lauantai 4. lokakuuta 2014

Handlerikurssi, tokoilua ja doboilua

Viime viikonloppuna alkoi Päivi Eerolan handlerikurssi. Sunnuntai aamusta suunnattiin siis Tipin kanssa Espooseen, jonne meitä kokoontui pieni shelttiporukka treenailemaan näyttelyn saloja. Tipillä ei varsinaisesti ole mitään ongelmaa näyttelyjuttujen kanssa, mutta kun tuli mahdollisuus päästä tuollaisen shelttigurun oppiin, niin tokihan oltiin innolla mukana! Ihan alkuun Päivi totesi, että näyttelyhihnat voitte sitten unohtaa, niitä käytetään tällä kurssilla vain pakottavasta syystä (esim. jos koira ilman sitä tippuisi pöydältä). Tarkoitus on saada koirat ottamaan kontaktia ja esiintymään omasta halustaan ja iloisesti, ei hihnalla ohjaten/pakottaen. Hauskaa, että kurssi ei ollutkaan semmoinen perinteinen näyttelykurssi, vaan asioita lähdettiin treenimään vähän hauskemmalla tavalla! Ekan kerran jutut oli aika helppoja Tipille: asennon treenausta kosketusalustalla ja pöydällä pyörimistä. Lisäksi Piipa treenasi namista luopumista, kun se on vähän sellainen pöydän reunalla roikkuja kurkotellessaan namien perään. Tosi nopsaan Tipi hoksasi idean ja jo muutaman toiston jälkeen paikka oli siirtynyt pöydän keskellä ja Päivin sanoin: "nyt se seisoo aivan täydellisessä asennossa ja kaupan päälle vielä heiluttaa häntää!" :) Nyt sitten vaan aletaan kasvattaa kestoa. Oli tosi hauskaa ja innolla odotetaan jo seuraavaa kurssikertaa! Sainpa luvan ottaa Saninkin mukaan lopuille kurssikerroille, Tipin lisäksi siis. Josko Sanin saisi vielä innostumaan näyttelyistä? Jos ei, niin varmasti meillä tulee silti olemaan kivaa harjoitellessa :) Kiitos vielä Marjalle kun kysyit meitä mukaan sekä Reetalle ja Tillille matkaseurasta!

Täysin aiheeseen liittymätön kuva, kun sininen yrittää maastoutua metsälenkillä ;)

Tokoiltu ollaan vähäisesti, mutta onnistuneesti. Eli laatu on korvannut määrän. Sain lopultakin Sanin mokaamaan liikkeestä istumisen myös treenitilanteessa. Tää on ihan huippujuttu, koska tähän mennessä tätä ongelmaa on ilmennyt vain koetilanteessa. Nyt kun tiedän miten ja missä tilanteessa ongelman saa esille treeneissä, niin sitä on lopultakin mahdollista alkaa työstämään kuntoon. Miten onnelliseksi sitä voikaan tulla virheestä :D

Tipin kanssa piilopaikkista. Pari harjoitusta kylläkin vaan, mutta onnistuneesti! Puolen minuutin rajapyykki saavutettu! Hieno Tipi!! :) Paikallaanolo on kyllä edelleen mulle se tylsistä tylsin liike treenata. Että jos joku haluaa ottaa tästä projektin, niin pientä sinistä saapi lainaan? Anyone? No one? No ei sitten :D  Päästään Tipin kanssa muuten ihan huippu-oppiin, kun ollaan menossa Hollolan tokotiimin järjestämään tokopäivään. Odotan ihan hirmuisen innolla!

Tänään käytiin doboilemassa ESS:n järjestämällä ja Mari Mäkelän vetämällä dobo-kurssilla Espoossa. Alun perin ilmosin Tipin mukaan ja Sanin oli tarkoitus lähteä tuonne tokopäivään, mutta päätin viime hetkellä muuttaa osat toisin päin. Sanin ongelmat tokossa on sen verran hankalat määrittää, että haluan ottaa sille jostain yksärin ja keskustella ajan kanssa meidän ongelmista. Joten koska Pipa pääseekin tokoilemaan, niin Sani pääsi vuorostaan doboilemaan. Pallolla jumppailut on Sanille tuttuja juttuja, joten suurin haaste oli saada neiti tekemään vain sitä pyydettyä tehtävää, eikä kymmentä muuta sen lisäksi ;) Mutta neiti nautti ja se on pääasia! Dobossahan sekä koira, että ohjaaja jumppaa ja huomasi kyllä miten tehokkaasta treenistä on kyse. Muutama hetki pallon tai tasapainotyynyn päällä ja johon tuntui, ainakin mulla! Selvästi pitäisi itsekin vähän treenailla, eikä vaan koiria jumpata :) Vaikka olen lajiin tutustunut jo aikaisemmin yhden kurssin verran, niin oli tosi kiva päästä muistuttelemaan mitä kaikkia harjoituksia sitä olikaan. Kiva kurssi, josta kiitokset vetäjälle, kurssikavereille ja ESS:lle!!

Hönöset pönöttää pölkyllä!
Kuva Heidi Laine.
"Sommittelu" minä :D

3 kommenttia:

  1. Oi, te olette Päivin handlerikurssilla! Kuulin kurssista Huldan siskon omistajalta ja olisin niin halunnut kanssa osallistua, mutta matka on hieman turhan pitkä :/ Jos vaan suinkin viitsit niin kirjoittelethan jatkossakin mitä kaikkea teitte :D Antoisaa kurssin jatkoa teille! -Jenni & haukut

    VastaaPoista
  2. Olipa taas mukava yhteinen reissu! Satu, saat meidät aina houkuteltua kaikkeen kivaan :) Ja kaupan päälle oppii taas tuntemaan uusia mukavia sheltti-ihmisiä :)

    Sulla on niin upea taito kouluttaa koiria lajiin kuin lajiin ja ne tekevät juttuja niin mielellän sun johdolla. Samaan tasoon olisi kiva päästä :)

    VastaaPoista
  3. Olisipa ollut tosi kiva jos tekin Jenni olisitte osallistuneet!! Mutta onhan tuo tosiaan vähän turhan pitkä matka. Teilläkin on Turun suunnalla useasti kaikkea mahdottoman kivaa happeningia ja harmittaa kun välimatkaa on niin paljon..Ja toki kirjoittelen kurssijutuista jatkossakin, jos ne kerran kiinnostaa :)

    Kiitos Reetta, kiva kurssi on tuplasti kivempi mukavassa seurassa!! Kiitos siis sinulle ja Tillulle kuin innostuitte lähtemään mukaan touhuun :)

    VastaaPoista