Tipin pentu

Tipi synnytti maanantaina pennun. Pennun nimi on Täplis sen erikoisesta värityksestä johtuen :)

Isä lienee jonkin sortin leopardi? :D

Eilen illalla Piipanen teki 15 minuuttia pesää pennulle mun tyynyn viereen...Odotan siis jo kovasti luovutusikää ;) Onneksi täplis ei muuten kauheasti häiritse meidän arkea. Sisällä Tipi sitä kuljettelee ees taas, mutta ulos lähtee kyllä mielellään ilmankin. Sanotaan, että valeraskauden oireet pahenee vanhetessa. Pitää kyllä paikkansa Tipin kohdalla jolla ei ekaan kolmeen vuoteen ollut minkäänlaisia valeraskauksia. Ja tää on ensimmäinen kerta, kun sillä on ihan varsinainen "pentu", neidin ollessa siis liki 6vee. Sterkkaus ois ohjelmassa joskus tän vuoden puolella...

Maanantaina käytiin taas aksaamassa Jennan opissa. Mari kuvasi meidän toisen pätkän menoa, kiitoksia vielä! Kuten aiemmin kirjoitin, meillä on ollut vähän motivaatio hukassa ja ei olla juur jaksettu treenailla. Ja näkyyhän se. Molemmilla taidot vähän ruosteessa, mutta mitä sen väliä kunhan on kivaa :) 

Jennan treenit 9.2.

 Viime viikon vapispäivänä ei aurinko paistellut (taaskaan), mutta kamera pääsi silti mukaan lenkille. Hauskanpitoa talven ihmemaassa :)

Näiden kuvien myötä iloista viikkoa kaikille!

Raikas tuuli, puhalla pois pilvet pinttyneet!!

Dodiin, olisi niin paljon kerrottavaa, etten tiedä mistä aloittaa :)

Jos vaikka Saanan kuulumisista...Saanulle kuuluu ihan hyvää. Toipuminen etenee hitaasti, mutta ainakin etenee. Hetken aikaa oli vaihe jossa tuntui, ettei mitään edistymistä tapahtunut, se oli ehkä kaikista raskainta. Mutta nyt taas vaihteeksi positiivisella ja toiveikkaalla mielellä. Viikko sitten käytiin lääkärissä kontrollissa. Lääkäri sanoi, että jos vaan jaksan tätä henkistä stressiä niin Saanan kunto ja vointi on niin hyvät, että hyvin voi rauhassa katsella miten tilanne kehittyy. Viimeisen reilun viikon aikana on tuntunut, että Saanan koordinaatio ja tasapaino on parantunut ihan merkittävästi. Lenkkejä ollaan koko ajan kasvatettu ja suht vakaata alkaa meno olla, liukkaista keleistäkin huolimatta. Syndroomaan liittymättömänä juttuna Saanalla on nyt viime aikoina alkanut ilmetä joitain dementian oireita. Lähinnä lenkillä ollessa saa vahtia, että pysyy matkassa mukana, kun saattaa unohtua hajun perään ja jos ei näe mua, niin lähteekin menemään eri suuntaan kuin muut. Ja kun kuulo on jo aika huono, niin siinä saa olla tarkkana...Kotona on myös muutaman kerran eksynyt johonkin nurkkaan. Onneksi nämä on toistaiseksi vain satunnaisia tapauksia, mutta eihän se vanhuus yksin tule. Onneksi Saana on kuitenkin koko ajan tosi iloinen ja hyväntuulinen. Välillä vähän höppänän oloinen, mutta ei mitenkään ahdistunut. Haluaa kovasti osallistua kaikkeen ja olla menossa mukana. Lievästä dementiasta huolimatta Saana alkaa taas olla aika lailla oma itsensä :) Jos tää raskas loppuvuosi jotain on opettanut, niin arvostamaan jokaista yhteistä hetkeä! Päivä kerrallaan siis...

Kaikesta sairastelusta huolimatta missään vaiheessa ei ole ollut hetkeäkään epäselvää kuka on tän koiralauman pomo. Kuka sanoo viimeisen sanan ja kuka vie parhaat pedit. Video toimikoon todisteena ;)

Pomon elkein

Vaikka loppu vuoteen liittyi paljon surullista Saanan sairastelun tähden, niin on me kivojakin juttuja touhuiltu. Päivi Eerolan handlerikurssilla opiskeltiin viiden kerran verran näyttelyesiintymistä. Paljon opittiin ja paljon kehityttiin. Tipin kanssa keskityttiin hiomaan showtaitoja vielä paremmiksi ja Pipaselle kurssi olikin yhtä huvipuistoilua. Mikäs sen hauskempaa kuin temputella ja syödä herkkuja! Ja Sanin näyttelyistä eläköityminen on sitten peruttu ;) Jos ennen kurssia näyttelytouhut oli Sanin mielestä tylsää puuhaa, niin kurssin myötä homma muuttui taas hauskaksi. Vikalla kerralla neidin esiintyminen oli niin tyylikästä, että Päivi totesi, ettei keksi enää mitään mitä siitä tarvitsisi muuttaa. Hännän liputukseen saatiin ohje, ettei saa mennä liian lähelle edessä olevia, silloin kuulemma nostaa. Muulloin häntä nousee vain kärjestä, ei tyvestä ja Päivin mukaan se ei ole merkki mistään muusta kuin reippaasta luonteesta. Hyvä juttu, koska en olisi missään tapauksessa alkanut kouluttaa sitä alas! Lopuksi Päivi totesi, että nyt ilmoittamaan näyttelyyn ja viestiä sitten hänelle kun ollaan oltu ROP-veteraani :) Hih, joopa joo!

Lahden ryhmikseen lähdettiin sitten testailemaan opittuja taitoja. Marjalta saatiin vähän trimmailuapua, joten sain viedä viimisen päälle hienot tytöt kehään, kiitos vielä! Tuomarina oli Paula Rekiranta. Pipan vuoro oli ensin ja voi miten hienosti neiti esiintyi, ei mitään haisteluja tai hihnassa vetämistä. Se on niin showgirl! Väri ei ollut tuomarin mieleen, joten tuloksena EH. Arvostelu kuului seuraavasti:

Erittäin hyväntyyppinen, mittasuhteiltaan oikea narttu. Pitkä pää, jossa hyvät linjat. Hieman pyöreät silmät. Kookkaat korvat. Hyvä kaula. Tiivis ylälinja. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä. Hyvä runko ja takaosa. Hyvä karvanlaatu. Merleväri saisi olla puhtaampi. Liikkuu erittäin hyvin.

Kuva Kirsi Tuominen

Hyvin oli opit menneet perille Sanillekin! Kyllä hymyilytti, kun neidin iloista menoa katseli. Iloinen esiintyminen oli mulle voitto jo itsessään, se oli se meidän tavoite! Bonuksena päälle tiukalta tuomarilta VET ERI 2 SA. Sanin arvostelu näytti tältä: 

9,5v. Kaunis narttumainen kokonaisuus. Erittäin hyvä koko. Hyvä kallo. Kuono-osa jo hieman kuivunut, Tummat silmät. Hyvinkannetut korvat, Hyvä runko, raajat ja kulmaukset. Hyvä karvapeite. kevyet, rodunomaiset liikkeet.

Kuva Kirsi Tuominen

Kiitos vielä myös parhaalle reissuseuralle!! :) 

Aksan suhteen ollaan oltu äärettömän laiskoja. Sitä oikeaa asennetta ei ole meinannut millään löytyä...Vuoden alussa ilmoitin meidät kisoihin, vaikka ei juuri olla treenailtu. Ajattelin josko sillä tavalla löytyisi se treeni-intokin taas. Typerä päähänpisto, myönnetään. Tipi oli jotenkin outo kisoissa, jäi esim. hetkeksi patsastelemaan A:n päälle. Järki sanoi, että se on varmaan vaan treenaamattomuuden aiheuttamaa epävarmuutta, mutta koska saan itseni lietsottua niin helposti pieneen hysteriaan, niin jätettiin toinen startti ottamatta ja seuraavalla viikolla vein Tipin varmuuden vuoksi verikokeisiin. Otettiin laaja verenkuva ja kilppariarvot. Tulokset tuli ja lääkärin sanoin "aivan loistavat arvot, kaikki hienosti viite-arvoissa". Huh helpotus! Tällä viikolla oltiin Jennan treeneissä ja olipas mukavaa! Muistin taas miten kivaa aksa voikaan olla :) Ihan huippua!

Ei oo aksakuvia, peltorallia vaan

Eat my dust!!!! 

Tokoiltu ollaan kerta viikkoon ohjatusti ja jonkun verran itsekseen.  Iso kiitos Ilselle, Mariannelle ja Mikaelalle treeniseurasta. Moni treeni olisi jäänyt tekemättä ilman treenikavereita jotka on valmiita treenimään säällä kuin säällä :)  Marraskuussa käytiin Krista Karhun yksärillä Ylöjärvellä. Treenikaveri teki reissusta tosi hyvät muistiinpanot, joten taidan tehdä niistä ihan oman päivityksensä. Viime viikonloppuna osallistuttiin Tipin kanssa myös leikki- ja motivaatiokurssille, mutta jos siitäkin vaikka oma päivityksensä.

Muutama kuva treeneistä Visiolla. Kaikki kuvat on ottanut Marianne Timonen, kiitos!

Hoplan! 

Teräsnainen :)

Maahanko?

Aina valpas!

Loppuun vielä Eijan ottama suloinen kuva meidän lenkipoppoosta. 

Kuva Eija Tienhaara

Tän iloisen ja värikkään poppoon myötä kivaa loppuviikkoa kaikille! :)

Mulla olis yksi toive, yksi pieni pyyntö vaan

Saanu muru

Kuva Eija Tienhaara

Mennyt kesä ja syksy toi monta surullista uutista kaverikoira rintamalla, sairasteluja, menetyksiä...Monta kertaa mietin miten onnekas olen, kun mulla on terveet koirat. Mutta tilanteet muuttuu niin nopeaan, joskus yhdessä illassa..Se oli ihan tavallinen maanantai-ilta ja iltalenkki. Katselin jo alkulenkistä, että miksi Saana välillä liikkeessä vippaa sivusuunnassa. Loppulenkistä neidiltä sitten ihan yhtäkkiä lähti jalat alta ja meno muuttui hoiperrukseksi. Viimeiset 500m Saana pääsi sylikyydillä kotiin, koska tasapaino oli ihan hukassa, silmät sahasi, pää pyöri. Sama hoiperrus jatkui koko illan sekä aamun. Se olisi ollut ihan äärimmäisen pelottavaa ellen olisi kokenut tätä kaikkea jo kerran aikaisemmin, Sissin kanssa. Nyt olin ihan varma, että kyse on samasta syndroomasta. Tai lähes varma...mielessä kävi myös, että mitä jos tämä onkin jotain muuta..? Sinä yönä ei juuri tullut nukuttua...

Lääkäriin päästiin heti seuraavana aamuna ja diagnoosi vahvistui: vanhan koiran syndrooma, se sama kuin Sissilläkin, mutta huomattavasti lievempänä. Vanhan koiran syndrooma on siis eräänlainen tasapainohäiriö, sisä/välikorvan tulehdus, jota esiintyy erityisesti vanhoilla koirilla. Syytä syndroomaan puhkeamiseen ei tiedetä. Aikanaan kun Sissin tapauksesta kirjoittelin, niin hämmästyin miten yleisestä vaivasta on kyse ja miten vähän siitä silti puhutaan. Ennen Sissiä en ollut kuullutkaan moisesta. Kurja tauti siinä mielessä, että terve, hyväkuntoinen veteraanikoira muuttuu kuin sormia napsauttamalla tutisevaksi vanhukseksi. Mutta toisaalta kiva sairaus, koska koiralla ei ole kipuja ja lähes kaikki sairastuneet jotka tiedän ovat parantuneet.

Kysyin lääkäriltä voisiko Saanan tapaus olla jotain aivoperäistä (tätä vaihtoehtoa pelkäsin), mutta lääkäri vakuutti, että ei kuulemma voi, koska tietyt niille tyypilliset oireet puuttuu ja nuokin mitä on, pitäisi olla rajummat. Saana sai antibioottikuurin ja kortisonipiikin ja hyvillä mielin lähdettiin kotiin. Lääkäri (Niilo Tammisalo) oli muuten aivan ihana. Niin rauhallinen, miellyttävä ja positiivinen, että kaikki se ahdistus ja pelko jota tunsin ennen käyntiä, hävisi ensimmäisen viiden minuutin aikana. Lääkäri oli hyvin optimistinen ja toiveikas Saanan paranemisen suhteen ja se toivo tarttui muhunkin. Toiveikkaan mielen kera lähdettiin siis kotiin.

Syndrooman puhkeamista edeltävänä viikonloppuna kierrettiin molempina päivinä 6km metsälenkit, Saanu oli täysin normaali oma itsensä. Mistään ei olisi voinut arvata mitä maanantai tuo tullessaan.

Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta...

kuva Eija Tienhaara

Lääkärikäynnin jälkeen Saanan oireet hävisit lähes yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Ainoastaan pientä heittoa tasapainossa, joka sekin parani koko ajan. Saman viikon torstaina otettiin kuitenkin pientä takapakkia, kun vain lievästi vinossa ollut pää, vinoutui ihan kunnolla. Tästä seurauksena tasapainokin huononi jälleen. Soittelin lääkärille ja jatkettiin kortisonikuuria vähän pidemmäksi. Kolmisen viikkoa syndrooman puhkeamisen jälkeen käytiin fyssarilla. Saanan niska ja etuosa oli aivan jumissa, niinkuin saattoi olettaa tuon vinon pään takia. Patricia totesikin, että kummallisempaa olisi, jos niskan alueella ei olisi ollut mitään. Kaikki jumit saatiin hyvin hoidettua auki. Sanilla ja Tipillä ei mitään kummempaa. Koska Saanan tasapaino oli selkeästi huonompi ulkona kuin sisällä, niin pitkään käytin Saanaa ulkona vain asioilla. Fyssari käynnin jälkeen päätin kokeilla pientä korttelin ympäri lenkkiä, joka sujui oikein hyvin. Pikku hiljaa lenkit kasvoi. Seuraavat kuvat on otettu n. neljä viikkoa syndrooman puhkeamisen jälkeen.

Muori viipottaa

Kyllä me oltiinkin jo kaivattu lenkeille mukaan meidän omaa "lenkkipoliisia" :D

Tässä kuvassa näkyy vähän tuo pään vinous.

Saana kävi lääkärillä kontrollissa n.kuukausi syndrooman puhkeamisen jälkeen. En saanut työvuorojani siirrettyä, mutta onneksi äitini lupautui viemään Saanan, iso kiitos vielä!! Lääkäri totesi, että Saana on toipunut todella hienosti. Sanoi, että monasti ihmiset tuijottavat vain sitä vinoa päätä, eivätkö huomaa miten kaikki mut oireet ovat hävinneet. Myönnän, niin mäkin vähän tein! Lääkäri tutki Saanan ja antoi akupunktiota ja laseria niskaan ja etuosaan, vaikka siellä ei mitään aristuksia löytynytkään (varmaan kiitos fyssarikäynnin). Lopuksi lääkäri totesi, että että hän on niin iloinen meidän puolesta :) Lääkäri joka oikeasti ja aidosti välittää potilaastaan, sen parempaa lääkäriä ei olekaan. Pian Saana pääsi ekan kerran mukaan kimppalenkille, vihreään metsään tietysti. Saanu oli niin onnellisen oloinen kun näki kavereita ja pääsi nuuskuttamaan tuttuja polkuja. Etukäteis joululahjaksi Saana pääsi Lealle hierottavaksi ja mä sain samalla vähän vertaistukea, kun Lealla oli kokemusta parista syndrooma-koirasta. Hetken aikaa elämä taas hymyili. 

Eka vähän pidempi (n.4km) metsälenkki kavereiden kera :)

kuva Eija Tienhaara

 Kaikki näytti niin hyvältä, kunnes 2 kuukautta syndrooman puhkeamisesta, torstaina viikko ennen joulua,  sairaus uusi. Saanalta hävisi jälleen tasapaino liki kokonaan, silmät sahasi, pää pyöri. Lisäksi Saana pissasi alleen joka kerta pedilta noustessaan. Oli kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Se suru ja pettymyksen tunne, kun kaiken jälkeen me oltiin taas lähtöpisteessä. Mitään takapakkeja ei olisi todellakaan tarvittu, saati ansaittu. Elämä ei aina ole kovin reilua! Seuraavana päivänä jälleen lääkäriin, tällä kertaa tuohon lähi eläinlääkäriasemalle. Saatiin taas sama antibioottikuuri ja kortisonipiikki. Nyt ei lähdetty kotiin yhtä positiivisella mielellä kuin ensimmäisellä kerralla. Olo oli itseasiassa aika toivoton. Uusisiko sairaus jatkossa vähän väliä? Miksi oireet oli nyt paljon rajummat kuin ekalla kerralla? Tuli mieleen, että pitäisikö jo luovuttaa? Päätin vielä laittaa viestiä yhdelle pitkän linjan kasvattajalle, jolla paljon korkeaan ikään eläneitä koiria ja kokemusta tästä syndroomasta. Onneksi laitoin, se keskusteli toi toivon takaisin. Eila kertoi omasta koirastaan, jonka syndrooma oli uusinut kuukausi ensimmäisestä ja tosi rajuna, mutta niin vaan hänen koira toipui siitäkin. Syndrooma ei koskaan enää uusinut ja koira eli vielä kaksi vuotta sen jälkeen. Miten lohdullista.

Saanan isoimmat oireet hävisi taas tosi nopeasti. Ja kummallista kyllä, mutta toisen syndrooman seurauksena Saanan pää suoristui takaisin normaaliksi. Tasapaino ongelmat sen sijaan oli/on jälleen ne oireet joiden lievenemisessä tuntuu kestävän kauiten. Tälläkin kertaa oireet on pahemmat ulkona, sisällä Saanan tasapaino ja koordinaatio on jo selkeästi parempi, vaikka ei vielä ihan normaali. Pienen pieniä positiivisia merkkejä olen huomannut viime aikoina: Saana on alkanut taas potkia takajaloilla pissaamisen jälkeen, Saanu myös ravistelee enemmän, eikä enää kellahda sen seurauksena kumoon. Syndrooman puhjettua Saana lopetti haukkumisen kokokaan, mutta nyt neiti taas haukahtelee kun tulen kotiin :) Pieniä juttuja, mutta ehkä kuitenkin merkkejä siitä, että parempaan päin oltaisiin menossa? Raskasta tää on ollut ja on edelleen, varsinkin henkisesti. Tuntuu, että tunteet menee yhtä vuoristorataa...Välillä olen täynnä toivoa ja välillä taas kaikkea muuta...

Ollaan taas aloitettu lenkkeily pikku hiljaa, nyt mennään vielä pientä matkaa. Jospa Saanu taas kohta pääsee rakkaaseen vihreään metsään tallustamaan kavereiden kanssa. Pellon pohjalla käytiin viikko sitten jo vähän ihmettelemässä.

Reilu kahden kuukauden päästä olisi Saanan 14-vuotis syntymäpäivä. Toivon niin, että saataisiin vielä juhlia sitä yhdessä. Syndrooman puhkeamiseen asti Saana eli tosi tervettä elämää. Välillä melkein unohdin, että Saanu on jo vähän iäkkäämpi, kun se ei ulospäin näkynyt mitenkään. Voi miten kaipaankaan sitä aikaa... Iso kiitos kaikille, joilta olen saanut vertaistukea. Ja kiitos myös kaikille ihanille, jotka elätte hengessä mukana, tuette ja kannustatte. Me ollaan Saanan kanssa niin onnekkaita, kun meillä on teidät!

Chisun laulussa on kovasti koskettavat sanat:

 "kolmas pyörä, pyöri pois, et hän viel vain mun oma ois"... 

Niimpä...

HOTin tokopäivän antia

Me käytiin Tipin kanssa HOT:n (Hollolan tokotiimi) tokopäivässä toteamassa, että puutteita ja treenattavaa löytyy. Paljon! Mutta kouluttajien sanoin mulla on tosi kivanoloinen, reipas ja sähäkkä koira, jolla erinomainen tehtäviin keskittyminen ja häiriönsietokyky. Se, että Piipa ei ottanut minkäänlaista häiriötä viereisten kenttien tapahtumista on kuulemma todella harvinaista sheltille! Mä olen kyllä sitä mieltä, että kouluttaja ei vaan ole nähnyt tarpeeksi shelttejä :)

Sain houkuteltua kaverini mukaan, joten Tanjan ja Reino-bernhardilaisen kanssa suunnattiin Orimattilaan toko-oppiin. Kouluttajina toimivat Oili Huotari, Marko Vuorenmaa ja Laura Valkonen. Maneesissa pyöri kolme kehää samaan aikaan ja jokaisen kouluttajan luona oli 20 minuuttia aikaa treenata haluamiaan juttuja. Tässä itselleni muistiin pääpointteja Tipin kanssa läpikäydyistä jutuista.

Oilin kehä:
-treenattiin ruutua.
-Tipi ei hahmota oikeaa paikkaa ruudussa ilman kosketusalustaa.
-Jatketaan seuraavin ohjein: Koira halutun matkan päässä perusasennossa. Avustaja käy näyttämässä ruudun takareunan (näyttöruutu). Lähetys ruutuun ja kun oikeassa paikassa niin "vau" tai joku muu kehusana ja palkkaamaan. Jos menee ensin väärään kohtaan, mutta korjaa oikeaan, niin vain kehut ja uusi yritys (alkuun voi kuitenkin palkata myös "mutkan kautta" menoista, kun ei vielä osaa).
-vastapainoksi paljon myös motivaatioruutuja. Eli palkka tai alusta valmiina ruudussa -koira kentälle ja kun bongaa ruudun, niin saa mennä sinne, isot kehut!!
-Ei saa pelästyä jos/kun vauhti hidastuu! Kun koira ajattelee, se ei voi mennä sata lasissa. Jos se menee sata lasissa, se ei ajattele! Kun paikka tulee varmaksi, itsevarmuus kasvaa ja vauhti palaa!
-lähtöhaukahdukseen pitää puuttua! Nami maahan koiran eteen - vapautus namille ja siitä ruutuun (nami suussa ei pysty haukkumaan).

-Juteltiin muutenkin tuosta Tipin liikkeitten välissä haukkumisesta. Oili oli sitä mieltä, että se on silkkaa komennushaukkua, johon mun pitää puuttua tiukemmin. Eli kun haukkuu, kielto ja käsketään kauemmaksi ja siellä maahan (ei kuitenkaan maahan -käskyllä, vaan "käy" tai joku vastaava). Pidetään herki paikallaan ja sitten vapautus ja hommat jatkuu.
Kokeiltiin ja toimi tosi hyvin :)
-Oili lisäsi vielä, että haukkumisen kieltäminen ei laske koiran motivaatiota, vaan juuri päinvastoin. Kun turha haukku jää pois, niin keskittyminen lisääntyy entisestään! Uskon tähän, koska aikaisemmin olen puuttunut haukkumiseen lopettamalla kaiken tekemisen ja kääntämällä selän. Sekin on toiminut suht hyvin ja mitä vähemmälle haukkuminen on jäänyt, sitä keskittyneempi Tipistä on tullut!

Markon kehä:
-Seuraaminen
-Perusasennon paikkaa pitää vahvistaa paljon (nyt on välillä edempänä, taaempana, tiiviimpi, väljempi)  ja itse seuraamisessa saisi olla enemmän intensiteettiä
-Nami vasempaan käteen ja käsi ihan kiinni jalkaan, siihen kohtaan mihin koira halutaan ja kutsutaan koira sivulle kaikista mahdollisista suunnista.
-Askel-seis-askel-seis, tätäkin paljon!
-Luopumista eli koira perusasentoon, namikäsi pään vasemmalle puolelle ja koiran pitää ottaa kontakti ohjaajaan (tää oli tosi vaikeeta Tipille!)
-Koira eteen, namikäsi jalkaan kiinni ja lähdetään peruutetaan niin, että koira yrittää koko ajan tulla perusasentoon. Kun yrittää oikein tosissaan, niin päästetään sivulle ja lähdetään seurauttamaan. Alkuun vain pari askelta ja palkka. Käsi häivytetään mahdollisimman pian!

-Vähän ehdittiin myös ottaa noutoa tai sitä loppua kun Tipi luovutuksessa pureksii.
-Koira perusasentoon, kapula suuhun ja namikäsi koiran naaman eteen (koira siis tuijottaa namia). Kun ei pureksi yhtään, kehu, vapautussana ja nami heitetään koiran taakse. Seuraavaksi aletaan koskea kapulaan ja koiran pitää edelleen pitää kiinni pureksimatta ja jälleen nami heitto lopuksi.
-Näin palkka tulee pitämisestä, ei luovuttamisesta
-Noutoharjoituksen Tipi teki Markon kanssa, jotta mä näin miten harjoitus tehdään. Pipa toimi ihan uskomattoman hienosti vieraankin ohjaajan kanssa. Vieras paikka, vieras ohjaaja ja niin vaan neiti sininen pystyy omaksumaan ja oppimaan uutta (jopa tuo kapulaan koskeminen onnistui pureksimatta lopulta). Marko tuumasi Tipille, harjoituksen jälkeen, että "oletpa sinä pätevä!" ja niin se kyllä oli, semmoinen kultamuru!!

Lauran kehä:
-Ensin vähän hyppyä, jossa ei nyt saatu ongelmaa esiin kertaakaan (normisti siis kääntyy heti esteen takana, jolloin käytännössä joutuu hyppäämään takaisin ilman vauhtia). Nyt kääntyi joka kerran vasta kauempana. Laura oli sitä mieltä, että koska Tipillä on niin hyvä ponnistusvoima ja liike on vain avoimessa, niin tähän ei kannata kauheasti panostaa. Riittää kunhan koira pääsee hyppäämään takaisin.
-Kaukoja
-Koska Tipillä on vahva takapäänkäyttö, olin ajatellut ottaa seiso-istu-seiso vaihdot etujalat paikallaan. Mutta koska maahan-istu vaihdot tehdään takapää paikallaan, niin Laura sanoi, että tuollainen sekatekniikka tiputtaa helposti pisteitä eli ruvetaan sittenkin treenaamaan takapää paikallaan.
-Itseä ja koiraa helpottamaan voi avuksi ottaa pienen alustan tai minkä tahansa paikan missä kaksi erilaista materiaalia vierekkäin (esim. asfaltin ja ruohon raja) tai vaikka puomin alastulokontaktin. Koiran helpompi ymmärtää mitä siltä halutaan ja ohjaaja näkee heti jos jalat liikkuu pois alustalta.
-Alkuun voi sallia pienen teputuksen (tasapainon hakeminen), kunhan jalat ei liiku eteenpäin.
-Toistoja, toistoja, toistoja paljon!

Pitkät sepustukset, joita muut ei ymmärrä eikä varmaan edes kiinnosta, mutta nää on mulle itselleni talteen. Asiat unohtuu niin hurjan äkkiä joten parempi pistää jonnekin talteen ja täältä ne ei ainakaan huku :D Jotain varmaan silti unohtui jo nyt...ainakin musta tuntuu, että tuohon seuraamiseen olisi saatu vielä jotain vinkkiä? Ääh, pitänee hommata muistiinpanovälineet treenireppuun, että kulkevat aina mukana!!!

Hurjan kiva ja antoisa päivä joka tapauksessa! Toki tylsää huomata, että meillä on ihan perusteissakin (esim. nuo perusasennot) puutteita, mutta ollaan nyt muutamat iltaruuat treenattu näitä juttuja ja uskon, että saadaan asiat vielä korjattua! Tänään käytiin ottamassa jälleen yhdet sadetreenit Mikaelan ja poikien kanssa. Uusia ideoita tuli näissäkin treeneissä, mutta niistä joku toinen kerta, kun muutenkin jo ihan liian pitkä postaus :D

Loppuun kuva Tipistä kesältä nauttimassa venematkasta Pirttisaareen

 

Believe in your dreams and they may come true;
believe in yourself and they will.
-Tuntematon-

Handlerikurssi, tokoilua ja doboilua

Viime viikonloppuna alkoi Päivi Eerolan handlerikurssi. Sunnuntai aamusta suunnattiin siis Tipin kanssa Espooseen, jonne meitä kokoontui pieni shelttiporukka treenailemaan näyttelyn saloja. Tipillä ei varsinaisesti ole mitään ongelmaa näyttelyjuttujen kanssa, mutta kun tuli mahdollisuus päästä tuollaisen shelttigurun oppiin, niin tokihan oltiin innolla mukana! Ihan alkuun Päivi totesi, että näyttelyhihnat voitte sitten unohtaa, niitä käytetään tällä kurssilla vain pakottavasta syystä (esim. jos koira ilman sitä tippuisi pöydältä). Tarkoitus on saada koirat ottamaan kontaktia ja esiintymään omasta halustaan ja iloisesti, ei hihnalla ohjaten/pakottaen. Hauskaa, että kurssi ei ollutkaan semmoinen perinteinen näyttelykurssi, vaan asioita lähdettiin treenimään vähän hauskemmalla tavalla! Ekan kerran jutut oli aika helppoja Tipille: asennon treenausta kosketusalustalla ja pöydällä pyörimistä. Lisäksi Piipa treenasi namista luopumista, kun se on vähän sellainen pöydän reunalla roikkuja kurkotellessaan namien perään. Tosi nopsaan Tipi hoksasi idean ja jo muutaman toiston jälkeen paikka oli siirtynyt pöydän keskellä ja Päivin sanoin: "nyt se seisoo aivan täydellisessä asennossa ja kaupan päälle vielä heiluttaa häntää!" :) Nyt sitten vaan aletaan kasvattaa kestoa. Oli tosi hauskaa ja innolla odotetaan jo seuraavaa kurssikertaa! Sainpa luvan ottaa Saninkin mukaan lopuille kurssikerroille, Tipin lisäksi siis. Josko Sanin saisi vielä innostumaan näyttelyistä? Jos ei, niin varmasti meillä tulee silti olemaan kivaa harjoitellessa :) Kiitos vielä Marjalle kun kysyit meitä mukaan sekä Reetalle ja Tillille matkaseurasta!

Täysin aiheeseen liittymätön kuva, kun sininen yrittää maastoutua metsälenkillä ;)

Tokoiltu ollaan vähäisesti, mutta onnistuneesti. Eli laatu on korvannut määrän. Sain lopultakin Sanin mokaamaan liikkeestä istumisen myös treenitilanteessa. Tää on ihan huippujuttu, koska tähän mennessä tätä ongelmaa on ilmennyt vain koetilanteessa. Nyt kun tiedän miten ja missä tilanteessa ongelman saa esille treeneissä, niin sitä on lopultakin mahdollista alkaa työstämään kuntoon. Miten onnelliseksi sitä voikaan tulla virheestä :D

Tipin kanssa piilopaikkista. Pari harjoitusta kylläkin vaan, mutta onnistuneesti! Puolen minuutin rajapyykki saavutettu! Hieno Tipi!! :) Paikallaanolo on kyllä edelleen mulle se tylsistä tylsin liike treenata. Että jos joku haluaa ottaa tästä projektin, niin pientä sinistä saapi lainaan? Anyone? No one? No ei sitten :D  Päästään Tipin kanssa muuten ihan huippu-oppiin, kun ollaan menossa Hollolan tokotiimin järjestämään tokopäivään. Odotan ihan hirmuisen innolla!

Tänään käytiin doboilemassa ESS:n järjestämällä ja Mari Mäkelän vetämällä dobo-kurssilla Espoossa. Alun perin ilmosin Tipin mukaan ja Sanin oli tarkoitus lähteä tuonne tokopäivään, mutta päätin viime hetkellä muuttaa osat toisin päin. Sanin ongelmat tokossa on sen verran hankalat määrittää, että haluan ottaa sille jostain yksärin ja keskustella ajan kanssa meidän ongelmista. Joten koska Pipa pääseekin tokoilemaan, niin Sani pääsi vuorostaan doboilemaan. Pallolla jumppailut on Sanille tuttuja juttuja, joten suurin haaste oli saada neiti tekemään vain sitä pyydettyä tehtävää, eikä kymmentä muuta sen lisäksi ;) Mutta neiti nautti ja se on pääasia! Dobossahan sekä koira, että ohjaaja jumppaa ja huomasi kyllä miten tehokkaasta treenistä on kyse. Muutama hetki pallon tai tasapainotyynyn päällä ja johon tuntui, ainakin mulla! Selvästi pitäisi itsekin vähän treenailla, eikä vaan koiria jumpata :) Vaikka olen lajiin tutustunut jo aikaisemmin yhden kurssin verran, niin oli tosi kiva päästä muistuttelemaan mitä kaikkia harjoituksia sitä olikaan. Kiva kurssi, josta kiitokset vetäjälle, kurssikavereille ja ESS:lle!!

Hönöset pönöttää pölkyllä!

Kuva Heidi Laine.

"Sommittelu" minä :D

Tassuvamma ja tokoilua

Viime viikko meni lomaillessa, joten maanantaina käytiin ekan lomapäivän kunniaksi "korkkaamassa" sänkipellot, tämän syksyn osalta siis. Kivaa oli!

 

 

 

 

 

Itku pitkästä ilosta! Loppulenkistä rupesin ihmettelemään miksi Tipin tassusta tulee verta? Kannuskynsi oli sitten revennyt vauhdin tuoksinassa :( Lenkin jälkeen siis reissu eläinlääkäriin, jossa revennyt kynnenosa napsaistiin irti ja tassu pistettiin pakettiin. Ja Pipaselle määrättiin saikkua, joten siitä eteenpäin meidän elämä koostui sidetarvikkeista, antibioottivoiteesta, kaulurista ja kumisukasta. Ja remmilenkkeilystä. Mutta siinä ne huonot uutiset!

 

Jälkikäteen kuvia selatessani huomasin, että tässä kuvassa kynsi on jo revennyt. Ja tyyppi vaan viilettää. Tää tyty ei nähtävästi ihan pienistä valita...

 

 

Hyvät uutiset on sitten, että kynsi repeytyi aika pienesti! Kynsi/tassu ei mitä ilmeisimmin ole ollut kipeä, koska se ei ole Tipiä millään lailla vaivannut missään vaiheessa! Energisyydestään huolimatta Pipa ei ole yhtään hyppinyt seinille, vaikka kaikenmoinen riekunta ja vapaana viiletys on ollut nyt jo yli viikon verran pannassa (liikuttavan kiltti ja sopeutuvainen tyttö!). Ja nyt, 10 päivää epäonnisen peltorallatuksen jälkeen, kynsi alkaa olla niin hyvässä mallissa, että voidaan lopettaa siteen käyttö! Riekkumisen suhteen himmaillaan vielä tovi, joten jatkamme vielä remmilenkkeilyä, mutta hiphei ja hurraa, aika helpolla me sitten kuitenkin päästiin!

 

"Voisiks mä olla se sulle, se tunne. Anna mun olla syypää sun hymyyn"
Kiitos Eijalle suloisesta kuvasta!

 

 

Loman treenisuunnitelmat typistyi sitten tokoiluun (alun perin olin ajatellut, että oltaisiin aksailtu myös). Sani treenaili piirimestiksiä ajatellen ja Tipin kanssa otettiin lähinnä kaukokäskyjä ja vähän kapulan luovutuksia. Mitään rajumpaa ei tassun tähden uskallettu. Tiistaina käytiin treenailemassa Mikaelan ja poikien kanssa. Ja treffattiin ekaa kertaa tämä söpöliini

 

Meijän uusi treenikamu: Tsempi :)

 

Lauantaina suunnattiin sitten Askolaan Uudenmaan TOKOn piirimestaruuskisoihin. Oltiin Sanin kanssa mukana Impivaaran Hallien joukkueessa ja olikin tosi kivaa, oman kisaamisen lisäksi, päästä seuraamaan niin monen tutun koirakon hienoa yhteistyötä ja todistaa monen monta onnistumisen hetkeä. Onnea vielä teille kaikille taitaville!! 

 

Me jatkettiin meidän vakkari tuloslinjalla, 210p ja 3-tulos kahdella nollalla (ruutu ja liikkeestä istuminen). Lisäksi neiti kikkailun mestari palautti metallin liikkeenohjaajalle, joten tuomarin ja yleisön nauratus tuli hoidettua myös samalla :) Tuomarina voittajassa oli Ossi Harjula.

 

Liikekohtaiset pisteet näytti tältä:

 

Paikallaanolo 10

Seuraaminen 8

Liikkeestä istuminen 0

Luoksetulo 7,5

Ruutu 0

Hyppynouto 10

Metalli 7

Tunnistusnouto 8,5

Kauko-ohjaus 8

Kokonaisvaikutus 8

 

Ja tässä video KLIK

 

Olen nyt tosi kovasti pohdiskellut mistä tää meidän tulostaso johtuu? Sanin taidot ja osaamistaso on mun mielestä tällä hetkellä erittäin hyvät ja ne pitäisi helposti riittää ykköstulokseen, myös tiukallakin tuomarilla. Ruutu on ehkä ainut poikkeus, siihen tarvitaan vielä hienosäätöä. Ongelma on kai sitten varmuudessa ja siinä etten osaa ylläpitää liikkeitä? Me ollaan nyt joka kokeessa nollattu 2-3 liikettä + yleensä mokailtu pienesti parissa muussa. Jotain pitäisi varmaan muuttaa meidän treenaamisessa, koska muuten tilanne tuskin tulee muuttumaan, paitsi ehkä onnenkantamoisen kautta. Olisi ehkä paikallaan varata yksäri joltain kokeneelta kouluttajalta? Tähänhän saattaa olla joku hyvinkin yksinkertainen ratkaisu olemassa, kun vain hokaisin sen...Mutta kaiken tän vuodatuksen jälkeen täytyy todeta, että TOKO on vaan ihan huikean mahtava laji!! Mun tokomotivaatio on tällä hetkellä ihan huipussa ja uskon vakaasti, että ratkaisu kyllä löytyy ja saadaan homma pelittämään. Se mitä taidoissa hävitään, niin sisussa voitetaan! Ja onhan mulla ihan parhaat karvakorva-ystävät joiden kanssa tokoilla. Ne jotka on aina valmiita, aina innokkaita ja jotka tykkää tästä lajista vähintään yhtä paljon kuin minä! Se joka väittää, että toko on tylsä laji, niin tervetuloa kysymään Sanilta tai Tipiltä :)

 

Tytön on paras ystävä on möhkö! t. Sani

 

 

 

 

  . 

 

Päivitystä muuten vaan

Pieni sininen ja lelut on olleet tällä viikolla vähän hasardi yhdistelmä. Ensin narupallo lensi neidin riepotuksesta päin ikkunaa (ei vaurioita!). Seuraavana päivänä lennätti saman pallon kaaressa keskelle keittiön pöytää (ei vaurioita!). Olisiko kolmas kerta toden sanonut? Se jäi selvittämättä, koska pallo on nyt visusti takavarikoitu ;) Toissa päivän treeneissä otin luoksetulon pysäytyksiä, joista palkaksi heitin frisbeen. Muuten hyvä idea, paitsi, että sininen sekopää yritti napata frisbeen suoraan lennosta tehden samalla piruetin ilmassa ja tippui kyljelleen maahan (ei vaurioita!!!). Tai ei ainakaan näennäisesti, koska neiti singahti samantien ylös ja frisbeen perään, samalla kun mä haukoin henkeä pelästyksestä. Olen nyt parina iltana antanut ruuan seassa vähän magnesiumia, just in case, vaikka tosiaan näyttäisi että selvittiin ilman ruhjeita. Seuraavalla fyssarikäynnillä sitten selviää totuus...

On Pipa muutakin tehnyt kuin aiheuttanut mulle sydämen tykytyksiä. Niin kuin vaikka tosi hienosti tokoa! Sanoisin, että ollaan päästy nyt joteskin tosi samalla aaltopituudelle, kun tuntuu, että edistymistä tapahtuu ihan silmissä! Luoksetulon pysäytys on tosi hieno! Pitää vaan keksiä siihen joku muu palkkaus kuin lelun heitto taakse, ei enää tuollaisia kylkiplätsähdyksiä kiitos! Nouto sujuu muilta osin, vain lopun kapulanluovutus vaatii hienosäätöä. Kaukotkin edistyy pikku hiljaa. Paikkista ei olla tehty yhtään, kun se on niiiiin tylsä liike! Siitä se meidän kisavalmius varmaan tulee taas loppu viimein olemaan kiinni...Ruutu on Tipin aivan ehdoton lemppari tällä hetkellä, se suorittaa sitä välillä ilman käskyäkin. Kerran jopa juoksi sinne kesken lelun riepotuksen, ihana hönönen :D

Iloista noutelua!

Sanin kanssa käytiin viikko sitten tokokokeessa. Se täysosuma, jossa kaikki liikkeet onnistuisi samassa kokeessa, antaa edelleen odottaa itseään! Mutta me ollaan sinnikkäitä, kyllä se tulee vielä! Seuraaminen oli hieno! Se olisi kuulemma ollut 10 ilman yhtä vinoa ja hidasta perusasentoa. Ja Sanin asenne oli niin hieno! Kolmesta nollasta huolimatta saatiin kokonaisvaikutukseksi 9 ja tuomari sanoi, että Sani on niin ihana, kun sillä on koko ajan sellainen "mitä sitten tehdään"- ilme :)  Viikon päästä olisi vielä yksi koe, ehkä tän vuoden viimeinen.. ellen sitten taas innostu.. Tulevaa koetta varten laitoin mietintämyssyn päähän ja tein uusia treenisuunnitelmia...Katsotaan mihin ne kantaa?

Toinen iloinen noutaja!

 

Saana ei oikein jaksaisi odottaa omaa treeni vuoroaan...mokoma pahis-muori :D

 

Ja pääsihän muori lopulta tekemään vähän merkkiä ja ruutua.

 

merkiltä ruutuun lähdettiin vauhdilla ja ajatukset vissiin jo tulevassa palkassa ;)

muori pinkoo!

 

ja ruutu löytyi :)

 

Kaikki treenikuvat on ottanut Kirsi Tuominen, iso kiitos kuvista!! :)

 

Tää päivä onkin hurahtanut agilityn MM-kisojen parissa jännittäessä. Kiitos Marille huipusta seurasta ja kisastudion tarjoamisesta!! Niin jännää oli, että nyt väsyttää ihan kympillä!! Typsyjen kanssa illasta vielä Röykkään lenkille kaverien kanssa ja sen jälkeen pikatreenit. Nyt ollaan koko poppoon valmiita yöpuulle. Ensi viikko meneekin sitten loman merkeissä, ihan parhautta! Mutta nyt heippatirallaa ja hyvät yöt!

 

Loppuun vielä yksi kuva:

 

Ihanaiset, sisko ja sen veli eli Sani ja Tilli!

Kuva Kirsi Tuominen