Torstaina "karkasin" töistä vähän normia aikaisemmin, että päästiin ajoissa matkaan, eka pitstop: Turun satama. Auto laivaan ja matka kohti Tukholmaa oli alkanut:) Liittäisin tähän kuvan meidän reissukokoonpanosta, jos mulla olisi sellainen..mutta kun ei ole niin kerrottakoon, että meitä oli siis Leena kera bortsuneiti Lucyn ja mulla sitten Sani ja Tipi.
Laivamatkat oli tosi piece of nakki:D Typsyt touhotti mennä laivan ihmisvilinässä, kuin olisivat olleet normi iltalenkillä:D Koko poppoo tuli myös hienosti juttuun keskenään, joten elo hytissäkin sujui rauhallisesti. Rennot reissaajat! Mun iltapalan hakureissu oli kyllä varsin mielenkiintoinen, kun kassalla myyjä totesi, että "voileipä vaatii henkkarin". Ei auttanut kuin kaivaa ajokortti esiin...:) Kerrassaan erikoisia leipiä viikkarilla, mutta onhan se kiva näyttää nuorelta, tosin enhän mä tiedä mikä sen leivän ikäraja on:D ja jos joku jäi miettimään, niin se leipä maistui...no leivälle;)
Aamuvarhaisella saavuttiin Tukholmaan ja siitä matka jatkui kohti Sandvikeniä, näyttelypaikkaa. Vaikka meillä oli reitti apuna kolme navigaattoria (varalta jos kaksi menee rikki:)), kartta ja kirjalliset ohjeet, niin silti onnistuttiin eksymään:/ Enpä muuten tiennyt, että Tukholmassa on niin jumalattoman paljon tunneleita, siis ennen tätä;) Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin...tie E4 löytyi ja päästiin matkaan kohti näyttelypaikkaa.
Näyttelypaikalle saavuttiin koko matkan jatkuneen sateen saattelemana. Ja se sade jatkuikin sitten hela dagen...Ei tartte olla mikään rankkasade, että kastelee, pienempikin ripsuttelu on varsin tehokas, kun sen kastelemaksi joutuu tunti tolkulla. Hiphei ja heja, heja Gore-tex kengät ja vedenpitävä takki:)
Shelttejä oli ilmottuna molemmille päiville reilu 60. Perjantain tuomari oli Richard Paquette, Kanadasta.
Itse kehä suoritus ei mennyt ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan, kun Leenan ja Lucyn kehä osui just shelttien avo-narttujen aikaan. Bongasin kehänlaidalta muutamia suomalaisia ja onneksi sheltti-ihmiset on niin kovin ystävällisiä ja auttavat tuntemattomiakin:) Joten Piipalle löytyi handleri:) Isot kiitokset vielä Sannalle!!! Sanna kehui kovasti miten hienosti Tipi esiintyy ja tarjoutui esittämään sen myös yksilöarvostelussa:) Hienosti meni yhteistyö ja Piipa keskittyi täysin esiintymään uuden handlerinsa kanssa, vaikka totuuden nimissä kyllä se "vähän" possuili liikkeissä:)
Neiti ei meinaan ollut sitten yhtään vieraskorea, vaan liikkeitten aikana nokka viisti maata nameja etsien ihan niinkuin munkin kanssa. Yhteen kohtaan neiti jumittui niin totaalisesti, että tuomarikin tuli katsomaan mitä siellä maassa oikein on...? Jotain nameja? hää sieltä sitten poimi pois. Pieni ahne-possu sai EHn ja seuraavanlaisen arvostelun:
Nice balance and proportions. Very nice head and expression. Nice body, except narrow in front. Adequet movement. Coat is spars? with no undercoat.
Sania "vähän" ällötti märkä nurmikko ja Sanikaan ei liikkeitten osalta esittänyt mitään parastaan:) Mokoma hienohelma, jos kyse ois ollut agilitykisoista, niin ei tasan ois märkä nurmikko haitannut menoa pätkääkään;) Sanin arvostelu näytti tältä:
Nice balance and proportions. Nice expression and animalion? Could have better shoulder laid back. Good topline. Good coat.
Ilma oli koko päivän ollut niin tasaisen epämiellyttävä, että kun meijän koiruudet oli kehässä käyneet, niin me startattiin saman tien hotellia kohti. Iltaa kohti sade vaan yltyi ja jatkui läpi yön ja seuraavan aamun. Päiväksi sentäs laantui "vaan" pieneksi tihutteluksi:) Näyttelypaikka oli muuttunut yön aikana melko järkyn näköiseksi...
Kuva meidän teltan edustalta...siihen oli ilmestynyt lampi:)
Tää kehä ei enää lauantaina ollut käytössä, sattuneesta syystä...;)
Tääkin kehä oli käyttökelvoton
Tuonne olisi ollut "ihana" viedä joku pieni valkoinen esiintymään;)
Aamusta kun saavuttiin näyttelypaikalle, siellä oli jo pari autoa juuttunut tukevasti mutaan:( Meijät onneksi ohjattiin eri paikkaan parkkiin. Päivät kuluessa kehät muuttui aina vaan mutaisemmiksi. Tuli ihan elävästi mieleen sawo-show neljän vuoden takaa;) Koirat oli kyynäriä myöten mudassa ja Tipillä myös kuono, koska se taas kulki nokka maassa nameja etsien:O Tuomarina oli ruotsalainen Paul Stanton ja hällä harjoitusarvostelija. Varmaan tuosta harjoittelijasta johtuen arvostelut kesti toooosi kauan:) Katsoin kellosta, että tuomari tutki koiria pöydällä n.4-5minuuttia per koira. Aikataulut venyi ja paukkui. Hirmusti kyllä harmittaa, että osaan ruotsia niin huonosti, koska tutkiessaan tuomari koko ajan selitti harkoittelijalle kaikenlaista. Siinä olisi voinut saada aika lailla kattavamman arvostelun koirastaan, jos vaan olisi ymmärtänyt kaiken:)
Piipa sai jälleen EHn ja seuraavanlaisen arvion
Bra storlek och kroppslängd. Stora dock välburna öron. Träng underkäke. Väl utfyllt nosparti. Behöver lite mer benstomme. Utmärkt hals. Behöver mer vinklar fram, något kort brant kors. Bra pälskvalitet dock unfälld ey bra i färgen som ser gråutist för blå. Ganska bra steg. Visat väl.
Tuosta yhdestä lauseesta ei oikeen saa selvää, mutta mitä ilmeisimmin väri ei miellyttänyt:P
Sanille myös EH ja arvostelu näytti tältä:
Bra storlek. Tillräclig kroppslängd. Fina öron. Skallen kunde vara lite bredare och plattare. Fina ögon, bra pigment. Tillräklig hals. Tillräklig förbröst. Brant skuldra, aning flata revben. Goda vinklar bak. Utmärkt pålskvalitet. Behöver mer harmoniska och kraftfulla sidarörelser. Behöver mer tid.
Toi vika lause on kyllä hupaisa. Tuomari kysyi Sanin ikää ja sanoin, että 7 vuotta. Mitenhän tuomarisetä ajatteli, että 7-vuotias vielä kehittyy:) Ehkä turkki vähän hämäsi tai siis sen puute...
Kameraa en kaivanut koko viikonloppuna laukustaan. Nää kuvat on otettu kännyn kameralla, niinkuin laadusta varmaan huomaa;) Kehän jälkeen oltiin kaikki aivan mutaisia, mulla meni kaikki vaatteet takkia myöten pesuun...Ihan parasta oli kun pääsi autoon vaihtamaan verkkarit päälle:D Näyttely jatkui vielä sunnuntaina, mutta ei meidän osalta, kun suunnattiin lauantai illaksi laivaan ja kohti kotia:) Sää tiedotusta kuunnellessa (sadetta luvassa) ei kyllä harmittanut yhtään:)
Ilmojen kannalta reissu oli aika kamala ja tuloksetkaan ei kovin kummoiset olleet, mutta on se kumma miten paljon loistava seura korvaa:D Kiitos Leena ja Lucy!! Aivan huisan kiva reissu kaikesta huolimatta!!! Hej då Ruotsi, oli kiva käydä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti