keskiviikko 8. lokakuuta 2014

HOTin tokopäivän antia

Me käytiin Tipin kanssa HOT:n (Hollolan tokotiimi) tokopäivässä toteamassa, että puutteita ja treenattavaa löytyy. Paljon! Mutta kouluttajien sanoin mulla on tosi kivanoloinen, reipas ja sähäkkä koira, jolla erinomainen tehtäviin keskittyminen ja häiriönsietokyky. Se, että Piipa ei ottanut minkäänlaista häiriötä viereisten kenttien tapahtumista on kuulemma todella harvinaista sheltille! Mä olen kyllä sitä mieltä, että kouluttaja ei vaan ole nähnyt tarpeeksi shelttejä :)

Sain houkuteltua kaverini mukaan, joten Tanjan ja Reino-bernhardilaisen kanssa suunnattiin Orimattilaan toko-oppiin. Kouluttajina toimivat Oili Huotari, Marko Vuorenmaa ja Laura Valkonen. Maneesissa pyöri kolme kehää samaan aikaan ja jokaisen kouluttajan luona oli 20 minuuttia aikaa treenata haluamiaan juttuja. Tässä itselleni muistiin pääpointteja Tipin kanssa läpikäydyistä jutuista.

Oilin kehä:
-treenattiin ruutua.
-Tipi ei hahmota oikeaa paikkaa ruudussa ilman kosketusalustaa.
-Jatketaan seuraavin ohjein: Koira halutun matkan päässä perusasennossa. Avustaja käy näyttämässä ruudun takareunan (näyttöruutu). Lähetys ruutuun ja kun oikeassa paikassa niin "vau" tai joku muu kehusana ja palkkaamaan. Jos menee ensin väärään kohtaan, mutta korjaa oikeaan, niin vain kehut ja uusi yritys (alkuun voi kuitenkin palkata myös "mutkan kautta" menoista, kun ei vielä osaa).
-vastapainoksi paljon myös motivaatioruutuja. Eli palkka tai alusta valmiina ruudussa -koira kentälle ja kun bongaa ruudun, niin saa mennä sinne, isot kehut!!
-Ei saa pelästyä jos/kun vauhti hidastuu! Kun koira ajattelee, se ei voi mennä sata lasissa. Jos se menee sata lasissa, se ei ajattele! Kun paikka tulee varmaksi, itsevarmuus kasvaa ja vauhti palaa!
-lähtöhaukahdukseen pitää puuttua! Nami maahan koiran eteen - vapautus namille ja siitä ruutuun (nami suussa ei pysty haukkumaan).

-Juteltiin muutenkin tuosta Tipin liikkeitten välissä haukkumisesta. Oili oli sitä mieltä, että se on silkkaa komennushaukkua, johon mun pitää puuttua tiukemmin. Eli kun haukkuu, kielto ja käsketään kauemmaksi ja siellä maahan (ei kuitenkaan maahan -käskyllä, vaan "käy" tai joku vastaava). Pidetään herki paikallaan ja sitten vapautus ja hommat jatkuu.
Kokeiltiin ja toimi tosi hyvin :)
-Oili lisäsi vielä, että haukkumisen kieltäminen ei laske koiran motivaatiota, vaan juuri päinvastoin. Kun turha haukku jää pois, niin keskittyminen lisääntyy entisestään! Uskon tähän, koska aikaisemmin olen puuttunut haukkumiseen lopettamalla kaiken tekemisen ja kääntämällä selän. Sekin on toiminut suht hyvin ja mitä vähemmälle haukkuminen on jäänyt, sitä keskittyneempi Tipistä on tullut!

Markon kehä:
-Seuraaminen
-Perusasennon paikkaa pitää vahvistaa paljon (nyt on välillä edempänä, taaempana, tiiviimpi, väljempi)  ja itse seuraamisessa saisi olla enemmän intensiteettiä
-Nami vasempaan käteen ja käsi ihan kiinni jalkaan, siihen kohtaan mihin koira halutaan ja kutsutaan koira sivulle kaikista mahdollisista suunnista.
-Askel-seis-askel-seis, tätäkin paljon!
-Luopumista eli koira perusasentoon, namikäsi pään vasemmalle puolelle ja koiran pitää ottaa kontakti ohjaajaan (tää oli tosi vaikeeta Tipille!)
-Koira eteen, namikäsi jalkaan kiinni ja lähdetään peruutetaan niin, että koira yrittää koko ajan tulla perusasentoon. Kun yrittää oikein tosissaan, niin päästetään sivulle ja lähdetään seurauttamaan. Alkuun vain pari askelta ja palkka. Käsi häivytetään mahdollisimman pian!

-Vähän ehdittiin myös ottaa noutoa tai sitä loppua kun Tipi luovutuksessa pureksii.
-Koira perusasentoon, kapula suuhun ja namikäsi koiran naaman eteen (koira siis tuijottaa namia). Kun ei pureksi yhtään, kehu, vapautussana ja nami heitetään koiran taakse. Seuraavaksi aletaan koskea kapulaan ja koiran pitää edelleen pitää kiinni pureksimatta ja jälleen nami heitto lopuksi.
-Näin palkka tulee pitämisestä, ei luovuttamisesta
-Noutoharjoituksen Tipi teki Markon kanssa, jotta mä näin miten harjoitus tehdään. Pipa toimi ihan uskomattoman hienosti vieraankin ohjaajan kanssa. Vieras paikka, vieras ohjaaja ja niin vaan neiti sininen pystyy omaksumaan ja oppimaan uutta (jopa tuo kapulaan koskeminen onnistui pureksimatta lopulta). Marko tuumasi Tipille, harjoituksen jälkeen, että "oletpa sinä pätevä!" ja niin se kyllä oli, semmoinen kultamuru!!

Lauran kehä:
-Ensin vähän hyppyä, jossa ei nyt saatu ongelmaa esiin kertaakaan (normisti siis kääntyy heti esteen takana, jolloin käytännössä joutuu hyppäämään takaisin ilman vauhtia). Nyt kääntyi joka kerran vasta kauempana. Laura oli sitä mieltä, että koska Tipillä on niin hyvä ponnistusvoima ja liike on vain avoimessa, niin tähän ei kannata kauheasti panostaa. Riittää kunhan koira pääsee hyppäämään takaisin.
-Kaukoja
-Koska Tipillä on vahva takapäänkäyttö, olin ajatellut ottaa seiso-istu-seiso vaihdot etujalat paikallaan. Mutta koska maahan-istu vaihdot tehdään takapää paikallaan, niin Laura sanoi, että tuollainen sekatekniikka tiputtaa helposti pisteitä eli ruvetaan sittenkin treenaamaan takapää paikallaan.
-Itseä ja koiraa helpottamaan voi avuksi ottaa pienen alustan tai minkä tahansa paikan missä kaksi erilaista materiaalia vierekkäin (esim. asfaltin ja ruohon raja) tai vaikka puomin alastulokontaktin. Koiran helpompi ymmärtää mitä siltä halutaan ja ohjaaja näkee heti jos jalat liikkuu pois alustalta.
-Alkuun voi sallia pienen teputuksen (tasapainon hakeminen), kunhan jalat ei liiku eteenpäin.
-Toistoja, toistoja, toistoja paljon!

Pitkät sepustukset, joita muut ei ymmärrä eikä varmaan edes kiinnosta, mutta nää on mulle itselleni talteen. Asiat unohtuu niin hurjan äkkiä joten parempi pistää jonnekin talteen ja täältä ne ei ainakaan huku :D Jotain varmaan silti unohtui jo nyt...ainakin musta tuntuu, että tuohon seuraamiseen olisi saatu vielä jotain vinkkiä? Ääh, pitänee hommata muistiinpanovälineet treenireppuun, että kulkevat aina mukana!!!

Hurjan kiva ja antoisa päivä joka tapauksessa! Toki tylsää huomata, että meillä on ihan perusteissakin (esim. nuo perusasennot) puutteita, mutta ollaan nyt muutamat iltaruuat treenattu näitä juttuja ja uskon, että saadaan asiat vielä korjattua! Tänään käytiin ottamassa jälleen yhdet sadetreenit Mikaelan ja poikien kanssa. Uusia ideoita tuli näissäkin treeneissä, mutta niistä joku toinen kerta, kun muutenkin jo ihan liian pitkä postaus :D

Loppuun kuva Tipistä kesältä nauttimassa venematkasta Pirttisaareen

 
Believe in your dreams and they may come true;
believe in yourself and they will.
-Tuntematon-



1 kommentti:

  1. Mua kiinnostaa, koska painitaan paljon samojen ongelmien kanssa. Hyviä vinkkejä sain näistä. Ja tuo haukkuminen on kans harmittavan tuttu ongelma. Kokeilenpa tuota sun saamaa vinkkiä siihenKIN. Kiitos vaan :)

    VastaaPoista