Iloa ja surua

Meillä oli Pipasen kanssa niin kiva näyttelyreissu Viroon viikko sitten. Reissuun lähdettiin Leenan, pikku-Noelin ja Lucy-bortsun kanssa. Vaikka Tipi onkin varsin tervepäinen ja järkevä koira, niin vähän kyllä jännitti kuinka yhteiselo tuollaisen reilu 1vee ihmislapsen kanssa sujuu. Tipi kun ei ole lasten kanssa juuri ollut tekemisissä, varsinkaan noin pienten. Mutta eipä siinä mitään ongelmaa ollut, kun nää kaksi löysi heti yhteisen sävelen. Pipa pusutteli Noelia aina mennen, tullen ja palatessa. Ja Noelista Tipin pusuttelu oli niin hauskaa että kikatus vaan kuului ja halusi vähän väliä tulla moikkaamaan Tipiä, uudestaan ja uudestaan :)

Reissuun lähdettiin lauantaina töitten jälkeen. Miksiköhän muuten ne just sulkemisaikaan tulevat pähkäilijät ja asiakkaitten matolle ripuloivat koirat sattuu aina tulemaan juuri silloin kun ei varsinaisesti olisi aikaa jäädä ylitöihin? Ihme ja kumma, selvittiin kuitenkin ajallaan matkaan ja ehdittiin hyvin laivaan! Yö vietettiin hotellissa ja aamusta pirteinä näyttelypaikalle. Leena, Noel ja Lucy jäi bortsukehälle ja me suunnattiin shelttikehälle. Näyttelyyn oli ilmoitettuna 34 shelttiä, joista iso osa Suomesta. Olipas kiva nähdä tuttuja naamoja! Kehänlaita seuraksi saatiin todella mukava ja puhelias norjalainen shelttikasvattaja (kuulemma Norjan viime vuoden voittoisin kasvattaja), joten odottelu-aikakin hujahti hetkessä mukavassa seurassa :)

Sheltit tuomaroi Zorica Salijevic, ruotsalainen ja nainen, vaikka nimen perusteella kuvittelin ihan muuta ;) Nostaessani Tipin pöydälle tuomari totesi ensi töikseen, että "miksi näiltä kaikilta puuttuu turkki?". Tulos EH ei siis tullut yllätyksenä! Oikeasti Tipi ei edes ole karvaton tällä hetkellä, Tipiksi siis. Neidin sporttiturkki ei vaan ole suurimman osan tuomareista mielestä koskaan näyttelykunnossa... Piipanen esiintyi kuitenkin jälleen kerran niin kauniisti, josta tuomariltakin kehut arvosteluun ja kun tultiin kehästä niin norjalaiskasvattaja totesi että "she was moving excellent". Hieno pieni sininen siis! :)

Erittäin Hieno pieni sininen!

Shetlannin karvaton koira, hmm... ;)

Kiitos kivalle reissuseuralle, otetaan pian uudestaan!!

Sit niitä ikävämpiä juttuja, taas kerran,,,

Eilen Sanin kanssa ohjatuissa tokotreeneissä. Meillä muuten alkaisi liikkeet olla taas aika hyvässä jamassa, voisi vaikka katsella kokeita johonkin väliin. Back to asiaan. Treenien loppu puolella kävi kummallinen juttu. Sani oli mulla sylissä ja kun laskin maahan, niin neiti pääsi jotenkin luiskahtamaan mun käsistä, niin että etupää hieman tömähti maahan. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Sen jälkeen Sani oli tosi outo, ihan kuin sitä olisi oksettanut tai jotain...Mentiin hetkeksi ulos kävelemään ja kohta Sani oli taas normaali. Tehtiin loput treeniliikkeet ja Sani oli taas iloinen ja vauhdikas oma itsensä. Pohdin, että ehkä sillä meni ilmat pihalle siinä tipahduksessa tai jotain, vaikka oikeasti Sani ei todellakaan tippunut korkealta eikä pahasti. Koko kotimatkan mua vaivasi ja mietitytti tuo tapahtunut. 

Kotona huomasin, että Sani nuoli toista etutassuaan ja sehän olikin sitten nuollut sen lähes vereslihalle. Varpaan välissä oli joko haava tai patti tai jotain, en saanut selvää kun on niin hankalassa paikassa ja punoitti niin kovin. Mun ensimmäinen ajatus oli, että se on varmaan kasvain. Viestittelin kaverin kanssa joka rauhoitteli, että ehkä voisi olla furunkuloosia. Googlasin furunkuloosin ja vaikka sekään ei kovin kivalta kuulostanut, niin ehdottomasti kuitenkin paremmalta kuin kasvain. Puhdistin vedellä ja pistin tassun pakettiin yöksi. Niin mahtavaa, että tää tuli juuri viikonloppua vasten :( Aamulla hain apteekista betadinea, koska nyt haava jo eritti vähän jotain märkää. Onneksi sain päivystävän eläinlääkärin kiinni. Furunkoloosi ei kuulemma ole ollenkaan sheltille tyypillinen vaiva. Hän epäili, että todennäköisemmin terävä lumenreuna tai jää on raapaissut tassuun haavan, jonka Sani nuolemisellaan on saanut ärtymään. Hoitona puhditus ja nuolemisen estäminen. Jos tassu turpoaa tai tulee tosi kipeäksi, niin sitten lääkäriin. Kuulemma muutamassa päivässä pitäisi mennä ohi. Lääkäri sanoi olevansa puhelimen päässä koko viikonlopun ja käski soitella jos tilanne jotenkin pahenee. Totesi kuitenkin, että 2/3 tällaiset tapaukset menee kotihoidolla ohi. Huh, miten helpottavaa. Tassu on nyt koko ajan paketissa ja onneksi Sani ei juurikaan yritä nuolla sitä, eikä onnu yhtään. Ilmeisesti ei siis vaivaa. Puhdistaessa ei myöskään ole kosketusarka, joka sekin positiivinen juttu! Varmaan tuo treeneissä tapahtunut oli jonkinmoinen kipukohtaus. Tömähdyksessä ehkä kynsi tai maassa ollut kivi tms. sellainen osui haavaan? Nyt sitten parannellaan ja toivotaan, että menee näillä kotikonteilla ohi!!

Neiti aurinkoinen :)

Pikku-muru!


Viime viikkoon mahtui myös yksi todella surullinen uutinen. Meidän joka viikkoinen vakkarilenkkikaveri ja rakas ystävä Birka on nyt enkelikoira. Lämmin osanotto Birkan omille ihmisille ja halauksia!

Viimeinen yhteinen kuva kaveruksista.
Kuva Eija Tienhaara

Ystäviä kuolee,

mutta he eivät ikinä katoa.

Heidän muistonsa laskee auringon mailleen,

herättää ruohon,

ja maalaa taivaalle sateenkaaren.

Menneiden ystävien muistot elävät aaltojen lyödessä rantaan

ja tähdenlennoissa.

Tuulen huminassa he kuiskaavat meille, 

ettemme kaipaisi heitä niin paljon, 

sillä heillä on nyt hyvä olla.

-tuntematon

Hyvää matkaa rakas pieni ystävä. Meillä on niin ikävä sinua!