä lähdettiin Kujeen kanssa käymään Ojangossa Racinel areenalla. Hain yhden dvd:n lainaan ja treffattiin samalla Anna ja Nyx. Pojat oli innoissaan nähdessään toisensa ja saivatkin rallata sydämensä kyllyydestä pelloilla ja metsässä. Kuje pääsi myös ekaa kertaa elämässään haistelemaan agilitykisojen tunnelmaa, kun poikettiin hetkeksi halliin sisälle. Se on kyllä niin lungi pikku-tyyppi. Ei sitä hetkauttanut kuulutukset tai kisavilinä sitten tippaakaan. Innolla moikkaili vastaantulleet koirat ja pusutti ihmiset. Ja voi jesta miten tarkkaan ja silmä kovana se seurasi radan tapahtumia. Tuli ihan mieleen, että pitäiskö vähän valita kenen menoa annan katsoa. Meinaan jos kovastikin imi vaikutteita katsoessaan ;) Tosi kiva reissu! Kiitos seurasta Anna ja Nyx!!

Päivän kivojen juttujen vastapainoksi ilta toi surullisia ja järkyttäviä uutisia. Oltiin menetetty yksi rakas koiraystävä. Itkettää nytkin kun kirjoitan tätä, elämä on joskus ihan äärimmäisen epäreilu. Omistajalleen iso hali ja paljon, paljon voimia suruun. Kauniita unia rakas ystävä. Voi kun me sinua kaivataan.

Sunnuntaina oli ohjelmassa Tipin aksakisat. Piipa pääsi juoksemaan lainakartturi-Leenan kera kaksi starttia. Luokkanousu jäi kepeistä kiinni ja hyppärikin oli nolla vikalle esteelle asti. Nää kaksi on treenanneet yhdessä tasan kaksi kertaa ja toki vähäinen treenaus näkyi pienenä epävarmuutena molempien osalta. Mutta silti ihan hirmuisen pätevä pari! Yhtään ei harmittanut vaikka nollat jäi noin pienestä kiinni. Pääasia, että molemmilla oli kivaa :) Kiitos Leenalle! Pipakin lähettää kiitokset :)

Tää oli kyllä tunteiden täyteinen viikonloppu, niin hyvässä kuin pahassa. Harvoin tulee parin päivän sisään käytyä läpi näin laaja tunneskaala. Iloa, surua, ahdistuksta, stressiä, onnistumista, itsensä voittamista...Oon aika poikki. Hyvät yöt siis :)

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kuule beibi meil on matka, meil on määränpää!

Pikkutyyppi kasvaa ihan silmissä :)


14vk
säkä 27cm

15vk
säkä 28,5cm

17vk
säkä 30,5cm

Tänään käytiin fyssarilla. Kujekin mukana seurapoikana. Tytöt oli oikein hyvässä kunnossa, pieniä kireyksiä kummenpaa ei kummaltakaan löytynyt. Niin loistavaa, varsinkin kun Tipi on aksannutkin aika ahkeraan viime viikot. Kysyin myös Patrician mielipidettä Tipin ranteista. Mä oon aina välillä katsellut, että onko ne vähän löysät. Nyt kun taas aksataan ahkerammin, niin asia on enempi vähempi vaivannut/stressannut/ahdistanut mua. Patricia totesi heti, että eivät näytä mitenkään pahoilta, mutta kokeili ja "väänteli" ne vielä pöydällä. Ihan turhaan kuulemma murehdin. Sanoi, että suurin osa bortsuista olisi tuollaisista ranteista kateellinen, niillä kuulemma isolla osalla on löysät ranteet. Tipin ylin anturakaan ei ole yhtään kulunut. Löysäranteisilla aksakoirilla ne on kuulemma yleensä aina kuluneet, jopa rikki. Sanoi että jos haluan niin voin toki treenata ranteita vahvemmiksi ja neuvoi pari liikettä mitä voidaan tehdä. Sanoi kuitenkin että ei todellakaan tarvitse yhtään stressata, Tipin ranteet ovat täysin normaalit, että hyvillä mielin vaan aksaamaan! Huh, mikä helpotus. Aika iso kivi vierähti sydämeltä. Toki aksankin suhteen hieno juttu, mutta ennenkaikkea koiran itsensä takia. Terveys on vaan niin tärkeä asia! 

Patricia kokeili myös Kujeen "pallitilanteen". Se on ennallaan, toinen on alhaalla ja toinen kanavassa, mutta ei vielä laskeutunut. Samalla Patricia totesi, että Kujeen ristiluu on vinossa, sekin tuli sitten "kaupanpäälle" suoristettua. Patricia sanoi, että vino ristiluu saattaa kuulemma vaikuttaa myös pallin laskeutumiseen. No vaikutti tai ei, niin hyvä että tuli laitettua kuntoon. En oikeestaan jaksa harmitella tuota pallihommaa. Olisi kiva jos se tulisi, kun onhan tuo ihan kivannäköinen, joten olisi kiva päästä pyörähtämään kehässä edes muutaman kerran. Mutta jos ei tule, niin meidän maailma ei siihen kaadu. Maailma on täynnä kivoja juttuja joita voi harrastaa ilman pallejakin ;)

Oon viime aikoina miettinyt Tipin pysäytyskontaktien muuttamista juoksareiksi. Vaikka nuo Tipin ranteet olikin ok, niin silti tuntuu pahalla se rasite mikä etupäälle tulee pysäytyksillä, varsinkin A:lla. Syy miksi aikanaan en halunnut juoksareita oli se, että ajattelin niiden mukana tulevan helpommin ne järkyttävät A:n"ylilennot" mitä Sani harrasti. Vasta myöhemmin olen tajunnut mikä rasite pysäytyskontaktit on :/ Mutta ehkä me nyt otetaan talven proggikseksi juoksareiden treenaus, kunhan ensin saan oikean opetusmetodin valittua. Tässä vielä Marin ja Tipin menoa viime viikonlopulta. Kun on osaava kartturi niin koirallakin on aika paljon helpompaa :) 



Lauantaina mennään tyttöjen sekä Mariannen ja Robinin kanssa esiintymään lemmikkimessuille. Kuje oli liian ala-ikäinen näihin karkeloihin, joten se ei valitettavasti pääse mukaan... Esityksen nimi on "taitavat shelttimme" vaikka voi olla että tulee olemaan kaikkea muuta kuin sitä ;) "Ihan pikkasen" jännittää, mutta oon nyt ahkerasti kuunnellut Pauli Hanhiniemiä "Tää ei oo ihan haudan vakavaa, muutkin mokaa jne..." Ehkä me selvitään hengissä ja pyörtymättä... ;) 

Sunnuntaina Tipi pääsee juoksemaan pari kisarataa aksaa Leenan kanssa, niin jännää sekin. Toivottavasti niillä on molemmilla kivaa :)


Näiden halloween-leivosten myötä hauskaa loppu viikkoa kaikille. Uudenmaan leivän leipurit on kyllä melkoisia taiteilijoita, miten voikaan leivokset saada niin hyvälle mielelle :)