sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Treeni-iloa!

Normi arkea taas. Tipi sai tikit pois muutama viikko sitten. Haava oli, tikit poistaneen hoitajan mukaan, tosi siisti ja hyvännäköinen :) Nyt arpea ei enää edes huomaa ja karvaakin on jo kasvanut nätti kerros takaisin. Tipi on niin onnellinen kun saa taas olla lenkeillä mukana! Fyssarilla käytiin viime viikolla. Sanilla oli yksi isompi "mutka?" joka tullut todennäköisesti joko liukastumisesta tai joku törmännyt päin. Lisäksi Sani oli kauttaaltaan jähmeä. Patricia epäili, että Sani on ehkä palellut :( Onneksi nuo kuitenkin kaikki hoitui helposti. Tipi oli ihan tosi hyvässä kunnossa. Pientä kireyttä etuosassa, johon Patricia totesi, että muista, kaikilla on aina jotain. Patricia kokeili myös sterkka-arven, joka onneksi ei kinnannut tai kiristänyt mistään kohden. Kujekin pääsi nopsasti käymään pöydällä, ihan harjoituksen vuoksi vain. Patricia tuumasi, että Kujeella on ihan pätevä rakenne, kyllä näyttelytuomarit varmasti tykkää siitä...No jos sitä toista pallia ei tule, niin onneksi pätevästä rakenteesta on iloa muuallakin kuin näyttelykehissä :) 

Ilmosin Piipan pitkästä aikaa seuran ohjattuihin aksatreeneihin. Aksailut aloitetaan kuitenkin vasta helmikuun puolivälissä, että sterkkahaava on varmasti kaikin puolin täysin parantunut. Ootellaan kyllä jo kovasti radalle pääsyä. 

Tokoiltu sen sijaan ollaan ja voi että Tipin kanssa tokoilu on tällä hetkellä yhtä nautintoa :)

Mun hiomaton timantti ei ole enää ihan hiomaton!

Saniin verrattuna Tipi on niin mutkaton ja konstailematon. Ei kikkaile, eikä kyseenalaista..tekee vaan parhaansa ja vielä vähän enemmän. Saninkin kanssa tokoilu on kyllä kivaa, se on haastellista, eikä ikinä tylsää ;) Mutta Tipin kanssa tokoilun helppous on on kyllä ihanan virkistävää vaihtelua! 

Ihana Merja tarjosi meille parille maanantaille treenipaikan Sirke Viitasen oppiin, kun ei Ainon juoksujen takia päässyt itse osallistumaan. Kiitos vielä ihan tuhannesti! Ja on se vaan kyllä uskomatonta miten paljon voi saada irti kahdesta 15 minuutin koulutuspätkästä. Pari juttua haluan laittaa muistiin näistä treeneistä itseäni varten.

Ensinnäkin meidän seuraaminen. Seuraamisessa olen liian aktiivinen; touhuan ja innostan koiraa liikaa, kun oikeasti mun pitäisi olla passiivinen ja muuttua aktiiviseksi vasta sitten kun koira tekee oikein ja haluan palkata sen. Näinhän se on koetilanteessakin. Sirke totesi myös, että todellakaan en saa jäädä odottelemaan jos koira katselee viereiselle kentälle. Ei niin, että mä odotan koska koira on valmis aloittamaan hommat. Vaan niin, että koira on koko ajan skarppina ja jos vilkaisee muualle niin samantien katse takaisin ohjaajaan ettei vaan mene mitään ohi. Sirke sanoi, että koiraa pitää haastaa, eikä tarjoilla kaikkea valmiina. Koirista on ihanaa kun niille annetaan mahdollisuus näyttää miten hienoja ja taitavia ne on! Ja jos virheitä tulee, niin se on vaan hyvästä, koska niissä tilanteissa koira oppii. 

Otettiin sitten Tipille tällainen treeni: 
Koira perusasentoon ja Sirke ryhtyi houkuttelemaan Tipiä luokseen. Tipi lankesi samantien ja meni Sirken luo, jolloin sanoin "seuraa" ja lähdin liikkeelle. Tipi oli aivan kysymysmerkki ja ymmärsi tulla seuraamaan vasta kolmannesta käskystä. Toka kerralla Tipi lähti ihan yhtä helposti houkutukseen, mutta nyt riensi seuraamaan jo ekasta käskystä. Kolmannella kerralla Tipiä ei enää pystynyt huijaamaan. Tuijotti mua täysin intensiivisesti, vaikka Sirke miten houkutteli. Huikeeta :) Häiriötreeniä en ole pystynyt tekemään, mutta tällä ohjaaja passiivinen tehdessä-aktiivinen palkatessa linjalla ollaan nyt jatkettu  ja se kyllä toimii! Tipi parantaa koko ajan. Olen ottanut jo melkoisen pitkiäkin palkkaamattomia pätkiä ja ei mitään ongelmaa! Tuntuu, että mitä passiivisempi mä olen, sitä aktiivisemmin Tipi yrittää tehdä parastaan. Hassua mutta ihanaa :) Yritän nyt jatkossa muistaa niin seuraamisessa kuin muissakin liikkeissä antaa enemmän vastuuta koiralle, luottaa Tipiin ja Tipin osaamiseen. Ja olla pelkäämättä niitä virheitä ;)



Merkin kierto sitten ja miten koiran saa bongaamaan merkin ennen lähetystä. Nyt olen monasti joutunut käydä näyttämässä merkin ensin Tipille, muuten Tipi on saattanut lähteä kiertämään mitä vaan kohdetta. Sirke sanoi, että hän treenaa laittamalla kentällä kaksi tai usempia merkkejä ja lähestyy niitä eri kulmista. Kävelee koiran kanssa merkkiä kohti ja sanoo samalla jotain vihjesanaa, esim "tehdäänkö merkki". Kun koira bongaa merkin, otetaan se perusasentoon ja siitä lähetys. Tehtiin muutama kerta ja tosi hyvin Tipi tuntui ymmärtävän idean :) Into puhkuen mietin miten kiva tätä on treenata kotona. No, ensin oli ne paukku-pakkaset ja sitten jäät, joten kertaakaan Sirken treenien jälkeen ei pystytty treenimään tätä. Kunnes perjantaina ohjatuissa otettiin merkkiä. Ei ollut Tipi unohtanut, vaan hyvin muisti ja osasi. Eri kulmista ja kisamatkalta. Jeee!

Perjantai treeneissä otettiin myös pitkästä aikaa ruutua. Ajattelin, että otetaan helpompi harjoitus alkuun, kun edellisestä kerrasta jo aikaa, joten kun Helena-kouluttaja ehdotti, että hän veisi kosketusalustan ruutuun Tipin näkemättä, niin kieltäydyin ensin. Kunnes muistin mun uuden mantran "haasta koiraa, älä pelkää virheitä". Totesin, että kokeillaan vaan. Ja eihän Tipillä todellakaan ollut mitään ongelmaa löytää ruutuun. Treenien lopuksi otettiin vielä ruutu uudestaan, nyt eri suunnasta. Helena vei taas alustan Tipin näkemättä. Nyt kun virittelin Tipiä, niin vilkaisi kyllä ruutua, mutta katteli vähän turhan kiinnostuneena sivummalla olevaa pikku merkkiä. Totesin, että nyt en kyllä tiedä mihin se lähtee. Helena sanoi, että hänkään ei ole ihan varma. Mutta Tipi on just niin kiltti, kultainen ja mutkaton, että sinne se viiletti suorinta tietä ruutuun. Mun pieni sininen murunen! Helena totesi, että Tipin ruutu on nyt niin varma, että voidaan alkaa laittaa erilaisia häiriöitä siihen lähistölle. Olin niin onnellinen onnistuneiden treenien jälkeen, että oli pakko käydä vähän kurkkaamassa koekalenteria. On meillä vielä tekemistä, mutta maalis- tai huhtikuulle voisi ehkä tulla valmista...Katsotaan.



Kuje aloitti lauantaina Nauravan Koiran taitava pentu kurssilla. Siitä laitan oman postauksen myöhemmin. Nyt nukkumaan.



keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Lahden pentunäyttely

Lahden pentunäyttely nähty ja koettu. Kivaa oli!

Yksikään mun aikaisempi pentu ei ole mennyt näin vähäisellä kokemuksella ekaan näyttelyynsä. Ei yhtään mätsäriä. Kerran vieras ihminen käsitellyt pöydällä (tai kolme jos eläinlääkärien koplailut rokotusten yhteydessä lasketaan). Kaksi kertaa harjoiteltu juoksemista näyttelyhihnassa. No seisomista sentäs oltiin ihan oikeesti vähän treenattukin. Kaksi hallikokemusta ennen tätä, molemmat agilitykisoja. Mutta ei ees jännittänyt. Mä niin luotin, että kyllä Kuje handlaa tämänkin tilanteen, enkä turhaan.

Kujeella oli itseasiassa tosi hauskaa. Se liehitteli tyttöjä (ja vähän poikiakin) kehänlaidalla, treffaili ja suukotteli ihania ihmisiä ja jostain kumman syystä tuntui viihtyvän siellä melussa ja ahtaudessa. Tuttujakin oli paikalla, Kati-kasvattaja, Valma, Sumi, Nyx ja Anna, serkkutyttö Cheri. Ja paljon, paljon muita niin tuttuja ja tuntemattomia. Kati harjasi Kujeen ennen kehää ja kylläpäs vedelle ja Roger Paralla saa pienemmänkin turkin kauniin pöyheäksi, kiitos vielä!

Tuomarina oli Karin Bergbom. Oikein miellyttävä tuomari, joka käsitteli koiria kauniisti. Kun tuomari tuli tutkimaan Kujetta hän totesi, että onpas se terhakka. Johon kehäsihteeri jatkoi, että hän katsoi ihan samaa, että onpas ihanan terhakka ja valpas pentu. Hih, mitään harjoitusta tarvita, hää on showmies syntyjään :) Kaikki näyttelykuvat on ottanut Kirsi Tuominen.

Tuomari tutki hampaat tosi tarkkaan poskihampaita myöten ja koko koiran muutenkin. 

Toista kivestä tuomari koitti kovasti etsiä, mutta ei sitä siellä ollut :( Mutta kyllä oli pikkutyyppi hienosti pöydällä tutkittava. Rento ja iloinen koko ajan, vaikka pallien kanssa varsinkin kesti aika tovi. Liikkeet meni vähän maton haisteluksi, niitä olisi tarvinnut treeniä enemmän etukäteen. Liikkeiten jälkeen tuomari pyysi, että otan Kujeen syliin ja hän kokeilee pallit vielä uudestaan. Totesi, että "ei sitä toista nyt löydy, mutta olet sinä silti ihana! Kyllä se toinenkin vielä ehtii tulla."

Ja koska Kuje on herrasmies, hää suukotti tuomarin kiitokseksi noin kauniista sanoista :D

Sit me vähän pönöteltiin

Huomaatteko, ei enää kengurumeininkiä :D Seisotustreenit on tuottaneet tulosta!

Näin suloinen arvostelu saatiin:

Iloinen, reipas ja ryhdikäs pentu, jolla kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat. Kaunis niska- ja ylälinja. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Turhan lyhyt rintakehä. Hieman jyrkkä lantio ja korkea-asentoinen häntä. Kaunis merleväri. Liikkuu melko hyvin. Valitettavasti vain toinen kives. 

Kiveksen puuttumisen tähden tuomari ei sijoittanut Kujetta ollenkaan, mutta se ei haitannut yhtään. Olin niin iloinen hienosti menneestä esiintymisestä ja mun iloisesta ja reippaasta pennusta :) Saatiin taas yksi kiva kokemus lisää ja aina ihanaa nähdä kaikkia tuttuja. Kiitos kehänlaitaseurasta ja rattoisasta päivästä kaikki te ihanat! Ja kiitos kyydistä ja parhaasta tsemppauksesta Reetalle ja mun äidille. Kiva kun jaksoitte tuhlata kauniin, aurinkoisen talvipäivän sisällä ja tulitte kannustamaan ja todistamaan Kujeen depyyttiä :) 

Ennen kotiinlähtöä nappastiin vielä kuvat hulivili-kaveruksista Kujeesta ja Nyxistä. 

Molempien eka näyttely. Vähänkö oltiin taitavia :)

Niin ihanat pojat!

Taas kokemusta rikkaampina :)





sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Sunnuntai

Neljäs päivitys viikon sisään, vähänkö oon reipas :D En lupaa jatkaa samaan malliin...

Kuje 6kk säkä on 34,5cm. 

Hmm, tuleeko pikkutyypistä sittenkin keskikokoinen tyyppi? Aika näyttää...Mutta sen voi jo nyt varmana sanoa, että hän on ISO ilopilleri :D

Raitapaita (Tipi) pääsee paidastaan huomenna, kun mennään tikkien poistoon, jeee! Normi-arki alkaa taas, kyllä ollaankin ooteltu! Olin luvannut Tipille juhlan kunniaksi metsälenkin illalle, mutta lenkki taitaa siirtyä tiistaille. Saatiin meinaan tuurauspaikka Sirke Viitasen tokotreeneihin. Sininen pääsee treenimään! Jotain kevyttä ja ei vauhdikasta, mutta treenimään kuitenkin :D

Ei saa häiritä!

Lämpöisiä unia

Hyvin mahtuu!

Tänään oli vapaapäivä, joten päästiin valoisalla lenkille. Kylläpä -15 tuntuu leppoisalle ja lämpimälle niiden 30 asteen pakkasten jälkeen! Aurinkokin paisteli, joten nappasin kameran matkaan mukaan. Metsän siimeksessä valo ei kuitenkaan oikein riittänyt, joten saalis jäi aika pieneksi...

Yhdessä mennään

Kuje ja uusi Pomppa-takki


Ei haittaa takki ja töppöset menoa :)

Kujeen tytöt: Neve ja Hertta :D

Pieni punahilkka talvisessa metsässä. Ei näkynyt susia. Eikä mummoja :D

Mitähän Tillillä mielessä ;)

Kaneli tulee töppöset tömisten :)

Nyt jaksaa taas uuteen viikkoon!



lauantai 9. tammikuuta 2016

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Sani-toko on aina ollut hieman haastavaa ;) Pieni partiolainen on vähän liian utelias, vähän liian itsepäinen, "minä tiedän paremmin"-asenteella varustettu pieni kikkailija, jonka toilailuille ei voi kuin nauraa ja jonka kanssa on pakko harrastaa aina pieni pilke silmäkulmassa.

Kuva Marianne Timonen

No meillä on jälleen uusi haaste Sanin kanssa ja tää onkin vähän erikoinen. Sani ei nimittäin kuule ihan kunnolla. Se ei ole täysin kuuro, mutta se ei myöskään kuule ihan täysin. Ja mulla meni kuulkaa aika kauan aikaa tajuta tää. Esimerkkinä Sani lakkasi aina välillä tottelemasta luoksetulon pysäytyskäskyjä (tää on kuitenkin ollut meille vahva liike). Edes korva ei värähtänyt, kun neiti juoksi pysäytyskäskystä(istä) huolimatta läpi. Tai ruudussa ei ottanut kuuleviin korviin mun "seiso".käskyä. Ja toisaalta taas välillä reagoi vaikka en ollut antanut mitään käskyä. Alkuun ajattelin, että neiti on vaan itsepäinen ja tein kuunteluharjoituksia, jotka ei kyllä kummemmin auttaneet. Muistan nauraneeni kaverille, että välillä tuntuu kuin tuo koira olisi kuuro. Kunnes yhtenä päivänä (oisko joskus viime keväänä) aloin pohtia, että mitä jos kyse onkin siitä, että Sani ihan oikeasti ei kuule. Vaihdoin pysäytyskäskyt käsimerkkeihin ja kas, koira alkoi jälleen pysähtyä. Eikä vaan silloin tällöin vaan joka kerta. Aloin seurailla Sania sillä silmällä myös arjen jutuissa ja nyt kun osasin "katsoa", niin kyllähän se huono kuulo sielläkin näkyi. Yhtäkkiä aika moni meidän ongelma muuttui ymmärrettäväksi, oli aika huojentavaa. Ja nyt jos koska olin onnellinen, että oon tällainen kukkahattu-kouluttaja. Jos olisin lähtenyt rankomaan Sania tottelemattomuuden takia, niin miten huono omatunto mulla olisikaan nyt!

Kuva Marianne Timonen

Moni varmaan miettii, että miten 10-vuotiaan koiran kuulo voi heiketä, mutta kyllä se vaan voi! Ja melkein väittäisin, että voipi olla yleisempää kuin luullaan. En usko, että tajuaisin asiaa vieläkään jos ei harrastettaisi tokoa. Arjessa Sani pystyy kompensoimaan niin paljon seuraamalla muuta laumaa ja loppu menisi helposti itsepäisyyden piikkiin. Sanihan siis kuulee kyllä, mutta miten paljon, niin en osaa sanoa. Tuuli, ympäristönmelu ym ainakin selvästi vaikuttaa..

Nyt mulla on treenatessa (ja kisoissa) käytössä kaikenlaisia pieniä juttuja, jotka auttaa Sania. Esim. luoksetulossa katson koiraa vasta kun kutsun sitä, muuten katson sivuun. Sama kaukoissa, jotta Sani ei kuvittelisi mun antaneen käskyä ennen aikojaan. Käsimerkit kaikissa liikkeissä missä ne on sallittuja. Ruudussa olen opettanut (yritän opettaa) Sania menemään ruutuun ja siellä maahan mahdollisimman omatoimisesta, jolloin mun käskytys on vain näennäistä. Ruudun kävelyssä käännän pään Sania kohti vain kutsuessani sen seuraamaan ja muita pikkujuttuja, jotka sääntöjen sallimissa rajoissa. Nimenomaan nuo kaukana tapahtuvat liikkeet ja ohjaukset on niitä haastellisia. Läheltä tulevat ohjaukset Sani kyllä kuulee. Voin sanoa, että paaaaljon on tullut tehtyä ajatustyötä ja pohdittua näitä asioita. Enkä oikein vieläkään tiedä miten paljon voin vaatia? Mistä asioista voi huomauttaa? Ja koska Sani on edelleen myös melkoinen kikkailija, niin kaikissa tilanteissa en aina osaa sanoa onko kyse siitä ettei neiti kuule vai ei vaan halua kuulla ;)

Kuva Marianne Timonen

Realisti mussa tietää, että me tuskin voidaan enää ykköstuloksia saavuttaa. Optimisti-minä taas haluaa uskoa, että pienellä onnella se ykkönen olisi ihan mahdollinen. Ja loppujen lopuksi niillä tuloksilla ei ole edes niin väliä! Tärkeintä on, että meillä on edes mahdollisuus yrittää, sekin on paljon se! :)

Mun on pitänyt kirjoittaa tästä monta kertaa blogiin, mutta aina on niin paljon päivitettävää ja tätä asiaa on vaikea kirjoittaa parilla lauseella. En ole surullinen, kuin korkeintaan siitä, että tuo koira vanhenee. Sania huono kuulo ei tunnu haittaavan, ja ainakaan vielä se ei treenejä lukuunottamatta juurikaan vaikuta meidän arkeen. No korkeintaan sen verran, että lenkkeillessä hämärällä Sani on joko hihnassa tai pidän sitä silmällä ettei erkani kovin kauas. Muuten Sani on yhtä iloinen, energinen ja innokas kuin aina ennenkin! Joten jos asia ei haittaa Sania, niin miksi sen pitäisi haitata muakaan! Olen miettinyt, että jos toko käy jossain vaiheessa vaan yksinkertaisesti liian vaikeaksi, niin sitten siirytään Rally-Tokoon. Tokoillaan kuitenkin niin kauan kuin se suinkin on mahdollista, koska laji on vaan niin mahtava ja Sanin kanssa tokoilu on kaikista haasteista huolimatta vaan niin hurjan kivaa!

"Perillä on tuolla, edessämme jossain,
mennään, mutta ajetaan hiljempaa,
toivon että matka jatkuu, jatkuu vaan..."

Kuva Marianne Timonen

Mun piti kirjoittaa niistä Pulliaisen treeneistä, mutta tuli niin pitkä vuodatus, että jääköön seuraavaan kertaan...

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Hrrrrr

Onpas vaikeaa taas tottua tällaisiin pakkasiin, pitkästä aikaa. Mutta en valita. Kyllä talvella ennemmin pakkasta kuuluu olla kuin märkää ja plus-asteita :D Ja voi tuota aurinkoa, se on niin ihana! Loppiaisen ja vapaapäivän kunniaksi suunnattiin porukalla lenkille. Autonmittari näytti -21, mutta ei annettu sen haitata! Hyvä seura ja oikeanlaiset varusteet, niin mikään sää ei ole mahdoton!

Sani tuumailee

Uskallettiin jäällekin ja voihan juoksemisen riemu ja onni

Jeeee!

Pomppa-tytöt

Rinta rinnan mennään

Kuje, Helmi, Kumpa ja Kuura. Ja taustalla Nuppu

Kumpalla hirtti kaasu kiinni :D

Pojoing

Tilli, Kuje ja poikien jutut :)

Ihanaa kun saa haukkua ja juosta, hihkui Kaneli

Huljat huljimukset Sani ja Kumpa

Yhteinen keppi

Kulkuri ja kaunotar :)

 Kiitos taas kerran parhaimmille lenkkikamuille!

Loppuun aktivointivinkki toipilaille tai muuten aivojumppaa kaipaaville :)


Sain vinkin työkaverilta ja koska se toimi niin hyvin, niin annetaan hyvän kiertää. Eli reikäpallon sisään kun laittaa jotain kuivaherkkua (tässä on sian sydäntä), niin riittää puuhasteltavaa hyväksi toviksi. Tosin tämäkin taitaa olla tekniikkalaji, koska ekalla kerralla Tipillä kesti 1,5h saada herkku syödyksi. Toisella kerralla enää 40 minuuttia. Mutta se on silti reilusti kauemmin kuin mikään aktivointilelu tähän mennessä on kestänyt. Ei sovi koirille, jotka pistää kaiken tuhannen päreiksi, mutta muille Tipi suosittelee!




tiistai 5. tammikuuta 2016

Joulukuun kuulumisia

Pieni poika sininen täytti joulukuun alussa 5 kuukautta! 5kk säkämitta oli 32,5-33cm ja painoa 5kg. 

Lenkkiräpsy

Lenkkiräpsy vol 2

Tänään pärähti mittariin 6kk, voi tätä ajan rientoa. Tuore kuva ja säkämitta tulossa toivottavasti huomenna...

Kaikki baby-hampaat on nyt lähteneet ja uudet kulmuritkin kasvaa oikeinpäin :) Toinen palli ei ole vieläkään alhaalla, mikä on aika sääli. Mutta pentu on muuten niin vallan ihana, että jos siinä yksi puute pitää olla, niin olkoon! Luonteeltaan Kuje on kaikkea sitä mitä oli jo pikkupentuna; reipas, rohkea, utelias ja iloinen pieni poika. 

ja vauhdikas :D

Kuje on ollut muutamissa Tipin aksatreeneissä hengaamassa kannustusjoukoissa ja haistelemassa hallitunnelmaa. Vuoden vikoissa Jennan treeneissä marraskuun lopussa Kuje pääsi itsekin vähän juoksemaan putken läpi ja voi pojat miten pikkutyyppi syttyi! Jalat vispasi ilmaa ja hirmu hinkuuminen putkeen jo siinä vaiheessa, kun Jenna vielä piti kiinni. Jenna nauroi, että ei sheltit ole tällaisia, kun hän saa ihan tosissaan tehdä töitä, että saa tän muutaman kilon painoisin ipanan pidettyä paikallaan. Jenna meinasi, että Kuje tulee vielä olemaan melkoinen menijä :) Kokeiltiin myös vähän siivekkeen kiertämistä tarjoamalla, jonka Kuje hoksi aikalailla samantien. Jenna sanoi, että tarjoamista kannattaa treenata paljon, ihan kaikissa yhteyksissä. Sillä saa kuulemma hyvät pohjat tehtyä tulevaisuutta ajatellen, niin agilitya ajatellen, mutta varmaan lajiin kuin lajiin.

Tässä kolmas kerta kun treenataan kiertämistä ja samalla pikkusen muutakin. 


Joulukuun puolessa välissä ajeltiin Turkuun moikkaamaan kasvattaja-Katia ja muuta poppoota. Päivä oli harmaa ja sateinen, mutta tunnelma iloinen ja aurinkoinen. Kuvat on yhtä suttua, mutta ehkä laatu ei oo aina tärkeintä...

Rallati-rallati-rallallaa

Kura lensi, mutta lapsilla oli hauskaa!

Best friends!

Otettiin lapsista vähän seisotuskuvia. Valma oli kuin ammattilainen; seiso - paikka- ja se oli siinä:


Toisin kuin sininen kenguru...Sitä piti kuvata kuin belggareita ikään. Yks hihnan päähän, toinen "syötiksi" eteen..Tällainen saatiin aikaan.




Kiitos vielä Katille, kun jaksoit ottaa vastaan joulukiireiden keskellä. Ihana sunnuntaipäivä! Tässä vielä äiti ja poika, jotka on kuin kaksi marjaa

Peppi ja Kuje

Kuje on menossa pentunäyttelyyn parin viikon päästä. Pentunäyttelyyn voi kuulemma mennä vaikka toinen palli puuttuukin, joten tokihan me halutaan tällainenkin kokemus saada. Ja kun kavereitakin on menossa, niin vielä hauskempaa! Pöydällä oloa ollaan treenattu kerran. Vieras halli ja lennosta napattu vieras ihminen kopeloimaan. Eikä mitään ongelmaa. Pikkutyyppi seisoi rentona pöydällä, ei mielistellyt, eikä pakitellut, heilutteli vaan rennosti häntäänsä ja antoi tutkia. Sen suhteen siis tuskin tarttee kauheasti nähdä vaivaa. Se seisominen sen sijaan...Tuon kuvaussession jälkeen ollaan nyt muutama kerta treenattu seisomista. Katsotaan tuleeko valmista ajoissa :) 

Tapaninpäivänä käytiin moikkaamassa Nyxiä ja Annaa. 


Ensin saatiin nauttia ihanasta auringonpaisteesta

Pojat rallasi riemukkaasti

Kumman käpy tää nyt onkaan?

Aikaa, vaivaa ja tuskanhikeä, mutta siinä he lopulta pönöttää, meijän suloiset pojat :)

Loppulenkistä alkoi melkoinen lumituisku...joka ei kyllä yhtään haitannut tahtia :D

Mistä tietää, että oli hauska reissu? Siitä että pentu on aivan rättipoikki väsynyt :)

Kiitos kivasta sunnuntai-iltapäivästä Anna ja Nyx!

Tipi kävi sterkkauksessa 28. joulukuuta. Kyllä oli jälleen kerran ahdistavaa viedä terve koira leikattavaksi, mutta koitin ajatella miten ahdistavaa olisikaan viedä se koira leikkaukseen, kun sillä olisi kohtutulehdus päällänsä, joten...Onneksi se on nyt tehty ja kaikki meni hyvin. Tipi on omasta mielestään jo täysin terve ja mä yritän jotenkin toppuutella. Nimenomaan yritän, koska tuo koira pystyy kiihdyttämään nollasta sataan nanosekunnissa ja hyppäämään sängylle ajatustakin nopeammin. "Ei saa", "Eiiii" ja "seis!!!" käskyt onkin olleet ahkerassa käytössä. Samoin kuin aktivointilelut. Onneksi haava kuitenkin näyttää hyvälle edelleen ja siitä Tipi ei ole ollut oikeestaan missään vaiheessa kiinnostunut. Kauluriakin pidin vain kaksi ekaa yötä, sen jälkeen ollaan menty paidan voimin. Enää 5 päivää tikkienpoistoon, joten voitonpuolella ollaan! Enpä tiedä kumpi meistä odottaa maanantaista tikkienpoistoa enemmän, mutta luulen, että juhlistetaan tuota onnenpäivää sitten heti illasta metsälenkillä :)

Tuunasin Tipille toipilaspaidan, jonka neiti on hyväksynyt ihan yllättävän hyvin. Aamupissatuksen jälkeen tulee suorastaan eteen istumaan ja odottamaan että puen sen. Ja Tipihän siis normaalista inhoaa kaikkia vaatteita. Vähänkö hää on suloinen raitapaita!

Ennen strekkaa saatiin tokojuttuja tosi hyvälle mallille ja mulla vallan sormet syyhyy, että päästään taas kunnolla treenaamaan. Viime sunnuntaina oli Riikka Pulliaisen tokokoulutus, johon olin ilmonnut Tipin, kun sterkan piti alunperin olla jo alkukuusta. Käytännön syistä sterkan ajankohta piti kuitenkin siirtää, joten vaihdoin kurssikaveriksi Sanin. Oli kiva kurssipäivä ja sain tosi kullanarvoisia neuvoja Sanin ongelmiin (ja Tipinkin). Koitan ehtiä tehdä koulutuspäivästä oman postauksensa jossain vaiheessa. Neuvojen lisäksi treenimotivaatio kasvoi taas kummasti ja nyt ollaan tällä viikolla treenattu joka ilta kaikkien kolmen kanssa jotain pientä. Hyvä koulutus antaa kyllä niin paljon!

Tipin tunnelmia yksien treenien jälkeen. Kuvattu siis ennen sterkkausta. Treenit loppuu aina liian lyhyeen, mutta "onneksi" pieni sininen osaa itse avata treenirepun, joten aina silloin tällöin voi jatkaa omatoimisella palkkauksella ;)


Uusivuosikin hujahti mennä rauhallisissa merkeissä, koirien osalta siis, ulkona kyllä paukkui ja jytisi ihan kiitettävästä. Tosin vain sallitun ajan. Viikolla ei pamauteltu yhtään ja aaton iltalenkki kun tehtiin viiden aikoihin, niin ei raketin rakettia. Hienoa Nurmijärvi! Ekat pamaukset kun tuli, niin Kuje vähän höristeli korvia, mutta kun Sani ja Tipi ei reagoineet millään lailla, niin Kujekin kävi nukkumaan. Puolenyön aikaan alkoi semmoinen räiske ja jytinä, että vaikka mulla oli radio ja telkkari päällä, niin seinät vaan tutisi ja pauke oli aivan tauotonta. Kuje kuunteli kovasti ja vähän haukahteli, mutta ei yrittänyt piiloon vaan ennemminkin kulki ikkunasta ikkunaan ihmettelemässä, että mistä äänet oikein tulee. Annoin poppoolle aktivointi lelut ja raketit unohtui sen siljän tien. Yhden aikoihin käytiin vielä pieni lenkki. Vastaan tuli yksi lenkkituttu, joka etsi karannutta koiraansa, tuli surullinen olo. Onneksi koira löytyi seuraavana päivänä :)

Mikä uusivuosi? Mitkä raketit?

Uuden vuoden "kunniaksi" nousin pöydästä ja unohdin laittaa tuolin paikalleen. Noloa, etten vieläkään ole oppinut...Sani käytti heti tilaisuuden hyväkseen ja kävi korkkaamassa kuivakakun. Ei sen parempaa tapaa aloittaa Uutta Vuotta, taisi tuumata :D

Jos Sanin Uusi Vuosi oli onnistunut, niin oli kyllä joulukin kera uuden möhkön. Siinä on onnellisen koiran kuva :)

Vakkari lenkkikavereitakin on ehditty näkemään. Tässä ollaan Kiljavan reitillä. Vauvat Kuje, Hertta ja Kaneli ehtivät livistää kuvasta ;)
Kuva Kirsi Tuominen

Iloista ja onnekasta alkanutta vuotta kaikille!