Toipilaita ja tunnustuksia

Oikeasti vaan yksi tunnustus, mutta monikossa rimmasi paremmin ;)

Tässä tassupotilaan tunnelmia.

Tassu on parantunut hyvin ja on jo oikein siisti. Pieni, nyt jo umpeutunut, reikä/haava varpaiden välissä näkyy, mikälie sen sinne raapaissut? Sidettä pidän vielä sen aikaa että haava varmasti on parantunut kunnolla. Onneksi ei tarvitse pitää mitään kauluria, vaan Sani antaa tassun olla rauhassa :) Tassu kestää hyvin myös käyttöä, testattu tänään 1,5 h iltalenkillä. Hihnassa tosin mutta kuitenkin.

Porukan toiselle toipilaalle, Saanukallekin kuuluu hyvää. Syndrooman oireista on jäljellä enää vain lieviä tasapainohäiriöitä. Ne voi kuulemma jäädä pysyvästikin, mutta ovat onneksi niin lieviä, että eivät meidän arkea juurikaan haittaa. Kotona ja tasaisella maalla Saanan liikkuminen on jo varsin tasaista ja ulkopuolinen, taustoja tietämätön ei varmaan huomaisi mitään. Metsässä kapeilla, muhkuraisilla poluilla heitättää vähän, mutta onneksi kevät on jo kovaa vauhtia tulossa :) Sen verran Saanan yleiskunto tippui sairastelun aikana (tai lähinnä ehkä pitkän lenkittömyysajan tähden) että pidemmille lenkeille en enää arvaa ottaa mukaan. Saanan lenkit onkin nykyään maksimissaan 3-4 km. Vähän Saanaa kiukuttaa tuo osasta lenkeiltä poisjääminen ja joskus on laukut ratsattu tai raolleen jääneet kaapit ja laatikot pengottu yksinollessa. Mitään neiti ei kuitenkaan riko, levittelee vaan. Tai syö suihinsa :D Mulla onkin nykyään aikamoinen arsenaali erilaisia aktivointileluja muorille puuhailtavaksi, jos lähdetään lenkille ilman. Ja välillä taas vastavuoroisesti Sani ja Tipi joutuu tyytymään lyhyempään lenkkiin ja mennään Saanan ehdoilla. Muutoin muori, kohta 14vee on onneksi oikein iloinen ja elämäänsä tyytyväinen mummokoira!

Ja se tunnustus on tässä. 

Kiitos Sarille, kun nappasit vuosikokouksesta matkaan mukaan :)