sunnuntai 25. elokuuta 2013

Me ollaan sankareita kaikki!

Reilu kolme viikkoa sitten sain Miialta tällaisen viestin:

Moro! Lähdetkö Tipin kanssa piirimestaruustokoon joukkueeseen 24.8. Porvooseen? Alempien luokkien koirista on pulaa





Kotoolta startattiin jo seiskan aikaan (meidän vuoro oli klo 11), koska mentiin Ilsen kyydillä ja halusin nähdä kavereiden suoritukset :) Tipille tuli siis vähän odottelua, mutta en uskonut sen haittaavan menoa :) Mua jännitti ihan kamalasti, siis oikeesti tosi paljon!! Sanin kanssa kisaamista ja Tipin aksakisoja en jännitä melkein ollenkaan, silleen pienesti ja sopivasti vaan :D Mut eka kerta onkin aina se pahin! Toisella kerralla on jo paljon helpompaa ja siitä eteenpäin tuntuu jo ihan kivalta;) Sanoinkin kaverille, että jos mua aina jännittäisi tällä tavalla, niin lopettaisin kisaamisen saman tien :D

Alo-luokan tuomaroi Carina Savander-Ranne. Olin etukäteen kuullut, että on tiukka ja vähän ilkeäkin tuomari. Täytyy tunnustaa, että tästä syystä johtuen, en uskaltanut mennä sanomaan, että jätetään paikallaanolo tekemättä, joten toteutin skippauksen toisella tavalla :) Eli liikkeen alussa, kun muut sanoi "paikka", niin kuiskasinkin Tipille "tule". Onnistui hienosti eikä häiritty millään lailla muita :) Niin ja tuomarikaan ei oikeasti ollut yhtään ilkeä eikä edes kauhean tiukkakaan:)

Tässä liikekohtaiset pisteet

Luoksepäästävyys    10 (Nousi ja meni vastaan rapsuteltavaksi. Ei siis täydellinen suoritus, mutta tämä tuomari ei rankaissut :))

Paikallaolo    0 (Tätä ei siis edes yritetty)

Seuraaminen taluttimessa  10  (Sanoi, että mun pitäisi seuratessa katsoa eteenpäin, nyt katson liikaa koiraa. Itse seuraaminen kuitenkin todella nättiä :))

Seuraaminen taluttimetta   8 (Loppua kohti kontakti vähän herpaantuu ja vika perusasento jäi tekemättä)

Tässä kohden liikkeenohjaaja tuli sanomaan, että mun täytyy itse päättää jätänkö koiran lopussa seisomaan vai käskenkö istumaan, hän ei sitä käskytä. Johon totesin, että oikeastaan odotin vain, että sanoo "kiitos" jotta pääsen vapauttamaan ja kehumaan koiran. Rupesivat sitten tuomarin kanssa pohtimaan, että saako liikkeenohjaaja sanoa kiitos jos koira jää seisomaan vai pitääkö odottaa tuomarin lupaa. Pohtivat ensin keskenään, sitten tuomari kävi kysymässä ohi kävelleen tuomarin mielipidettä ja sitten pohtivat vielä liikkeenohjaajan kanssa uudestaan. Videolta katsottuna tähän palaa aikaa YLI 5 MINUUTTIA!! Siis siinä kesken kokeen. Yritin siinä sitten parhaani mukaan pitää Tipillä hyvää virettä ja intoa yllä siinä odotellessa, rapsuttelin ja juttelin :) Kaikkea voi kokeessa sattua, mutta en olisi kyllä kaivannut tällaista lisähaastetta meidän ekaan kokeeseen! Isot pointsit ja paaaaljon sydämiä kuitenkin mun pienelle siniselle, jonka työinto kesti ja hyvin jaksoi vielä loputkin liikkeet tämän jälkeen, vaikka kehässäolo aika lähes tuplaantui :) Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen jatkettiin.

Liikkeestä maahanmeno  10

Luoksetulo  10

Liikkeestä seisominen  9,5 (Tipi ei liikkunut yhtään lopussa, jeiiii :)))))

Hyppy   7,5 (Lopun perusasento jäi taas tekemättä, kun Tipi olisi vaan halunnut hypytä hypyn myös takaisinpäin. Ai miten niin agilitykoira ;))

Kokonaisvaikutus   8 (Tuomari sanoi, että tämän koiran suuri vahvuus on se, että se haukkuu vain liikkeisen välissä. Kun liike alkaa, se on aivan hiljaa. Näin ollen pisteet lähtee vain kokonaisvaikutuksesta, mutta liikekohtaisia pisteitä ei mene. Käski kiinnittää huomiota asiaan)

Tulos 154p ja 2-tulos

Video kokeesta

Moni tuli kokeen jälkeen sanomaan miten harmittavaa, että 1-tulos jäi meillä vain 6 pisteen päähän. Mua ei harmittanut yhtään :) Me ylitettiin itsemme jo näillä pisteillä. Eikä me mun mielestä olisi edes ansaittu ykköstä, kun jätettiin se paikallaanolo tekemättä. Ihan oikein meni, kun meni näin :) Nyt tiedän, että Tipillä motivaatio ja vire kestää myös kisatilanteessa :) Seuraamisissa herpaantui hieman aina loppua kohden (Seuraamiskaaviot oli kyllä mun mielestä normaalia pidemmät), joten seuraamista pitää vielä vahvistaa! Ja niitä perusasentoja ;) Ja paikallaanolo laitetaan kuntoon ennen seuraavia kisoja!! Kommentit haukkumisesta oli liiankin tuttuja, Tipistä on niin tulossa Sani kakkonen. Miten niin seuraavan koiran kanssa ei tee enää samoja virheitä ;) Mutta tosi kiva, positiivinen kokemus!! Nyt on siis viralliset kehät korkattu ja hengissä selvitty:) Siitä tuo otsikko :) Eiköhän me syksyn aikana käydä vielä kokeilemassa toisenkin kerran:)

Pienet ja pätevät eli meidän joukkue Danny, Tipi ja Lucy. Ylempien luokkien edustajat Nelli ja Lauri puuttuu kuvasta. Siniset tytöt on niin vakavina ja Dannya vaan naurattaa :D
Kuva Leena Himberg

Danny ja Lucy sai molemmat 1-tuloksen :) Isot onnitukset vielä Leena ja kiitos voitto hamppareista!! Kiitokset kaikille myös kivasta seurasta ja Ilselle kyydeistä. Olipa kiva päivä :)

(Katselin muuten huvikseni koiranetistä, että Saanan kanssa aloitin tokossa kisaamisen neidin ollessa 1,4v. Sani oli 2,4v ja Tipi nyt 4,4 vuotias. Mun seuraava koira on varmaan vasta veteraani-iässä kisavalmis :D )


5 kommenttia:

  1. Iitu on kans tehnyt tuota, että jättää lopun perusasennon tekemättä seuraamisissa ja luoksetulossa, jos sillä on yli vireä tila. Meille on kyllä liikkeenohjaaja sanonut aika pian kiitos. Ei oo koskaan tehty siitä asiasta noin suurta ongelmaa kuin teillä. Onneksi ei vaikuttanut Tipin suoritukseen. Hieno koe, siitä se alkaa :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hienot pisteet ilman paikallamakuuta! Onnittelut hienosta tokokoe-uran korkaamisesta!

    VastaaPoista
  3. Hienoa menoa! Hyvä te! Aivan valtavan hyvät pisteet. Nyt vain paikkis kuntoon, niin tehän vedätte kp:t joka kokeesta ;)

    VastaaPoista
  4. Hieno aloitus teillä, tuosta on hyvä jatkaa!
    Teille on haaste; http://shelttipoikalaku.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anne, Era, Maria ja Jenni :) Ja kiitos myös kivasta haasteesta :) Vastailen siihen piakkoin...

    VastaaPoista