Onko mahdotonkin asenne kysymys?

"Kaikkein varmin tapa menestyä on yrittää aina, 

vielä kerran uudelleen!"

-Thomas Edison

Kisat meni ihan hämmentävän hyvin, tehtiin nolla, voitto, SERT ja siirto kolmosiin!

Ihan epätodellista :D 

Maanantaina oltiin Jennan treeneissä. Oli taas ihan hurjan kivaa, Hipsua nauratti ja mulle tuli hiki. Toisin sanoen sujui vallan mainiosti. Oikein positiivisella mielellä jäätiin oottelemaan lauantain kisoja. Olin aika varma että tuskin ne ihan katastrofi tulee olemaan...

Mulla oli lauantaina työpäivä, joten vähän riskillä ilmosin, mutta nuo oli ainoat kisat jotka edes teoreettisesti sopi kalenteriin. Onneksi onnetar oli suosiollinen ja kisojen aikataulu istui just eikä melkein mun aikatauluun. Töistä siis kiireellä kotiin. 10 minuutissa vaatteiden vaihto ja pieni eväs tankkaus. Koirat autoon, koukattiin hakemaan Mari henkiseksi tueksi ja kisapaikalle. Onneksi kisat ei olleet yhtään etuajassa, itseasiassa vähän myöhässä, joten ehdin lämpätä koiran ihan rauhassa. Yksi huoli (tarviiko eka rata jättää välistä) meni siinä. Mariannekin tuli katsomaan meidän ekan radan. Vähänkö meillä on Tipin kanssa ihania ystäviä, kun tuhlaavat vapaa-aikaansa tullakseen ihan vaan tsemppaamaan meitä. Kiitos ihanat :) 

Eka radalta vitonen kepeiltä. Herpaannuin hetkeksi ja yhtäkkiä Tipi oli siinä. Huitaisu kädellä jonnekin ja jonnekin se meni eli oikein "tyylikkäästi" ohi kepeistä. Mutta muuten puhdas rata, kappas! Nyt ei saa nauraa, mutta tiettekö mistä oon kaikista ylpein tolla radalla. No tuosta ennen puomia olevasta hypyn ohjauksesta. Mun niin piti vaan pyöriä siinä, varmaa ja helppoa. Mut sit mun kannustusjoukot kehotti tekemään ton mikälie heitto-veto-kääntö ohjauksen (oisko niisto? mä oon niin huono näissä). Treeneissä tällaiset kyllä onnistuu, mutta kisoissa kaikki yhtään tarkkuutta vaativat jutut on just niitä pakan hajottajia...Arvoin ja arvoin ja arvoin, että uskallanko. Ja uskalsin ja se onnistui. Voi jukranpujut!  Ja pro-harrastajat älkööt yhtään naureskelko, se mikä yhdelle on pala kakkua voi toiselle olla varsinainen rohkeustesti :) 

A-rata

Toka radalle lähdettiin hyvällä mielellä. Kepeillä varmistelin ja nyt ei niissä mitään ongelmaa. Muukin sujui ja mun suureksi hämmästykseksi tultiin nollalla maaliin!! En oikein osaa sanoa radasta enempää, kun olin niin hämmentynyt että kaikki radan tapahtumat on kaikonneet päästä. Me tehtiin se mihin en oikeasti yhtään uskonut meidän pystyvän, onneksi unohdin kertoa tän Tipille ;) 

B-rata nousunolla

"Hän ei tiennyt ettei sitä pysty tekemään, niimpä hän meni ja teki sen :)"

Vaikka nolla ja nousu on hieno juttu ja oon niistä tosi iloinen, niin vielä iloisempi olen, että me ehkä ylitettiin nyt joku henkinen aita. Kisatilanteet on jo pitkään (ellei aina) olleet meille se haastavin osa agilitya ja varsinkin tää vika kakkosten nolla oli niiiin tiukassa. Pieniä onnistumia on toki saatu kisatilanteissa, mutta yhtenäisen onnistuneen radan teko on ollut ihan mahdotonta. Joka radalla on aina törätty jotain. Aikanaan kun Sani nousi kolmosiin, me ehdittiin ottaa kahdet kisat Suomessa ja yhdet Virossa ennenkuin siirsin Sanin eläkkeelle lajista. Tuntuu jotenkin epätodelliselle, että nyt ollaan lopultakin Tipin kanssa siinä, mihin me Sanin kanssa lopetettiin...Keksin sata ja yksi asiaa joita meidän tarttee nyt treenata. Estevarmuutta, irtoomista, radan lukua, koiraan luottamista, liikkumista (mun radalla liikkumista kun katsoo, niin ei ikinä uskoisi että oon koulussa ollut luokan nopeimpia 100m juoksijoita ;)) jne, jne..Ja silti, kaikista noista huolimatta, tekisi mieli ilmoittautua heti kisoihin, ihan vaan siksi kun on mahdollisuus :) Ei meijän taidot ja osaaminen vielä kolmosten ratoihin riitä ja mun tarttis sterkata Tipi piakkoin, joten ehkä kolmosten korkkaus jää ensi vuodelle...Mut aikas mahtavaa olla nyt kolmosten koirakko :)

Tipi voitti kisoista kaksi tuollaista köysilelua ja vietti ihan omat voitonjuhlat syömällä toisesta kaikki hapsut. Seuraavana päivänä oli vähän vatsa kovalla kun piti käkistää noita kankaanpalasia ulos...Onneksi tulivat ulos (toivottavasti kaikki tuli?). Nämäkin lelut on siis jatkossa vain valvotussa käytössä, koska neiti sininen on joskus just niin pöhkö :P

Kuje-Kuikkis oli lauantaina mukana hengailemassa hallilla ja voi että se tykkää. Aina jäähkälenkiltä tullessa, kun lähestyttiin hallin ovea, alkoi semmoinen neliveto kiskominen ovea kohti. En tiedä mikä sen mielestä siellä on niin hauskaa? Muut koirat, pennulle lepertelevät ihmiset vai ratojen seuraaminen? Vai ne kaikki yhdistettynä. No jos pelkästään turistina oleminen on Kujeesta näin mahtavaa, niin oottaa vaan mikä riemu repee kun pääsee itse lajin pariin sitten joskus... On se vaan ihanan hassu pentu :)

Hauskaa viikon jatkoa!