Huonoa tuuria

Just kun oltiin saatu sterilointi hoidettua ja paranneltua. Just kun oltiin päästy takaisin tokoilun pariin. Just kun tällä viikolla päästiin lopulta aloittamaan taas aksakin. Niin nyt sitten taas saikutellaan :(

"Mami, joko saisin mennä viilettämään?? En jaksais enää vaan olla paikallaan...

Alku viikosta päästiin ekaa kertaa sterkan jälkeen aksatreeneihin. Meidän ryhmällä on oma fb-ryhmä, joten tiesin etukäteen, että meillä kivat kouluttajat, kivat treenikaverit ja kivoja ratoja. Uudet lämppämaastotkin oli aivan huikeat, joten olin tosi innoissani. Ehdittiin ottaa pari ratapätkää, kunnes Tipi liukastui mutkaputkessa ja lensi ihan kyljelleen. Palkka oli odottamassa estesuoran päässä, joten kaatumisen jälkeen kaahasi palkalle ihan miljoonaa. Mutta seuraavaan putkeen kun lähetin, niin sieltä tuli sitten kolmijalkaisena ulos. Parin askeleen verran ontui oikeaa etujalkaa ja sen jälkeen oli taas normaali ja omasta mielestään valmis jatkamaan treenejä. Lopetettiin tietysti siihen. Jäähkälenkillä itketti ja harmitti ja suututtikin. Typerä aksa ja typerät tummat mutkaputket!! Jäähkälenkillä ei ontunut kertaakaan ja liikkui muutenkin normaalisti, mutta apealla mielellä ajeltiin kotiin. 

Treenit oli tiistaina ja torstaina mulla oli vapaapäivä. Tuon treeni-episodin jälkeen Tipi ei ollut ontunut kertaakaan, mutta torstaina kevensi kaksi kertaa lenkin aikana oikeaa etujalkaa. Ihan vain muutaman askeleen verran, mutta kuitenkin. Mun hermot ei kestäneet kattella kauempaa joten varasin ajan Vihtiin seuraavalle päivälle. Mua vähän nolotti mennä, kun arvasin, että Tipi ei tietenkään onnu/kevennä jalkaansa millään lailla vastaanotolla, joten ajattelin että saan varmaan ihan hermoheikon maineen. Toisaalta tiesin, etten pystyisi aksaamaan jos en olisi varma että kaikki ok, joten...

Ihan ensimmäiseksi lääkäri kuvasi Tipin kauttaaltaan lämpökameralla. Mulle tää oli ihan uusi juttu, mutta olipa hieno. Tuolla vähän tietoa asiasta, ketä kiinnostaa klik. Minäkin näin kuvista miten oikean ranteen kohdalla oli selvä isompi punainen alue, joten tiedettiin siis heti mitä lähteä tutkimaan. Lääkäri taivutteli, paineli ja tutki rannetta, mutta mitään kummempaa kipureaktiota ei saanut. Totesi, että todennäköisimmin on pehmytkudosvamma. Sanoi, että ei näe tarvetta röntgenkuvalle. Koska kipureaktiota ei tule, niin tuskin on murtumaa. Mutta jos haluan (ja koska Tipi on niin kiltti ja helppo, että kuvaus voidaan tehdä hereillä), niin voidaan kyllä varmuuden vuoksi kuvata. Musta tuntui paremmalle tietää varmasti joten päädyttiin kuvaamaan. Lääkäriä ja hoitajaa nauratti, että on tää helppoa kun Tipi tartti vain nostaa pöydälle, sanoa 'maahan' alustan päällä ja näin tassu oli valmiina oikeassa paikassa kuvattaksi :) Otettiin ensin kuva molemmista tassuista ja sitten vielä oikeasti erikseen lähempi kuva, että kaikki pienetkin hiusmurtumat näkyisi. Ei mitään murtumia ja muutenkin oikein siistit ja hyvännäköiset ranteet, huh! Eli pehmytkudosvamma se mitä todennäköisimmin on. Näissä pienissä pehmytkudoksissa on kuulemma se kurja puoli, että paranevat hitaammin, kun ovat koko ajan käytössä. Mutta paranee kuitenkin, se on pääasia. Viikon kipulääkekuuri, pari viikkoa kevennettyä liikuntaa ja kaksi kuukautta taukoa agilitysta. Sitten pitäisi olla kunnossa, onneksi! Lääkäri muuten ihmetteli kovasti Tipin ikää (kohta 7 vuotta), kun kuulemma vaikuttaa paljon nuoremmalla. Kuulen tätä aika usein Tipin kohdalla, kai se meinaa olla ikuinen pentu :)

Eka viikko kevyempää elämää takana ja on tää kyllä tylsää. En niinkään kaipaa agilitya, mutta normiarkea kyllä. Sitä että Tipi saisi viilettää vapaasti metsässä ja riekkua kavereiden kanssa. Ja tokoilemaan kaipaan myös kovin. Mut täytyy olla kiitollinen, ettei tän pidempää saikkua ja että tästä paranee. Voisi olla niin paljon huonomminkin...Onneksi Tipi ei ole lääkärireissun jälkeen ontunut/keventänyt kertaakaan joten kaipa tässä parenemaan päin ollaan, toivottavasti!!

Penni ajatuksistasi...

Googlailin vähän agilityssa loukkaantumisista, esteturvallisuudesta jne. Aika ahdistavaa luettavaa. Joku tutkimus kertoi, että joka kolmas agilitykoira loukkaantuu jossain vaiheessa uraansa, se on tosi paljon! Toisaalta moniin riskeihin pystyy vaikuttamaan myös omilla valinnoilla ja toiminnalla (hyvä pohja, turvalliset esteet, oma ohjaus, koiran huolto, kropanhallinta ja syvät lihakset kunnossa, treenitiheys ja kesto jne) ja se on kyllä helpottavaa. Ehkä laadukkaalla treenaamisella riskit ei kuitenkaan ole noin isot ja joka kolmas koira-loukkaantuu suuruiset? En tiedä olisiko Tipin liukastumista voinut millään välttää (en osaa sanoa oliko putki liukas), mutta monta muuta mahdollista loukkaantumisen paikkaa varmasti voi. Tummista putkista luin ja jatkossa en aio Tipiä niissä juoksuttaa jos ovat mutkalla. Työkaverin kanssa puhuttiin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa pelätä asioita. En mä vaan Sissin kanssa treenatessa osannut edes pelätä mitään loukkaantumisia. Saninkin kanssa havahduin vasta niiden A-lentojen jälkeen. Tipin kanssa pelkään A:ta ja jatkossa varmaan niitä mutkaputkiakin, olkoon minkävärisiä vaan. Plääh. No kunhan Tipi nyt vaan paranee kuntoon ja jos vaikka joskus kesän kynnyksellä päästäisiin taas aksailemaan, niin sitten voin alkaa työstää omia ajatuksiani/pelkojani. Mutta nyt parannellaan ja keskitytään vaan siihen. 

Kultatyttö