tiistai 7. tammikuuta 2014

Tavoitteita ja toko-onnistumisia

Olin jo päättänyt etten aseta mitään tavoitteita tälle vuodelle. En ole kovinkaan kilpailu henkinen ja tulokset on mulle vaan se ylimääräinen kiva kaiken muun tärkeämmän ja hauskemman ohessa :) Ajattelin, jälleen kerran, että tehdään mitä tehdään ja tuloksia tulee jos on tullakseen. Sitten luin artikkelin siitä miten suuri voima ajatuksella on ja jos päättää jotain niin se yleensä myös tapahtuu :) Joten kokeillaanpa ihan testi mielessä, voiko asioita todella saada toteutumaan ajatuksen ja tahdon voimalla. Nää tavoitteet ei siis ole mitään "pakko saavuttaa"-tavoitteita vaan lähinnä mulle kannustukseksi ja lisäämään treeni-intoa ja motivaatiota. Odotan mielenkiinnolla mitä ollaan saatu aikaan vuoden loppuun mennessä :) Ja ne tavoitteet on:

Sani:
-tokoilla 2 x VOI 1 ja titteli TK3
-aloittaa EVL:n treenaaminen

Tipi:
-agilityssa 2x 0-tulos ja nousu kolmosiin -> jokunen startti kolmosissa:)
-tokoilla 3x ALO 1 ja TK1
-AVO-liikkeet työn alle

Meidän treeni- ja kisatahdilla tuossa on meille tavoitetta kerrakseen, mutta katsotaan :)

Viime viikolla tokoiltiin pitkästä aikaa taas ihan urakalla. Torstaina ajeltiin töitten jälkeen Myyrmäkeen treenaamaan Mikaelan, Taon ja Taavin kanssa. Oli kivaa!! Tipin noudon suurin ongelma olen minä ja mun säheltäminen. Kun olen rauhallinen niin Tipikin on! Joskus ne ratkaisut on kovin yksinkertaisia ja helppoja, kun joku vaan ensin osoittaa ne :) Kiitos Mikaela hyvistä vinkeistä, taas tuli todistettua miten iso hyöty treenikaverista on! Treenien jälkeen vielä lenkki. Kiitokset jälleen loistoseuralle!!

Sunnuntaina alkoi ESS-tokokurssi, jota olinkin ehtinyt jo kovasti odottaa :) Lopultakin päästiin Piipan kanssa treenaamaan jonkun opastuksella :) Kouluttajana kurssilla on siis Korhosen Jenni ja ekan kerran aiheina: hyppy, seuraaminen ja nouto. Kouluttajan huomioita ja vinkkejä:

-hypyssä pysähtyminen kauemmaksi hypystä (treenataan lelun ja namikupin avulla).
-lopun seisomiseen vahvistamista ja häiriö treeniä. Vain toisinaan lopetus perusasentoon, ettei ala ennakoida!
-seuraamisessa perusasento liian edessä, mutta liikkeessä paikka on hyvä. Käännökset vähän leviää, niissä palkka käännöksen aikana, ei jälkeen.
-seuraamisen harjoittelua ilman koiraa, koska liikun liian vauhdikkaasti, varsinkin niissä käännöksissä ;)
-noudossa pitoharjoituksia. Palkka kun malttaa edes hetken olla aloillaan.
-pitoharjoituksia ja vauhtinoutoa samassa suhteessa.

Kouluttajan neuvoessa muita, treenailtiin itseksemme kapulan pitämistä. Otin namia käteen, laitoin kapulan maahan ja annoin Pipalle vapaat tassut tehdä mitä haluaa :) Heti Piipa tarjosi kapulaa mulle, mutta samaan aikaan se myös pureksi sitä, läpsi tassuilla ilmaa, touhusi ja hääräsi ja lopuksi pudotti kapulan. Tätä jatkui ja jatkui, enkä päässyt palkkaamaan kertaakaan :( Pohdin siinä, että tää ei nyt oo ihan toimiva treenimetodi, kun tulee vaan epäonnistumista epäonnistumisen perään. Mutta toisaalta en vaatinut Tipiltä mitään, kaikki oli sen omaa tarjoamista, joten annoin sen jatkaa. Sitten se kerran katsoi mua silmiin ja oli hetken tekemättä mitään muuta. Se oli siinä, jess-vapautus ja isot bileet!! Siitä se sitten lähti etenemään. Päästiin etenemään niin pitkälle, että pystyin laittamaan käden kapulan päälle ja Tipi piti kiinni, pureksimatta ja härväämättä mitään ylimääräistä :D Voiko se lopulta ollakin näin helppoa? Melkoisen hienoa muuten, että Tipi pystyi kaiken sen häiriön keskelle (toiset treenaajat ja viereisellä kentällä agitreenit) keskittymään niin täysillä, että oppi oikeasti uutta :) Pienessä sinisessa taitaa olla aika paljon enemmän potentiaalia kun osaan antaa arvoa! Valmiiseen liikkeeseen on toki vielä paaaaljon matkaa, mutta ihanaa, että taidettiin lopultakin löytää se oikea tapa jatkaa eteenpäin! Vitsit mitkä fiiliksen kohotus treenit! Isot kiitokset Jennille!! Toivoin saavani kurssilta vähän lisää treeni-intoa ja sitä tulikin sitten ihan roppakaupalla :D Odotan innolla ensi viikkoa!

Loppuun vielä todisteeksi miltä tuo Tipin kapulan pito nyt näyttää (tiedän, että monien koirat osaa tän jo 4kk-iässä, mutta me ollaanki me ja tehdään asiat ihan omassa tahdissa :D)

Tipin nouto tällä hetkellä :)

Vertailuksi vielä miltä se näyttikään ennen...Video on vanha, kuvattu toukokuussa. Mutta tuolta se noin suurinpiirtein vielä ennen sunnuntain treenejä näytti

Ei näin ;)

Loppuun vielä kuva meidän loppiaisen lenkkiseurasta

Vas. Kippari, Dami, Ruuti, Tipi, Sani ja Blitz-sisko. Saana venäytti toisen etujalkansa, joten se jäi reissusta ja kotiin lepäilemään ja näin ollen puuttuu kuvasta.

Siniset siskot. Kiitos Anna ja poppoo kivasta lenkkiseurasta! :)

2 kommenttia:

  1. Kivaa, että teillä on treenipaikka, jossa tokoilla! Me kaivaittaisiin kans niin paljon jotain treeniryhmää - yksikseen sitä on niin laiska ja jos tulee jokin ongelma eteen, ei tiedä miten etenisi... Niin ja mun silmään tuo Tipin nouto/kapulan nosto alkaa näyttää jo ihan hyvältä :) Me Lakun kanssa taistellaan edelleen samojen ongelmien kanssa kuin viime kesänä Lentsun leirillä ja tekis mieli unohtaa koko liike ;)

    Toivottavasti teidän "tavoitteet" toteutuu!

    VastaaPoista
  2. Olen kyllä niin iloinen meidän treenipaikasta, vaikka tää riemu loppuukin jo ensi viikolla :( ja jaan niiin sun ajatukset yksin treenailusta...Pidän peukkuja, että teillekin löytyisi treenipaikka jostain!! Tuumaustaukoja kannattaa pitää (me on pidetty niitä paljon ;)) jos joku asia ei tunnu etenevän, sit jaksaa taas yrittää uudella innolla :) Kyllä noi palaset vielä teilläkin loksahtaa kohdilleen, kun meilläkin :) Tsemppiä, treeni-intoa ja rapsut Lakulle!

    VastaaPoista