Ja ihan saan kyllä itseäni syyttää, että meillä sairastetaan:/ Olin torstaina vapaapäivälle, joten oltiin sovittu kaverin kanssa aamuksi lenkki. Ennen lenkille lähtöä kaveri kertoi, että hänen koiransa on vähän oksennellut...Hänen toisella koirallaan ei ollut mitään oireita, joten pohdittiin, että tuskin se mitään tarttuvaa on ja lähdettiin lenkille...Niin, näitten asioitten kanssa pitäisi oikeesti aina pelata varman päälle, ihan turha ottaa jonkun lenkin takia riskejä. No ihan taatusti jatkossa muistan!!
No lenkki meni hyvin, mutta seuraavana yönä Saana sitten oksensi iltaruokansa ja aamulla aamuruuan. Kävin hakemassa eläinlääkäriltä jotain super-sulavaa ruokaa, jonka Saana myös oksensi. Loppu päivän se paastosi(paitsi veden osalta), eikä oksentanut. Kunnes illalla annoin iltaruuan, jonka taas oksensi:( Pe-la välisenä yönä sitten Tipi oksensi iltaruokansa:( Lauantaina aamulla en antanut kummallekaan aamuruokaa, joten kukaan ei oksentanut aamulla. Nutriplus-geeliä ja elektrolyytti-juomaa sen sijaan saivat koko ajan ja välillä pakkojuottamallakin, kun halusin olla varma, että saavat tarpeeksi nestettä. Illalla kokeilin antaa taas sitä eläinlääkäri ruokaa ja nyt ei kukaan oksentanut, eikä myöskään tänään aamulla. Paitsi päivällä sitten Sani oksensi:( Pienen harkinnan jälkeen päädyin nyt antamaan Sanillekin iltaruuan, katotaan pysyykö sisällä? Oi, toivottavasti!! No nyt se pirun tauti on sitten kiertänyt kaikilla ja jos Sani ei enää oksenna niin sitten ollaan taidettu selvitä mokomasta! Huh!
Kyllä teki siinä oksennuksia korjatessa useammankin kerran mieli hakata päätä seinään, kyllä voi ihminen olla TYHMÄ!!!:( Ja koska tyhmyydestä sakotetaan, niin opetukseksi jouduin sitten perumaan Tipin ekat talvikauden agitreenit perjantailta, lauantain kaverilenkin ja Sanin tokokokeen tältä päivältä:(( Ja typsythän tässä nyt eniten sai kärsiä, ressukat:( Koiraparat, kun niillä on näin typerä omistaja:( Jos jotain hyvää, niin tauti oli kyllä tosi lievä. Tytöt ei kukaan, missään vaiheessa, ole olleet millään lailla kipeän oloisia, ei edes juurikaan väsyneitä tai nuutuneita...(melko uskomatonta, kun mietin, miten itsellä tosi äkkiä menee voimat oksutaudissa...) On kyllä ihan erilainen tauti kuin se edellinen kolme vuotta sitten, jolloin Saana meni muutamassa tunnissa liki puolitajuttomaksi:(
Lisäpäivityksenä: tässä kirjoitellessani Saana oksensi taas, voi itku:( Saana on se, jonka puolesta pelkään kaikista eniten. Vaikka se onkin ikäisekseen tosi hyvässä kunnossa, niin silti 11,5 vuotias on jo sen ikäinen, että ihan perustauditkin voi äkkiä viedä tosi heikkoon kuntoon. No toivotaan, että menisi nyt ohi ja Saana kunto pysyisi yhtä reippaan pirteänä kuin tähänkin asti!! Ja muitten tietty kanssa! Saapi peukutella!! Paska viikonloppu:(
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kovasti paranemisrapsuja koko porukalle! Toivottavasti tauti pian hellittää ..
VastaaPoistaÄläkä hakkaa pääparkaasi seinään, ei nuita mahatauteja voi mistään ennustaa :( Usein kun oksennus on vain pelkkä oksennus yksittäisellä koiralla, niin ei sitä oikein voi jättää kaikkea tekemättäkään. Ja syksyisin nuo taitaa taudit taas enemmän joka tapauksessa jyllätä, onpahan teillä nyt ainakin sit vasta-aineita, jos positiivisesti ajatellaan. Hyvin sois voinut tulla jostain muualtakin ..
Ihanan positiivinen kommentti:) Kiitos Mia! Toivotaan tosiaan, että meillä on nyt vasta-aineet pitkäksi aikaa eteenpäin:) Mukavaa syksyn jatkoa teijän poppoolle!
Poista