Ketunpoika sairastaa...

Saniainen oli eilen steriloitavana ja nyt sitten parannellaan:) Oman mielenrauhan takia varasin ajan meidän vakkari ell-aseman sijasta Mevetiin (olin kuullut juuri, ei-niin-hyvin-menneestä steroloinnista, joten halusin, että on parhaat mahdolliset laitteet ja lääkärit, jos jotain menisi pieleen). Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja odotushuoneeseen mua vastaan käveli (omin jaloin) yllättävän pirteä pieni ketunpoika häntäänsä heilutellen:) Kohtu oli kuulemma ollut siisti ja täysin kunnossa, mutta kun tilanteet voi muuttua niin äkkiä, niin parempi näin. Nyt ei tartte pelätä märkäkohtua:) Tästä alkaa sitten se vaikein vaihe, nimittäin neiti-elohiiren pitäminen rauhallisena ainakin parin viikon ajan. Aktivointilelut tulevat todennäköisesti olemaan aktiivisessa käytössä:) Tästä se toipuminen alkaa:)

Kuva Vappu-aatolta. Kohta Sanikin pääsee taas kirmaamaan tähän malliin:)

Aika juoksee ja mitään ei kerkii, varsinkaan kirjoittaa blogiin:) Huhtikuu meni tosi äkkiä ja tekemistä oli niin paljon, että tyttöjen kanssa ei ehditty juuri muuta kuin lenkeillä käydä. Tipi on päässyt viimeisen kuukauden aikana aksaamaan tasan kerran..kaikki muut kerrat olen perunut, kun olen ollut niin väsynyt etten ole vaan jaksanut lähteä:( Toivottavasti asiat alkaa nyt helpottaa, jotta vapaa-aikaa jäisi vähän enemmän ja jaksettaisiin taas touhuilla normaalista..Tajusin etten ole edes agility lisenssiä vielä ostanut, no ehtiihän sitä!

Tyypit Vappuna vihreässä metsässä:)

Reilu viikko sitten käväistiin Porvoossa moikkaamassa Patriciaa eli tytöillä oli siis fyssaripäivä:) Parhaimmassa kunnossa oli Saana, sillä ei ollut mitään:) Patricia sanoi, että ollakseen 12-vuotias e-lonkkainen koira, Saana on aivan loistavassa kunnossa! Tosi ihanaa:) Sanilla oli vain pari lihasjumia lannerangassa, muuten ei Sanillakaan mitään:)

Tipillä oli etuosa ja selkä melkoisen kokonaan jumissa, ihan niinkuin viime kerrallakin, ainoastaan taka-osassa ei mitään. Patricia moneen kertaan totesi, että mitä ihmettä se on tehnyt, kun se on näin jumissa. Rakenteesta johtuvaa tuo ei ole, kun Patricia on useammallakin kerralla todennut, että Piipan rakenne on varsin optimaalinen ja nimenomaan etuosa neidillä on kuulemma harvinaisen hyvä. Kysyin, että voisiko jumit johtua kapeudesta, siitä Tipille on huomautettu muutamassa näyttelyssä. Ja nyt kun olen useammallakin rakenneluennolla käynyt, niin asia on pyörinyt mun mielessä.. Tähän Patricia vähän hämmästyneenä totesi, että eihän Tipi mikään kapea ole! Hyvin löytyy kuulemma eturintaa ja vaikka Tipillä ei olekaan yhtä pyöristynyt rintakehä kuin Saanalla ja Sanilla, niin kuulemma aksakoiralle melkein parempi näin. Tekee neidistä atleettisemman ja notkeamman, käännökset on nopeammat ja helpommat jne. Kuulemma missään tapauksessa ei ole sillä tavalla kapea, että siitä olisi koiralle mitään haittaa:) Niimpä niin, pitäisi muistaa, että näyttelymaailmassa enempi on aina parempi! ;) Veikailtiin, että johtuisiko jumit yksinkertaisesta pettävässä hangessa juoksentelusta. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun neiti on täydestä vauhdista heittänyt kuperkeikkaa, kun hanki onkin pettänyt etutassujen alta. Helmin kanssa juostessaan Tipi on vaan yksinkertaisesti kuin päätön kana. Vaikka Sanikin kirmailee, niin se tekee sen paljon järkevämmin. Tipi ei säästele itseään tippaakaan. Piipan kanssa mennään siis piipahtamaan Patricialla jo kuukauden päästä uudestaan ja toivotaan, että uusia jumeja ei ole ilmestynyt.

 

"Enempi parempi" on Tipinkin motto, ainakin keppien suhteen:)

 

Viime sunnuntai tuli vietettyä messarin Petexpossa Etelä-Suomen shelttejä edustamassa. Saana pääsi mukaan hoitamaan halisheltin virkaa ja hienosti se hommansa hoitikin. Tyytyväisenä se otti vastaan niin pienten kuin isojenkin ihmisten rapsutukset, halit ja ihailut. Hyvin shelttimäiseen tapaan Saana ei itse vaivaitunut pusuttelemaan tai liehakoimaan ketään, mutta otti kyllä onnellisena kaiken huomion vastaan. Eräs rapsuttelija totesikin, että "se on semmoinen omanarvonsa tunteva grand old lady" :D Lapsiin neiti suhtautui ihan erityisellä lempeydellä ja kärsivällisyydellä. Joku äiti totesi, että huomaa, että se on ollut paljon tekemisissä lasten kanssa. Hih, no ei edes ole, Saana vaan on niin Saana:) Päivä oli pitkä ja kävijöitä riitti:) Kiitokset vielä kaikille mukana uurastaneille, hyvin selvittiin tästäkin koitoksesta:)

Saana kulki varmaan puolet lenkistä löytämänsä "keppi" suussa ennekuin tajusin, että eihän se ole keppi vaan jonkun eläimen luu, yäks:(

Tämän viikon olen ollut lomalla, aah niin ihanaa!! Loma tuli kyllä niin oikeaan rakoon, pieni huilitauko oli enemmän kuin paikallaan:) Mitään kummempaa ei olla tehty, lenkkeilty, lenkkeilty, lenkkeilty ja ihan pikkasen treenattu tokoa:) Tosi ihanaa kun lumet on nyt suurimmaksi osaksi sulaneet (ja ne ladut) ja pääse taas vähän vapaammin kulkemaan. Vappupäivänä käytiin pitkästä aikaa Vaakkoissa ja siellä oli vielä yllättävän talvista. Mm. vesissä oli jäät, vain rantakaistaleet oli sulat. Sininen huimapää pelästytti mut totaalisesti hyppäämällä keikkumaan yhden jäälautan päälle:( Onneksi jää kesti ja Piipa totteli tänne-kutsua välittömästi. Löysin myös uuden reitin, johon mennään tutustumaan tarkemmin heti kunhan se on vähän kuivunut (nyt siellä oli vielä kovin märkää). Ja muutenkin seuraava Vaakkoin lenkki tehdään vasta kun ne jäät on sulaneet;)

Jotain jäi ehkä kirjuuttamatta ylös, mutta jääköön:) Loppuun vielä muutama kuva Vappupäivän aamulenkiltä, kun kerrankin jaksoin raijata kameran mukaan:)

Tärähtäneet:)

 

Sininen salama!

 

Muruset niin suloisina!

 

Huulet rullalla:D